tiistai 7. lokakuuta 2014

Onnistunut valmennus

Viime viikolla olimme taas valmennuksessa, joka meni hämmästyttävän hyvin siihen nähden mitä oletin. Ajattelin, että kun takana olivat täysin epäonnistuneet kisat samanlainen testaaminen jatkuisi kotona. Osa esteistä oli vielä ulkona, mikä oli haasteena radan rakentamisessa, mutta kehittelimme kaikkea mahdollisia pelokkeita. Saimmekin yllättävän hyvän radan aikaiseksi, ja vain kaksi perinteistä puomiestettä.

Aloitimme suoraan pienillä hypyillä niin että edessä ja takana oli puomi. Ensimmäisellä kerralla B vähän katseli, mutta en päästänyt sitä ohi joten menimme yli ravissa, jonka jälkeen homma alkoi sujumaan vähän paremmin ja rennompana. Sianselälle ratsastin ensimmäisellä kerralla todella huonosti laukkaa pois ottaen mikä aiheutti ohi menon, mutta tämän jälkeen ongelmia ei liiemmin ollut. Ensimmäisellä kerralla linjalla piti varmistaa hieman okserille minkä alla oli yksi muuri laatikko, sekä toiselle okserille jossa oli sokeripaloja ja muita härpäkkeitä. Battrolle tehtiin vielä omaa harjoitusta, jossa maassa olijat kävelivät edes takaisin siellä täällä, sillä välillä se säikkyy Pinjaa jos hän kesken kaiken siirtyy esteiden lähettyvyyteen. Nyt tämä ei kuitenkaan onneksi tuottanut ongelmia. 

Ensimmäisellä radalla erityisesti ongelmana olivat liian aikaiset kaarteissa kääntymiset, mikä hankaloittaa seuraavalle esteelle kääntymistä. Erityisesti  yksittäinen okseri, josta matka jatkui linjalle oli haastava, sillä B haluaa mielellään kääntyä jos esteen päällä. Mitä tiukempi kaarre myös on, sitä enemmän B innostuu joten joudun ottamaan laukkaa pois, ja kun tilaa on muutenkin vähemmän tiukan kaarteen takia, ei meillä helposti ole kunnon laukkaa linjan ensimmäiselle esteelle. Battrolla on onneksi kuitenkin hyvä laukka, joten pienellä eteen ratsastuksella sain välin sopivaksi, mutta rytmi ei kuitenkaan pysy samana koko rataa tämän takia. 

Toisella radan tulimme osittain peilikuvana, jossa sain okserille hyvän tien, sillä tullessa linjaa toisesta suunnasta sain automaattisesti ratsastettua pidemmälle kulmaan, jolloin tilaa tulee myös useampia metrejä lisää. Radan jännitävin kohta oli Battrosta vesimatto, mutta tiukalle pohkeella pääsimme sen ensimmäisellä kerralla yli vaikkakin hieman jännittyneenä. 

Viimeisellä radalla oli tarkoituksena vain tulla mukavia helppoja pitkiä linjoja, jotta hevosille jäisi hyvä tunne. Osaa esteistä nostettiin hieman reiluun metriin, muuten rata oli noin metrin korkeudessa. Maneesissa esteet näyttävä samantien paljon isommilta kun ulkona, mutta onneksi tämä korkeus alkaa nyt tuntua mukavalta ja helpolta nyt. Viimeinen rata oli hyvä, B tuntui rennolta ja vastaanottavaiselta selkää sekä teki hyviä rentoja hyppyjä. 


torstai 2. lokakuuta 2014

Ypäjä 28.9

Jälleen kerran näin lähes viikko myöhässä raporttia viime sunnuntaista jossa ei kyllä hurraamista ollut. Ensimmäisenä luokkana oli 90cm, jossa lähdin aivan luokan alussa. Verryttelyssä Battro teki hyviä hyppyjä ja oli muutenkin hyvin menossa eteen. Radalla tunsin samantien että sitä pitää ratsastaa pohkeella paljon ja varmistaa joka esteelle, yhtään omaa halua ei tuntunut olevan. Lähtömerkin saatuani tein vielä verkkapäädyssä muutaman voltin, ja potkaisin eteen siinä kohdalla jotta tähän ei tarvisisi pysähtyä.

