sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Super Chaina! Hästbacka 27.3

Tänään vuorossa oli estekisat tallillamme, luokkina tällä kertaa 90cm ja 100cm. Chaina oli jälleen mielettömän hieno ja suoritti kaiken enemmän kuin hyvin, ei voi olla kuin tyytyväinen tammaan je kehua sitä. Päivän saldona kaksi rusettia ja puhdasta rataa, ei voisi enempää toivoa. Kuvia ei valitettavasti ole muuta kuin pari huononlaatuista videokaappausta.



Ensimmäisessä verryttelyssä poni oli jo menossa, ja etenkin ongelmana oli laukanvaihdot ja sama ongelma jatkui myös toisessa luokassa. Pomppimista oli hieman liikaa, mutta itse hypyt olivat hyviä. Radalla ensimmäiselle esteelle sain ihan hyvän paikan, siinä ei sanomista. Kaareva linja onnistui hyvin, kummassakin sopi paikka hyvin ja sain pidettyä sen välissä tarpeeksi lyhyenä. Ensimmäinen kaarre sujui hyvin, mutta sen jälkeen laukka vaihtui taas useamman kerran mikä kostautui siinä, etten itse ollut tarpeeksi nopea korjaamaan sitä takaisin ja jouduimme juureen. Chaina pelasti kuitenkin hyvin tilanteen ja pääsimme hyvin jatkamaan. Kaarre sujui hyvin, ja esteelle kääntäessä tuli muutama ylimääräinen vaihto mutta paikka oli kuitenkin ihan hyvä ja linja sujui. Perusradan viimeisellä linjalla olisin voinut ottaa yhden pidätteen enemmän, mutta paikka ei ollut katastrofaalinen.

Saimme jatkettua uusintaan hyvässä temmossa, mutta ensimmäiselle esteelle jouduimme lähtemään hieman kaukaa. Tein hieman tiukemman tien seuraavalle, mutta ennen estettä otin kuitenkin tilaa jotta kerkesin suoristamaan sen kunnolla. Nyt pääsin jatkamaan kaarteen hyvin ilman vaihtoja, välissä yksi pidäte olisi ollut hyvä, mutta linja oli ihan ok. Viimeiselle linjalle sain hyvän tien, ja onneksi Petra oli huutamassa pidätteitä sillä linja jäi silti hieman lyhyeksi. Tuloksena oli kuitenkin 0-0, ja lopullinen sijoitus 4. Palkintojen jaossa Chaina oli erittäin tyytyväinen itseensä ja kävi varsin kierroksilla, selvästi tiesi mistä kyse.




100cm Chaina oli vielä villimpi, ja pari kertaa pelasti minut ihan täysin. Se koitti rynnätä esteelle ja kun ei onnistunut jäi pomppimaan liikaa ilman tehden sarjavaihtoja. En nähnyt paikkaa ollenkaan ja vein sen aivan sekaan, ja sieltä se vain ponnisti puhtaasti yli ilman mitään nokkiinsa ottamista. On se vain aika uskomattoman kiltti. Tosin tälläisiä tilanteita ei saa tulla usein, sillä jossain kohtaa se rupeaa varmasti reagoimaan niihin.

Sain alotettua radan taas hyvässä rytmissä ja osasin varautua siihen että C on menossa. Ensimmäiselle esteelle tuli hyvä paikka, josta jatkoimme sujuvalla laukalla linjalle. Myös nyt tuli neloselle kaarteessa turha vaihto, sain ratsastettua paremmin kuin edellisessä luokassa mutta silti olisi pitänyt ottaa se vähän paremmin takaisin ettemme olisi olleet niin lähellä. Ratsastin välissä hieman turhaan eteen, ja seuraavalle okserille lähdimme kaukaa. Linja siitä sujui kuitenkin kuudella askeleella eikä jäänyt lyhyeksi. Radan huonoin osa tulikin seuraavalla linjalla, kun sarjan jälkeen jäin vain seisomaan jalustimille ja matkustamaan. Tajusin sen aivan liian myöhään, ja jouduimme lähes puolikkaaseen askeleeseen. Chaina pelasti sen täysin eikä ottanut puomia matkaan vaikka se olisi ollut aivan oikein minulle.

