lauantai 15. kesäkuuta 2013

Hyviä hetkiä ja muistoja

Hyppäsin tänään Vivanilla kolme kertaa pienen 30 senttisen ristikon viimeisten päivien kunniaksi kun ponilla tuntui olemaan hyvä päivä. Alkuun meinasin itse jänistää koska pelkäsin että Vivan aikoo kieltää, se kuunteli minua ihmeissään ja hyppäsi sitten yli. Tästä sain rohkeutta ja hyppäsin esteen vielä kaksi kertaa uudestaan. Jos onnellinen hevonen pitäisi määrittää se olisi ollut siinä. Vaikka meillä oli vain koulusuitset, se pysyi hyvin käsissä ja teki äärettömän hienoja hyppyjä. Lopetin lyhyeen koska halusin saada vain itselle ja sille onnellisen olon.

Juuri nämä ovat niitä kertoja jotka haluan muistaa ikuisesti. Tälläisinä kertoina se on valmis tekemään mitä vain ratsastajan eteen. Vaikka minä epärin se hyppää, se on valmis laittamaan kaikkensa likoon kun luottaa ratsastajaan. Sen hyppy on uskomaton, en ole koskaan kokenut sellaista. Sillä on valtava voima takana, jolla se pystyy ponnistamaan yli lähes mistä vaan. Vaikka hyppy olisi aivan liian iso, se ei ole koskaan vaikea selkään istua. Kun askel ei sovi ja se lähtee hyppyyn valtavalla voimalla, ei silti tule oloa ettei siellä pysyisi, hyppykaari on kissamaisen notkea selkään.


Tämä hyppy lähtenyt 3 metriä ennen estettä


Myönnän että minua on pelottanut joskus hypätä sillä. Mutta vain, koska olen pelännyt kieltämistä kovasta vauhdista jolloin se pysähtyy täysin arvaamatta ja kääntyy ympäri jolloin selästä tulee alas. Toinen asia ovat olleet puomit, olen kaksi kertaa niiden takia tullut alas varsin vauhdilla. Ennen minulle tuloa sille on varmasti tapahtunut jotain maapuomien kanssa, koska niitä Vivan ei ole oppinut menemään ennen viime talvea. Olemme menneet ravipuomeja laukkapuomeina, tai kerralla hypäten, hypänneet yksittäisiä puomeja metrin korkeudesta, ja lähes mitä vain puomeilla nyt on mahdollista sattua.

Viime kesänä ensimmäistä kertaa esteen takan olevat puomit alkoivat sujua



Kummallakin tippumis kerralla syynä on ollut esteen takana ollut puomi joita se pelkää. Ensimmäisellä kerralla se halusi hypätä esteen takana olevan puomin yli, koska luuli että sen pitää venyttää hyppy kaari sinne asti, 4,5 metrin päähän esteestä; seurauksena tästä oli että takajalat kompastuivat puomiin ja menimme ympäri. Toisella kerralla jo hypätyn esteen taakse laitettiin puomi jotta hyppykaari lyhenisi, tämän seurauksena se meni lukkoon esteen päällä ja kääntyi ympäri, ja taas tultiin vauhdilla alas.

Normaali sarjaväli innarina..

Kertaakaan en ole kuitenkaan pelännyt sitä hetkeä kun se lähtee hyppyyn jos takana ei ole ollut puomeja. Vivan on äärimmäisen varovainen hevonen joka ei ikinä halua olla puomissa kiinni. Jos se lähtee hyppyyn, se on itse laskelmoinut että selviää siitä, ja niin se on aina selvinnyt. Olemme kisoissa hypänneet 110cm radalla 7,5 välin innarina, 21m sujunut kolmella askeleella, ja monia muita vastaavia esimerkkejä. Koskaan en ole hypystä alas tullut, vaikka loikkaa on ollut jos jonkinlaista, mutta tämä johtuu varmasti siitä miten mukava hyppy on selkään.

Tuosta onneksi ollaan vähän kehitytty

Pientä ylihyppäämistä ensimmäisissä kisoissa

Voimakkaassa hypyssä on tosin huonot puolensa, kun se on päättänyt lähteä jostain niin Vivan on myös lähtenyt. Ei ole ollut vielä yhtäkään kuskia joka sitä olisi voinut estää, mutta en ole sitä koskaan kokenut isoksi ongelmaksi. Ennen kuin sitä oppi ratsastamaan se tosin vaati aikaa, koska muuten se vetää ratsastajan täysin irti satulasta. Mutta tämän ansiosta kaikki on varmasti myös tuntunut äärettömän helpolta hyvinä päivinä. Silloin mikään ei ole tuntunut mahdottomalta, ja se on se miksi olen aina jaksanut jatkaa. Juuri nämä ovat niitä asioita joita haluan Vivanista muistaa, ne jotka tekevät siitä täysin ainutlaatuisen ja erityisen hevosen.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Tyhjä olo

Eilen se sitten vihdoin varmistui. Vakuutuksesta soitettiin, ja puolet asioista pitäisi olla nyt kunnossa. Puolesta summasta joutuu vielä tappelemaan lopetuksen jälkeen, mutta suurin asia saatiin päätökseen. Päädyttiin nopeaan ratkaisuun, ja Vivan pääsee vihreämmille laitumille maanantaina. Tosin mielummin silloin kuin keskiviikkona jolloin minulla on syntymäpäivät.

Ensiksi ajattelimme että veisimme sen EKK:lle tutkimuskäyttöön, koska tauti on niin harvinainen ja pitkälle edennyt. EKK ei kuitenkaan kesäisin ota tutkimuskäyttöön hevosia, joten päädyimme tekemään sen tallin pihalla. Näin ei tule turhaa matkustamista ja stressiä, ja Vivan saa nukkua pois tutussa ympäristössä. 