Ensimmäiselle esteelle sain ratsastaa hieman jalalla, ja tästä pääsimme hyvin jatkamaan kakkoselle pitkällä kaarteella. Jo kaarteessa tunsin, että nyt B rupeaa hidastamaan ja keskittymään kaikkeen muuhun, joten ei muuta kun karjaisu jonka avulla pääsimme yli ja jatkamaan hyvässä temmossa linjaa kolmoselle, jossa oli pientä epäröintiä mutta olin itse valmiina pohkeen kanssa. Kaarre neloselle meni hyvin ja tässä kohtaa poni imi eteen, eikä kaarre tuottanut haasteita. Vitoselle oli pitkä tie ja tiesin että alla oleva sininen lankku saattaisi olla haaste joten taas pienellä ääniavulla pääsimme siitä yli, vaikka empimisen tunsi selkään. Kaarteessa muistin ratsastaa vielä eteen, mutta pari askelta ennen jätin varmistamatta jostain kumman syystä joka kostautui samantien. Jostain kumman syystä ajattelin, että enää ei tarvitse varmistaa samalla tavalla enää kun olemme jo näin pitkällä. Täysin tyhmä kielto joka rikkoi rytmin kokonaan. Tämä kostautui saman tien uudessa lähestymisessä, ja B jäi pomppimaan nurkkaan. Sain sen siitä kuitenkin eteenpäin, mutta omalla huonolla ratsastuksella emme tietenkään päässeet yli, joten tuloksena hylky. 

100cm lähdin hyvillä mielin, sillä tiesin miten B:tä pitää ratsastaa jotta stoppeja ei tule. Verryttely oli aivan kaaos, emme päässyyt hyppäämään esimerkiksi pystyä kertaakaan sillä joku oli aina edessä tai puomit maassa. Okserille B teki kuitenkin hyviä hyppyjä, joten ei muuta kuin radalle. Lähtämerkin saatuani tein muutaman voltin taas verkkapäädyssä, ja nyt pomppimen alkoi jo siellä samantien. Täysin käsittämästömästä syystä olin varomaton ja tulin suoraan jaloilleni alas selästä. En tajunnut ettei minua olisi saanut puntata selkään radalla, vaan olisi pitänyt mennä verkassa saaman apua joten tästä hylky. Ykkösen sain hypätä, mutta pasmat olivat sen verran sekaisin että siitä tuli puhdas ohi juoksu. Loppuun kävimme vielä ulkona kävelemässä ja B sai traumoja taas hetkeksi kun käskin sen kävellä kahluulammen läpi, jossa keskellä ei kyllä ollut vettä lähes ollenkaan. 


perjantai 26. syyskuuta 2014

Viime päiviä

Eilen ponilla oli pidemmästä aikaa taas hieman kevyempi päivä, kun on tehnyt viime aikoina tehnyt varsin paljon töitä. Tällä kertaa Battro oli rauhallinen eikä rodeota tullut, mutta sitäkin enemmän oli tutkittavaa. Battro ja Mango olisivat myös hallunneet leikkiä toistensa kanssa, ainut vaan että yhteisen tavan löytäminen ei ole kovin helppoa. Mango koittaa hypätä B:n naamaa kohti jota Battro säikähtää ja hetken päästä tulee uudestaan naamaa kohti. Battron tapa puolestaan on heilutella etujalkoja, ja siinä saa pelätä ettei Mango jää alle. Hauska seurata kun kumpikin on hieman varautunut toistensa seurassa, mutta kuitenkin tekisi mieli tehdä lähempää tuttavuutta.

Huomenna B:n piti lähteä koulukisoihin, mutta ohjelman vaihtumisen myötä ne nyt jäivät ja seuraavana vuorossa on sunnuntainna Ypäjän kisat.



Miltä suurin osa kuvista näyttää...



tiistai 23. syyskuuta 2014

Täällä taas

Loppu kesä ja alku syksy onkin mennyt vauhdilla, ja tuntuu että paikasta toiseen saa juoksennella jatkuvasti. Kesällä kerkesimme käydä muutamissa kisoissa vielä, mutta epäonnistuneen Hangon reissun jälkeen on oltu vain kotona treenaamassa. Hangossa kostautui sitten se, että Metsämäessä hevonen pääsi verryttelyalueelle riehumaan, sillä sellaista showta hevonen piti radalla. Lähtömerkin kuultuaan se alkoi pakittelemaan ja pomppimaan paikoillaan, mutta siitä sain sen potkittua ja jatkamaan matkaa. Kummatkin radat siellä keskeytyivät ensimmäiseen kaarteeseen jossa piti mennä verryttelyalueen ohi, suoraan laukasta seis ja paikallaan hyppipmistä ja peruuttelua. Loppujen lopuksi näiden jälkeen oli pakko keskeyttää suoritus kun en
saanut tilannetta laukeamaan millään.