Uusinnassa sain ensimmäiselle hyvän tien ja paikan, josta jatkoimme sujuvasti samantien kuin edellisellä radalla. Paikka oli hyvä ja kaarre jatkui sujuvasti. Oikaisin kaarteessa hieman ja olimme hieman lähellä, mutta ei yhtä pahasti sentään kuin perusradan viimeisellä. Linja oli ihan ok, yksi pidäte taas olisi hieman tehnyt välistä paremman. Viimeisellä linjalla tuli taas tarpeeksi huutoa hidastaa ja väli oli super hyvä eikä jäänyt ahtaaksi, ja sain sen pidettyä myös tarpeeksi ylhäällä. Tuloksena 0-0, joka oikeutti toiseen sijaan.




lauantai 26. maaliskuuta 2016

Kehitystä havaittaissa

Nyt ihan tavallisten kuulumisten vuoro ja mietteitä koulutunnilta. Chaina on ollut joka kerta erittäin mukaa ratsastaa, ja selkeää kehitystä tapahtuu kerta kerralta vaikka tekemistä on vielä paljon. Poni sai jälleen irtokengän, mutta onneksi se saatiin tänään löytyä takaisin jalkaan. Oma olo on nyt varsin nuutunut kun olen lähtenyt kuudelta töihin josta menin suoraan tallille, ja tänään vuorossa oli iltatallin teko. Ainakin tietää tänään tehneensä jotain kun on koko päivän liikkunut.

Eilen olimme koulutunnilla, ja Chaina oli oikein mukava ja yritteliäs. Keskityimme väistöhin ja siihen että hevonen kulkee suorana. Nämä ovat Chainalle oikein hyviä harjoituksia, sillä usein se ei meinaa väistön jälkeen suoristua vaan jatkaa monella mutkalla. Sen ravi on paikoitellen jo oikein mukavaa, ja nyt näyttää siltä että ajan kanssa siitä saa hiottua selvästi odotettua paremman.



Laukassa tasapaino ei ole vielä kovinkaan hyvä, mikä näkyy siinä että se meinaa välillä vaihtaa ristilaukkaan tai rytmi muuten vain katoaa. Tämä näkyi muutamilla volteilla, jossa se koittaa hakea tasapainoa menemällä vinoon, mutta pitäessäni sen suorana tule vaihto. Haastavinta meille oli kuitenkin vasemmassa laukassa uralta sisäänpäin väistö, sillä olen itse vinossa jolloin keskipiste on väärässä paikassa ja Chaina koittaa korjata sitä vaihdolla. Sama näkyy vasemmassa kierroksessa myös siinä kun koitan ratsastaa sen suoraan keskihalkaisijalla, sillä siinä se vaihtaa myös hyvin herkästi jos en pidä huolta ulkoavuista.

Chainassa on kuitenkin tapahtunut selkeää kehitystä, se ravaa huomattavasti paremmin kuin tullessaan. Muoto on noussut, vaikka paljon sen kanssa on tehtävää kuten kaikkien osa-alueiden kanssa. Se saa kuitenkin suuret pisteet siitä että yrittää jokaisella kerralla parhaansa, ja on mitä mukavin ratsastaa. Sen kanssa ei ole vielä kertaakaan ollut ikävä tehdä töitä nimittäin.

torstai 24. maaliskuuta 2016

Jumppaa ja hyppyjä

En valitettavasti saanut viime tunnista kuvia tai videota, sillä hyppääminen tuli hieman sattumalta. Aloitimme pääty-ympyrällä kahdella kavaletilla joiden väliin tuli kolme askelta. Tämä olikin Chainalle yksi tunnin vaikeammista asioista, ja se meinasi kompastua kavaletteihin kun niitä katseli. Siirryimme tästä jumpalle, jolla tulimme ravissa sisään, neljä kavalettia ja pysty. Tämä oli hyvää jumppaa, ja C nostelikin jalkojaan hyvin eikä kiihdytellyt välissä liikaa. Rata jatkui tästä kavaletille, josta oli neljä askelta okserille. Ensimmäisellä kerralla tulin aivan liian pienesti sisään, jolloin väliin tuli yksi askel liikaa vaikka väli oli aivan normaali.