Vaikka viimeiset 3,5 kuukautta ovat menneet tuota päätöstä odotellessa, tuntuu silti että se tuli kamalana shokkina. Toivoisi että maanantai koskaan tule, toisaalta haluaisi sen olevan jo ohi. Nyt haluan nauttia vaan vimmeisestä päivistä ja muistaa kaikki hyvät asiat mitä olemme yhdessä kokeneet. Ihan kuin Vivankin olisi tajunnut, eilen kun menin hirveässä kuumeessa ja flunssassa se totteli kuin unelma. Vaikka se oli taas tahmea ja kulki pitkänä, se oli niin pehmeä suustaan kun hevonen voi vain olla. Tänään menimme pitkästä aikaa maneesissa, jossa se aina stressaantuu, mutta ei tänään. Nyt oli erinomainen päivä, takajalat olivat hyvin alla ja poljenta mitä parhain. Nämä ovat ne hetket mitkä haluan muistaa, koska toista samanlaista hevosta en tule koskaan löytämään.

Ikinä en haluaisi luopua sinusta

Unelmien satuhevoseni

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Auringon laskiessa

Eilen olimme ponin ja isän kanssa pellolla ottamassa luultavasti viimeisiä kunnollisia kuvia meistä, ja halusin jotain hieman normaalista poikkeavaa. Olen aivan innoissani kuvista, sain juuri sellaisia mitä halusin. Vivan oli hyvällä päällä joten sekin näyttää kuvissa terveeltä, ja nyt voin muistaa sen aina omana satuhevosenani.









torstai 6. kesäkuuta 2013

Poneilua

Tänään Vivanilla oli vuorossa hieman tylsää kentällä köpöttelyä. Alkuun V oli todella tahmea ja kipeän oloinen, hyvä kuin ravata jaksoi niin hitaasti etenimme. Laukka pitkin ohjin vähän piristi ponia, jolloin päätin kuitenkin jatkaa vielä hetken aikaa ettei liikunta ihan nollille jää.




Vivan vähän lähti

Pätkittäin ilmeni ihan hyviä hetkiä, mutta varsin matalalla poni roikkui eikä takapää ollut lähelläkään vatsan alustaa. R:n riehuessa tuli hetkellinen innostus, kuten myös laukannoistoissa joita en kuitenkaan kovin paljoa tee, koska ne auheuttavat totaalisen kontrollista poistumisen. Loppuraveissa energiaa olli sitten vähän turhaankin, mutta se nyt ei enää hirveästi haittaa. 


Poni näki jotain kiinnostavaa

V:n laukanvaihto..



En haluaisi ikinä joutua luopumaan Vivanista, mutta on henkisesti äärimmäisen raskasta mennä tallille ja nähdä oma hevosensa täysin muuttuneena. Varsinkin nyt, kun tiedän että ratkaisu vakuutuksesta olisi pakko tulla kesäkuussa, haluaisi tilanteen olevan jo ohi. Itse lähdön hetki tulee olemaan äärimmäisen vaikea, mutta myös helpottava koska silloin tietää ettei toisella enää ole mitään kipuja. 

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Tuhma mutta hyvä poni

Aamupäivä menikin nukkuessa eilisen illan jäljiltä, ja illemmalla suuntasin tallille. Poni oli jo karsinassa hyvin iloisen oloinen, mikä aina vaikuttaa hyvältä sen kuntoa ajatellen. Ovi oli koko harjauksen ajan aukikutn normaalisti, mutta juuri kun oli sulkemassa ovea Vivan karkasi. Se ei ole koskaan aiemmin karannut, ja nyt se lähti vain tyytyväisenä kävelemään tallikäytävälle. Ensiksi se pohti menevänsä vapaana olevaan karsinaan, mutta päättikin toisin kun näki minun seuraavan sitä. V vain vilkaisi minua ja ampaisi täyttä laukkaa ulos tallista juosten laitumien viereen syömään. Siellä se sitten tyytyväisenä söi ja antoi rauhassa kiinni ilman mitään ongelmia. Talliin taluttaessa se näytti niin itseensä tyytyväiseltä kun pieni hevonen voi vain olla.

Ratsastaessa sama fiilis sitten jatkuikin. En muista koska se viimeksi olisi ollut yhtä hyvä. Ravi ja varsinkin laukka olivat taas elastisia ja lennokkaita, taipuminen ei tuottanut mitään ongelmia ja koko hevonen halusi kulkea ihan eri muodossa kuin aiemmin. Nyt kun kipuja ei ollut yhtään, sen piti testata joka asiassa, se säikkyi muita hevosia, lintuja, ja yritti juosta alta kaikkia apuja kun oli niin kiire kaikkialle. Olo oli kuin lottovoittajalla ja hymy korvissa kun tuli niin hyvälle mielelle kun huomasi ettei toista satu nyt yhtään minnekkään.

Jos poni olisi aina tuollainen, se saisi vaikka joka päivä keksiä pieniä jäynöjä pääni menoksi, niin ihanalta tuntui kun sai sen omalata tuntuvan hevosen edes päiväksi takasin. Kyllä myös tuntui hieman vaikealta istua niin paljon liikettä vasten, kun nyt on jo tottunut siihen ettei sen askel vedä niin paljon eteen ja ylös. Nyt ei voi kun toivoa että hyviä päiviä olisi lisää tulossa, vaikka tosiasiassa en siihen kovin paljon uskokkaan. Kunhan olisi niitä vähän parempia, eikä todella kipeitä.

Mitä hienoin ilma lähteä tallille, 28 astetta


Onnellinen pieni koira