Tämän jälkeen käytimme Battron eläinlääkärillä, mutta poni sai puhtaat paperit ja kehuja, ja itsekkin oli epäilys että kysymys on lähinnä testailusta. Hyppytaukoa tuli muutama viikko, ja sen jälkeen oli taas varsinaista showta jokaisen hyppäämisen alku, kun kaikki mahdolliset metkut käytiin läpi. Tarpeeksi päättäväinen ratsastus nyt onneksi on tuntunut tuottavan tulosta, sillä nyt on taas nappulat alkaneet löytyä. Viime viikolla kävimme ensimmäiset kisat heinäkuun jälkeen Ypäjällä, ja taas tuli sama show. 90cm luokka oli katasrofi, mutta onneksi nyt sain potkittua ponin lopulta esteen yli, vaikka tulos olikin hylätty. 100cm radalle menimme hieman apinanraivo tyylillä, mutta se tuotti tulosta eikä poni tuijotellut mitään. Uusinnassa yksi oma virhe tuli ja unohdin täysin ulkoavut, jolloin ohjaus oli suoraa johdetta päin B olisi varmaan tästäkin hypännyt jos olisin käskenyt, mutta se ei olisi ollut reilua hevosta kohtaan joten tein siihen voltin.

Tasaisella poni on alkanut liikkumaan oikeinkin mukavasti ja muoto on parantunut huomattavasti. Battro kävi koulukisoissakin vuokraajan kanssa katsomassa ensimmäistä kertaa kouluaitoja HeC:n radalla josta tuloksena oli heti voitto. Ötökät ovat tällä hekellä suuri haaste, sillä B on niille erittäin herkkä ja raukka on nytkin täynnä paukamia.




lauantai 19. heinäkuuta 2014

Kännykän tyhjennystä

Metsämäen jälkeen B sai pari kevyempää päivää, sunnuntaina jo sen takia että oma olkapää oli sen verran kipeä. Maanantaina menimme kunnon koulutreenin Jyken oppeja muistellen ja B liikkuikin oikein mukavasti pätkiä, vaikka paljon työtä se vaatikin. Erityisesti laukka tuntui huomattavasti paremmalta, selvästi kootumpi tapa liikkua alkaa löytyä. Tiistaina kävimme kävelemässä ja juoksutin maneesissa poikaa joka oli oikein rento ja tyytyväinen. Keskiviikkona otin itsenäisesti pikkuhyppyjä jotka sujuivat hyvin, tosin alkuun oli aika paljon tuijoteltavaa. Sunnuntaina olisi tarkoitus hypätä kunnolla vielä ennen Hankoa jotta itse saisi hyvän fiiliksen kisoja ajatellen.

Tässä kuvia viime kuukausien ajalta kun tyhjensin puhelimen koneelle pitkästä aikaa.




Ponin syömätavat eivät ole siisteimmästä päästä

Aasi tuijottaa vesihautaa pellolla


torstai 17. heinäkuuta 2014

Metsämäki päivä 2

Lauantaina lähdimme taasMetsämäkääen, nyt vain yhden luokan hypäten. Aamulla B käyttäytyi hyvin ja traileriin menokin sujui paremmin kun edellisenä päivänä. Kisapaikalla olimme ajoissa ja kerkesimme katsoa edellisen luokan lopun ennen radan kävelyä. Rata oli mukavampi kun edellisenä päivänä, tosin muutamia jänniä kaarroksia siellä oli. Ensimmäinen este oli valkoinen portti jonka olimme jo hypänneet edellisenä päivänä joten en ajatellut sen olevan ongelma, eikä radalla ollut muita ihmeellisyyksiä kuin edellisenä päivänä jo nähtyjä esteitä.

Verryttelyssä hevonen oli taas hieman jalalla ratsastettava esteelle, mutta muuten kyllä kierroksilla. Hypyistä puuttui sujuvuus ja hevonen hieman katseli kaikkea mahdollista. Verryttelyn jälkeen olin kuitenkin ihan tyytyväinen, sillä jokaisesta esteestä pääsimme yli ja hevonen kuitenkin tuntui luottavan kuskiin ja teki mitä käskettiin. Ennen radalle menoa äiti tuli sanomaan että ykköselle on tullut paljon kieltoja ja puhtaita perusratoja oli siihen mennessä tullut alle viisi, ja lähes 30 ratsukkoa mennyt. Radalle meno vielä viivästyi hieman sillä kaksi ennen minua mennyt ratsastaja tippui ykkösellä, ja hevonen potkaisi tätä päähän ja tilanetta piti selvittää. Edeltävä ratsukko myös hylättiin ensimmäiselle esteelle, ja tajusin että siihen on pakko ratsastaa kunnolla.