Toisessa päässä oli ympyrällä kaksi kavalettia joiden väliin tuli kaksi askelta, ja ensimmäiset kerrat menivät miten sattui kun en saanut Chainaa tarpeeksi lyhentämään laukkaa. Ympyrän jälkeen siirryimme raviin, ja tulimme ravissa sarjalle, josta jatkoimme kaarevalla uralla okserille. Minulle tämä oli kaikista vaikein tehtävä, sillä Chaina laskeutuu vasemmassa laukassa ja kaarre on sujuvampi ratsastaa väärässä laukassa, sen sijaan että sitä siinä rupeaisi säätämään. Heti kun muistin pitää oman käteni rentona, antaa kaarteen vain sujua vaikkakin väärässä laukassa ei siinä ollut mitään ongelmaa.

Mitään Mikon kurssin kaltaista laukanvaihtoja ei ole myöskään ilmennyt kurssin jälkeen, luultavasti kyse on Chainan tavasta kuvastaa jännitystään. Sunnuntaina vuorossa onkin tallin omat estekisat, missä starttaamme 90cm ja 100cm. Aina välillä ihmettelin mitä kaikkea Chaina ja Lulu ulkona tekevät, kahden päivän aikana Chaina on onnistunut rikkomaan kolme bootsia, ja yhden ulkoloimen. Loimi on osittain ainakin Lulun käsialaa. Tänään ostinkin tammalle uuden loimen ja Lululle loimeen pahanmakuista ainetta, jos vaikka loimi nyt kestäisi paremmin. Saatiin hoitokoira taas pitkästä aikaa meille, ja on kyllä mukavaa kun kotona on koira tassuttelemassa.

Chaina ja Lulu

Hoitokoira viime syksynä meillä 







tiistai 22. maaliskuuta 2016

Mitä päälle ja miksi?

Rupesin eräänä tallipäivänä pohtimaan hevosen varustamista kun laitoin Chainaa kuntoon. Olen ollut aina mahdollisimman yksinkertaisen varustamisen puolestapuhuja, on ihanaa kun kun voi mennä pehmeällä peruskuolaimella ilman mitään kummempia varusteita. Mutta onko se aina paras vaihtoehto? Tiedän, että tämä on asia josta on miljoonia eri mielipiteitä, eikä ole oikeaa ja väärää vastausta. Pyrin aina siihen, että vähempi on parempi, mutta välillä minusta on hyvä osata turvautus myös "apukäsiin", oli se sitten kovempi kuolain, gramaani, tai jokin muu apuväline.

Chainan kanssa olen joutunut pohtimaan aivan eri asioita, kuin mitä olen aiempien hevosten kanssa pohtinut. Se ei vie minua esteillä, ja on täysin ratsastettavissa niiden välissä. Sen kanssa puolestaan haaste on tasaisella muodossa ja tasapainossa. Aiempien hevosten kanssa olen pääsääntöisesti vaihdellut kuolaimia ja ratkonut niillä ongelmia. Näen paremmaksi vaihtoehdoksi laittaa hieman kovempaa suuhun, kun se että hevonen vie minua holtittomasti, sillä se muuttuu pian vaaralliseksi menoksi. Aiemmat hevoset ovat puolestaan muotonsa kanssa kulkeneet liian syvällä, eikä muille apuohjille kuin martingaaleille ole ollut tarvetta. Chainan kanssa taas tämä tilanne on ihan erilainen.


Syy siihen, miksi tarvitsimme jotain millä voin vaikuttaa hevoseen

Pelham
Pyrin ratsastamaan nive- tai kolmipalakuolaimella, mutta aina se ei ole paras vaihtoehto. Taran ja Vivanin käytin hypätessä happymputh pelhamia, sillä tavallisella kuolaimella en saanut pidätteitä läpi. Taran kanssa puolivuotta tämän kuolaimen kanssa riitti, ja sen jälkeen pystyimmekin palamaan takaisin kolmipalaan. Vivanin kanssa näin ei kuitenkaan ollut, ja käytinkin sitä aina hypätessä ja maastossa, ja välillä tämäkin kuolain tuntui liian pehmeältä. 