Battro taas pomppi lähtömerkin saatuaan hetken kunnes sain sen potkaistua eteen ja kerkesin ratsastaa voltin ja saada hyvän laukan. Kaarteessa vielä herätin sitä hieman ja tempo oli hyvä. Täysin yllättäen B kuitenkin kielsi, ja en ollut osannut varautua tähän yhtään, sillä kieltoja jossa tulemme hyvässä laukassa hyvällä tuntumalla pohkeen ollessa kyljissä ei ole tapahtunut kuin kerran tai kaksi. Stoppi oli sen verran nopea, että alashan siinä tuli vauhdilla ja hevonen lähti vauhdilla toiseen suuntaan, loppujen lopuksi verkkakentää täysiä ympäri juoksemaan. Olkapää tässä rytäkässä jäi alle, ja seuraavan startti jäi välistä sen verran se tuntui. Harmitus ja ärsytys olivat kovat, sillä ratsastin hevosta juuri niinkuin piti ja, seurauksena lensin. Luokassa tuli harvinaisen paljon kieltoja, yli 30% lähtijöistä hylättiin, mikä kertoo mielestäni myös hieman epäonnistuneesta radasta, sillä tuo määrä on erittäin paljon.







lauantai 12. heinäkuuta 2014

Metsämäki päivä 1

Olimme tänään Metsämäessä ensimmäistä kertaa, tänään luokkina 90 ja 100cm. B taas näytti kaikki parhaat temppunsa heti tallilta lähtien... Laitumelta herra antoi kiltisti kiinni, mutta tämän jälkeen ei suostunutkaan kävelemään tallia kohden. Pienen tappelun jälkeen saimme hevosen talliin ja kaikki valmiiksi. Traileriin meno kesti normaalia pidempään sillä B näytti kaikin tavoin kuinka osaa poikittaa sisään mentäessä, mutta lopulta traileriin mentyä matka sujui hyvin. Kisapaikalla verryttely oli jännittävää, ja välillä kaikkiin suuntiin ei voinut mennä. Verkka kentälle hevonen oli myös pakko taluttaa takaperin sillä se ei suostunut menemään maassa olevan maton yli. Verkka oli kaikkea muuta kuin rento, hevonen kyyläsi kaikkea mahdollista, koitti viedä ja juosta esteiden ohi. Tuntuma oli pakko pitää tiukalla, jotta hevosella ei ollut muita vaihtoehtoja kun olla pohkeen ja ohjan välissä.

Radalla pillin vihellettyä B säikähti valkoista porttia ja hyppi hetken paikalla ja vain peruutti kunnes sain sen potkaistua eteenpäin. Ykköselle sain hyvän hypyn josta kaarevalla tiellä 2. jolle sai olla tiukka pohje kyljissä jotta päästiin yli. Seuraavan linjan saimme sujumaan hyvin, sarja meinasi jäädä hieman ahtaaksi, mutta hyvin B tsemppasi ja hyppäsi puhtaasti. Vitoselle tuli tiukka tie jonka jälkeen poni lähti hieman lapasesta jonka seurauksena en saanut ulkoapuja täysin läpi. Tämä kostautui 6-7 linjalla, missä oli poikittelua ja 7 kolahti hieman mutta pysyi ylhäällä. Uusintaan pääsemistä en oikein itse tajunnut edes vaan pidin vain tyytyväisenä samaa hieman hidasta tahtia kolme ensimmäistä estettä kunnes muistin ottaa hieman paremman rytmin. Viimeinen este oli juuri alkuun järkytystä aiheuttanut valkoinen portti, ja nyt jo kaukaata muistutin hieman että yli mennään. Ponnistusvaiheessa poni selvästi tajusi että oho, mehän menään yli sen verran sen säpsähti. Tuloksena kuitenkin 0-0, joka loppujen lopuksi oikeuttu sijoitukseen 13.



Metrissä B käyttäyti verkassa jo paljo fiksummin, tosin nyt kävi varsin kierroksilla ja muutaman kerran lähti viemään esteen jälkeen. Selkään tuntui kuin B olisi saanut jostain oikein kunnollisen itseluottamus piikin, sillä oli täysin menossa eikä valittanut paikoista. Radalla B oli ihan menossa ja imi pitkästä aikaa oikein kunnolla jo ensimmäiselle esteelle. Askel ei ollut täysin paras mutta se ei haitannut yhtään ponia. Kakkosella saatiin hyvä hyppy ja pääsin kääntämään hieman tiukemmin kolmoselle, kuitenkin niin että kerkesin suoristamaan ponin ennen hyppyä hyvin. 4-5 linja B pääsi hieman pitkäksi mikä kostautui huonompana laaka hyppynä vitoselle, josta oli tiukka kaarre sarjalle. Tiukat kaarteet ovat Battrosta hauskoja, mutta niiden ongelma on että muoto menee liian syväksi kuten nyt kävi. Askeleen ennen sarjaa sain pään ylös, ja B selvästi oikein itse hämmästyi mite tuo este tuohon tuli kun ei ollut sitä yhtään huomannut. Loppuradasta paikat löytyivät hyvin ja B oli täysin menossa mukana ja tuntui hyvältä selkään. Tuloksena 0 rata tästäkin ja sijoitus.



Vielä en paikasta osaa kunnolla sanoa, mutta muutama radalla oleva tie ratkaisu oli varsin mielenkiintoisia. Lisäksi se, että 100cm:ssä rata alkoi kahdella radan isoimmalla okserilla jonka jälkeen muut olivat pienempiä. Toivotaan että huomena ratapiirrustukset olisivat hieman mukavampia, ja hevonen yhtä hyvä kun tänään jälkimmäisessä luokassa. Loppuun pari huonompaa kuvaa videolta otettuna



Toinen aivan innoissaan

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Vau mikä tunne!

Maanantaina olin Jyken (Jyri Malmströmin) koulutunti ja täytyy sanoa että Battro oli loppuun mahtava ratsastaa. Battron vuokraaja on käynyt hänen tunneillaan B:n kanssa, ja nyt ei päässyt joten kysyi jos haluaisin mennä hänen puolestaan. Totesin ettei kouluratsastuksesta haittaakaan ole, joten ei muuta kuin tunnille vaikka hinta oli varsin suolainen. Keskityimme perusasioihin ja siihen erityisesti että hevonen liikkuu hyvässä muodossa.

Aloitimme kevyessä ravissa katsoen että rytmi on tarpeeksi hidas, jotta hevonen ei juokse karkuun paino lavoilla kuten Battro helposti tekee. Tähän keskityimme tekemelä kahdella sivuilla avotaivutuksia niin että sivun alussa tuli koota hevosta hieman jotta askel lyhenee ja avon aikana suurentaa ravia. Siirtymisessä oli tärkeä että B:n muoto nousee, ja antaa sen pitää päätä ylhäällä. Sama tehtävä toistui myös laukassa, missä muodon säilyttäminen on hankalampaa.

Battro rupesi selvästi rentoutumaan ja muoto pysymään paremmin ylhäällä, vaikka välillä päätä sai nostaa ettei painopiste taas romahtanut lavoille. Tulimme samaa avotehtävää uudestaan harjoituravissa, mutta nyt kaulan pituus ja kokoamisaste ei saanut muuttua, ainoastaan askeleen pituus. Välillä varsinkin kaula, erityisesti laukassa meinasi rullautua lyhentäessä, mutta toistoen jälkeen muoto pysyi hämmästyttävän hyvin samana. Tärkeä oli muistaa, että mikäli muoto lähti tippumaan että tahtia ei lisännyt vaan ennemmin hidasti jotta paino saatiin takaisin taakse. Lopulta tämä sujui hyvin ja B pysyi pitkiä pätkiä hyvässä korkeassa muodossa erittäin kevyenä kädelle. Kuvia ei valitettavasti saatu taikka videota, mikä oli harmi sillä olisi ollut kiva nähdä maasta miltä hevonen näytti kun tuntui selkään niin hyvältä.
Kuvat parin kuukauden takaa kouluvalmennuksesta






sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Super Battro

Kisojen jälkeen pidän aina kevyen eteenalas päivän, jolloin ideana on vain saada hevonen liikkumaan jottei menisi jumiin hyppäämisen jälkeen. Tänään tehtiin alkukäynnit pellon ympäri, tosin rentoa kävely ei ollut kun ötökät häiritsivät niin paljon toista. Kentällä menimme vain rentoa ravia ja laukkaa, mutta VAU millaiselta se tuntui. Olo oli kun olisi kumapallon päällä istunut, niin joustava ja letkeä liike oli. En tiedä mikä oli tähän syynä, mutta eipä ole hevonen tainnut koskaan noin hyvältä tuntua. Toivotaan että sama jatkuu huomenna kun ollaan menossa Jyken koulutunnille. Tässä vielä kuvia eiliseltä kisojen jälkeen.

Ponin suosikkipuuhaa on rapsuttaa päätä kävellessä käsiä vasten..






Hyvää ja huonoa

Tänään vuorossa olivat Laakspohjan aluekisat jotka olivat nurmella. Nämä olivatkin meidän yhteiset ensimmäiset kisat ruoholla, tosin Battrohan niitä on paljon Hollannissa kisannut, ja itsekin onneksi pääsin viime kesänä hevosia koitellessa useasta ruoholla hyppäämään, niin ei ihan puskista tullut uusi pohja, vaikka ei se hevoseen millään tavalla vaikuttanutkaan. Keli suosi meitä tällä kertaa mikä olikin varsin mukavaa vaihtelua, ja kisoissa mukava odottaa omaa vuoroaan kun ei vettä tullut niskaan.

90cm verkassa B oli hyvä, vähän kierroksilla mutta tuli toisaalta sitten sen verran takasin myös että laukka jäi hieman pomppimaan ilmaan kun en uskaltanut tarpeeksi eteen ratsastaa. Radalla ensimmäiselle esteelle B tuli hyvin, mutta rytmi oli aivan liian hidas enkä sitä missään kohtaa korjannutkaan joka oli täysin oma virhe. Kakkoselle jouduin hieman potkaisemaan että mennään yli, mutta en tajunnut parantaa ratatempoa mikä olisi helpottanut montaa asiaa. Kolmoselle oli pitkä kaareva tie, joka onnistui hyvin ja hyppy oli myös hyvä, neljä-viisi-kuusi a ja b olivat ikään kuin kaarevalla uralla, jolloin ulkoapujen merkitys nousi tärkeäksi. Neloselle lähestyminen oli hyvä, vitoselle otin hieman liikaa laukkaa pois mikä tappoi rytmin täysin, mutta B kiltisti hyppäsi tasajalkaa kun ei muutakaan voinut. Sarjalle tultaessa se hieman empi, mutta pohkeen ollessa kyljessä suoritti hyvin. Viimeisellä suoralla linjalla, jossa oli myös uusinnan ensimmäinen rupesin taas säätämään aivan liikaa. Otin ensimmäiseen väliin liikaa askelia, ja uusinnan ensimmäiselle tultaessa tiesin jo valmiiksi että B tulee katsomaan sitä, jolloin fiksusti otin laukkaa vielä vähän lisää pois sen sijaan, että olisin ratsastanut sitä pohkeella ja antanut pienen muistutuksen että yli voi mennä. En sitten edes toisella yrittämällä tehnyt asialle mitään, joten tuloksena tyhmä 0-hyl.




Yksi suosikki kuvia meistä hyppäämässä


100cm radalle lähdin hyvällä mielellä, sillä B teki verkassa hienoja hyppyjä ja tuntui käteen muutenkin super hyvältä. Tähän tuudittautuneena aloitin radan, ja mietin vielä ajan vihellettyä että pitäisikö ottaa yksi herättely voltti taikka pieni herätys näpäytys, jotta Battro muistaisi että ollaan radalla. Tietäähän sen, etten tätä tehnyt ja lopputulos oli stoppi. Tässä kohtaa kuskikin muisti herätä ja kertoa ponille että ollaan radalla ja radalla kuuluu hypätä. Uusi lähestyminen, eikä mitään ongelmia kun pohje oli kyljessä kiinni ja minä valmiina sanomaan mitä tehdään. Kakkoselle tuli hyvä hyppy, kolmonen hieman pohjasta mutta jalan ollessa kyljessä tämä ei B:tä haitannut, vaan puhtaasti yli. Nelosella rytmi löytyi ja siinä hyvä hyppy, jonka jälkeen muistin kaarteessa nostaa B:tä, ja ratsastaa okserille jo kaarteesta sekä muistuttaa että yli mennään.  Sujuvalla suoralla linjalla pysty perään, josta kaarevalla uralla sarjalla mihin myös askel löytyi hyvin. Saatiin vielä kasille hyvä tie, ja tuloksena 4vp.


Tätä varten harmitus olikin äärimmäisen suuri radan jälkeen, sillä hevonen teki juuri niin kuin kuski sanoi eikä sitä voi ollekaan syyttää. Lohdutukseksi jäivät muuten puhdas rata, jossa paikat löytyivät hyvin, hevonen oli hyvä ratsastaa ja muuten tuntui helpolta. Tälläiset täysin itsestä johtuvat virheet jäävät myös päähän varsin hyvin, joten eiköhän tämän jälkeen taas muista hetken aikaa olla heti alusta hereillä. Kisojen puitteet olivat hienot, eikä kisoja voi muuta kuin kehua muuten paitsi kuskin osalta. Onneksi seuraavat kisat ovat jo ensi viikolla niin pääsisi korjaamaan omat tyhmyydet. 





Kuski kamala mutta hevonen hieno


maanantai 30. kesäkuuta 2014

Hattel Forsten valmennus 10.-11.6.

Olimme Forstenien kaksi päiväisessä valmennuksessa Sannan ryhmässä, eikä tapahtumaa voi kun kehua. Kumpanakin treenipäivänä keli oli ok, ensimmäisenä hieman pilvinen ja toisena erittäin hyvä, tosin kun seuraavan päivän kisoissa. Oli hienoa päästä hyvälle pohjalle, jossa tilaa oli paljo ja esteet hienoja.

Ensimmäisenä päivänä menimme alkuun tasaisella pidempään, ja keskityimme erityisesti ulkoapuihin. Menimme neliöllä, ja ideana oli kääntää jokainen kulma ulkoavuilla, jotta hevonen ei puske sitä vastaan ja kääntämien tapahdu pelkällä ohjalla. Battro oli oikein kiva ratsastaa ja keskittyi hyvin. Saimmekin paljon kehuja tasaisen menosta, ainoastaan muutaman kerran huomautuksen hieman liian syvästä muodosta. Menimme muutamia kavaletteja suoralla linjalla, alkuun hieman kootummin ja myöhemmin yhden askeleen vähentäen. Muutama ensimmäinen kerta oli hieman jännittynyt, mutta muutaman toiston jälkeen hevonen alkoi selvästi rentoutua.

Siirryimme isolle puolelle kenttää, jossa aloitimme muutamalla pikku esteellä. Esteet olivat kuin S:n kaarella, ja toisena oleva valkoinen okseri oli Bassen mielestä ensimmäisellä kerralla aivan kamala jo metrien päästä. Tästä kun pääsimme yli hyppääminen alkoi helpottua ja kuskikin muisti pysyä hereillä kun B oli muistuttanut että ilman sitä homma ei pelitä. Tämän jälkeen vuorossa oli pysty, pysty, okseri, jonka väliin tuli joko 5 ja 4 tai 6 ja 5 askelta. B oli sen verran jännittyneen tuntuinen, joten en yrittänyt liiaksi ottaa ylimääräisiä askeleita.

Pikkuhyppyjen jälkeen tulimme rataa. Ensimmäisellä linjalla B katsoi okseria hieman, mutta muistin pitää pohkeen kyljessä kiinni ja pääsimme yli. Tästä jatkoimme kaarevalle linjalle, josta taas jälkimmäiselle tuli pientä epävarmuutta, mutta pääsimme taas yli. Pystyltä matka jatkui sarjalle, jota B ei katsonut yhtään vaikka alla olikin laatikoita. Tästä pääsimme sujuvasti okseri, pysty, pysty linjalle joka sujui myös hyvin. Tulimme vielä radan peilikuvana jossa isoin ongelma oli sarjan jälkeinen pysty kaarevalla tiellä. Loppuun tulimme linjan vielä muutaman kerran uudestaan ja saimme tiestä sujuvamman.


Toisena päivänä sileän treeni oli lyhempi, ja keskityimme ulkoapuihin ja siihen että hevonen kääntyy niistä. Laukassa teimme kokoamisia ja pidennyksiä, kokoamiset sujuivat hyvin ja pidennykset myös, mutta isomman laukan ylläpito oli hankalaa sillä B  
on koulutreenien myötä alkanut helposti ylläpitämään pienempää laukkaa ja suuren laukan ylläpito vaatii paljon töitä.

Isolla kentällä hyppäsimme radan suoraan kisakorkeudella kahteen kertaan. Ensimmäisellä radalla ensimmäinen suora linja sujui hyvin, jonka jälkeen jatkui kaarevalle okseri okseri linjalle. Ensimmäiselle tuli kuitenkin yllättäen stoppi kun B katsoi alla olevia valkoisia kaaria, ensimmäinen kielto millä hevonen oikeasti taisi katsoakkin esteen alle eikä vain pelleillä. Sarjaa ajattelin ponin katsovan, mutta se ei tuottanut mitään ongelmia. Sarjan jälkeisen okserin jälkeen oli tulossa väärälle esteelle, minkä seurauksena jouduin tekemään yhden ylimääräisen voltin. Loppurata sujui hyvin, ja viimeisen esteen alla olevaa mattoa B katsoi hieman mutta meni kiltisti yli. Toisella kerralla rata oli selvästi parempi, yksi puomi lähti matkaan mutta se nyt ei haitannut. Ennen viimeistä linjaa meillä oli hieman erimielisyyksiä vauhdista, mutta kerkesin juuri saada jonkin reaktion hevosesta jotta emme menneet siitä ohi.




Kokonaisuutena olen erittäin tyytyväinen valmennus päiviin, kaikki oli hyvin järjestetty ja puitteet olivat erinomaiset. Harvoin tämän tason ratsastajalla on mahdollisuuksia päästä hyppäämään tuon tason puitteissa, ja se yhdistettynä hyvään valmennukseen on jo yksinään hieno kokemus. Tämä oli meille erittäin hyvää treeniä, sillä toukokuu ja kesäkuu on valmennusten puolelta ollut hieman hiljaisempaa sillä aina valmennuspäivinä minulla on ollut kesäyliopistoa. Lisäksi oli hyvä, että pääsimme hyppäämään paljon sellaisia esteitä joiden alla on tavaraa, sillä olen kehittänyt niistä itselleni jonkinasteisen ongelman vaikkei se hevoselle ole sitä oikeasti.





lauantai 28. kesäkuuta 2014

Hengissä ollaan

Viime aikoina on taas kirjoittelu jäänyt, mutta yritetään jälleen uudestaan elvyttää intoa ja jaksamista. Viimeisen postauksen jälkeen on taas tapahtunut kaikenlaista, josta voisi pitää lyhyen kertauksen. Hyvin menneen Keravan kisojen jälkeen vuorossa oli Laakso, jotka olivatkin täysi floppi meille. Verryttelyssä hevonen oli hyvä, mutta radalla mikään ei onnistunut. 90cm tuli yksi stoppi, ja muut estet sai potkia paikalta yli. Tuloksen 6vp, 2 ylitetystä ajasta. 100cm verryttelyssä olivat ehkä meidän parhaat hypyt koskaan, ja lähdin hyvällä mielellä radalle. Tosin heti toisella esteellä kisa jo päättyi, kun okserille tuli kaksi stoppia.

Tämän jälkeen oli kotona treenit, jotka menivätkin täysin penkin alle. Kuskin sekä hevosen luottamus oli täysin kadoksissa, ja monta kertaa pidimme mielen rauhottelua taukoja kun paketti levisi käsiin. Kieltoja tuli tunnilla enemmän kun aiemmin yhteensä, ja olo masentunnut sekä hevonen järkyttynyt. Tämän jälkeen pidimmekin kahden viikon hyppytauon, ja keskityimme kaikkeen muuhun. Tämä tuotti hieman tulosta, ja hyppääminen oli taas hieman mukavampaa.

Kävimme Peuramaalla ensiksi rataharjoituksissa, ja tämä tekikin meille erittäin hyvää. Ideana oli, että paikalla oli rata valmiina ja huonon sään takia muita ei juurikaan ollut, jolloin saimme hypätä kaikkia esteitä juuri miten halusimme. Muutamia stoppeja tuli, mutta jokaisen esteen toiselle puolelle päästiin ja fiilis seuraavan päivän kisoihin oli hyvä. Kisoissa hyppäsimme 80 ja 90cm, jotta itseluottamus saataisiin taas kuntoon eikä korkeus olisi mikään asia mihin pitäisi keskittyä. 80cm oli hyvä kohtuun siisti rata, tempo hieman liian hidas, mutta mikään ei tuottanut ongelmia. Tuloksena oli 4. sija ollessamme viimeinen sijoittunut. 90cm muistin ratsastaa hieman paremmin eteen jolloin rytmi oli parempi ja hevonen tuntui kivalta ja luottavaiselta. Ei mitään negatiivista sanottavaa, tuloksena siitäkin 0-0, ja sijoitus 3. sekä erityispalkinto siisteimmästä ratsastuksesta ja radasta. Tämä oli juuri sopiva kisa meille, sillä luotto parani ja hevonen tuntui hyvältä.



Pinjan luona kävimme kerran, jossa saimme aikaan ihan hyviä radan pätkiä, tosin muutamia stoppeja oli. Fiilis kuitenkin oli parempi, ja ongelmat tuntuivat mahdollisilta saada ratkaistuiksi. Tämän jälkeen vuorossa oli Hattel-Forstenin valmennus josta voisin tehdä oman postauksen ihan ja kahden valmennuspäivän jälkeen kisat. Nämä olivat siitä hyvät, että pääsimme jälleen kisapaikalle hyppäämään ennen varsinaisia kisoja, jolloin itse luotto hevoseen on parempi. Kisat olivat kamalassa säässä, mutta onneksi se ei hevosta liikaa haitannut. 90cm oli kohtuunsiisti rata, tosin linjalla 3-4, B oli pysähtymässä ja siirtyikin raville kun näki kammottavan vesilammikon johon ei olisi halunnut mennä. Tuloksena kuitenkin 0-0, ja tyytyväinen ratsastaja. 100cm kenttä oli jo veden peitossa ja tämä aiheuttikin alkuun järkytyksen hevosessa. Radalla hevonen kuitenkin kuunteli hyvin ja oli mukava ratsastaa, tuloksena taas 0-0, ja lopulta sijoitumme vielä 10.





Testausta on vielä selvästi ilmassa, ja hereillä pitää olla jos esteistä yli haluaa. Nyt kuitenkin fiilikset ovat taas hyvät ja luotto hevoseen, sekä hevosen luotto kuskiin selvästi parantunut tuon katastrofaalisen Laakson kisojen jälkeen. Ennen kaikkea tarvitsemme nyt vain paljon hyppyjä ja ratoja alle, jotta rutini saadaan syntymään. Tässä vielä radat viimeisistä kisoista, Peuramaalta tosin vain 80cm, sillä 90cm akku kamerasta loppui jo ensimmäisen esteen jälkeen.

Peuramaa 80cm


                                                              Forsten 90cm