Gägi
Battron kanssa menimme tasaisella nivelellä, ja hypätessä vielä pehmeämmällä suoralla full cheekillä. Kuolaimen löytäminen hyppäämiseen oli Battrolle vaikeaa, sillä se oli erittäin herkkä mutta välillä lähti vain viemään väleissä. Muuton jälkeen Petra suositteli meille gägiä kahdella ohjalla, ja se toimi erittäin hyvin. Pystyin ratsastamaan suurimman osan ajasta pelkällä nivelellä, mutta tarvittaessa sain sen takaisin. Lisäksi kuolain esti sitä tippumasta liian syvälle ennen estettä, mikä helpotti huomattavasti hyppäämistä. Oli turha pitää kuolainta jonka kanssa jouduin tappelemaan ennen jokaista estettä, omasta ratsastuksesta tuli paljon rumempaa ja hevoselle oli paljon epämukavampaa kun jouduin kokoajan sitä vetämään suusta. 

Piuhoja vaikka muille jakaa
Chainan kanssa olemme taas aivan eri tilanteessa. Se toimii mitä parhaiten ainakin vielä kolmipalalla, eikä tarvetta kuolaimen vaihdolle ole. Tasaisella se puolestaan jännittyessään nousee todella ylös ja laittaa itsensä täysin väärinpäin. Käynnissä ja ravissa tämä ei ole ongelma, vaan se  näkyy pelkästään laukassa. Alkuun lähdimme muuttamaan tätä pitkillä kuminauhoilla, näillä sitä ei vedetä nippuun mutta se ohjaa sitä myötäämään niskaa. Tämä onkin toiminut hyvin, ja Chaina kulkee paljon pyörempänä nyt.

Sen kunto on nyt kasvanut ja se jaksaa nyt kulkea pieniä pätkiä jo korkeamassa muodossa, eikä vain alhaalla. Viime viikolla lisäsimmekin meillä gramaanit, jotka tulevat sivulle kiinni. Chaina on tällä hetkellä vielä hyvin vino, ja se tasapainottaa itseään kulkemalla vielä vinommassa. Ilman gramaaneja oma käteni liikkuu paljon, ja rupeaa olemaan epätasainen. Näiden kanssa pystyn pitämään käteni paljon rennompana, ja hevonen kulkee suorana. Ero ensimmäisellä ratsastuskerralla näiden kanssa oli valtava, Chainalle tuli huomattavasti enemmän tahtirikkoja alkuun kun se ei päässytkään kaatamaan itseään, mutta hevonen tuntui aivan erilaiselta. Laukka muuttui paljon suoremmaksi, siirtymiset paranivat ja liike kasvoi.

Hypätessä kuitenkin riittää perusvaruteet

Minkään näistä sivuohjista ei ole tarkoitus olla ikuinen, ja toivonkin että loppukesästä pärjäämme viimeistään ilman niitä. Näen ne nyt kuitenkin paljon parempana vaihtoehtona, sillä niiden kanssa hevonen oppii heti miten haluamme sen liikkuvan eikä se opi liikkumaan väärällä tavalla. Oikein päin liikkuminen on rankempaa, mutta väärinpäin mennessä paikat kipeytyvät helposti, ja virheiden korjaaminen kestää kauan. Lisäksi kun en joudu itse keskittymään pelkästään siihen, että hevonen kulkee oikeinpäin kehittyy oma ratsastukseni paljon enemmän. Ilman sivuohjia käteni tulisi epätasaisemmaksi, se rupeaisi helpommin sahaamaan ja menemään sivulle kun yrittäisin suoristaa hevosta.

En myöskään itse rupea pukemaan hevoselle eri ohjia, kuolaimia tai muita varusteita, vaan haluan niiden kanssa aina jonkun joka osaa neuvoa. Lisäksi jokaisen ylimääräisen varusteen tulee olla minulle selitetty, sillä turhaan en niitä päälle halua pukea. Usein kuitenkin niiden tarkoituksena oikein käytettynä on parantaa turvallisuutta, ja helpottaa ratsastamista. Meidänkin tavoitteena on se, että martingaalit riittäisivät hypätessä, mutta tasaisella selvittäisiin aivan perinteisillä varusteilla.

lauantai 19. maaliskuuta 2016

Mikko Mäentaustan valmennus

Olimme Nummelassa torstaina ja perjantaina Mikon valmennuksessa. Oli jälleen mukava huomata kuinka fiksusti Chaina käyttäytyi, ja tämän jälkeen onkin paljon mukavampi lähteä muualle kisoihin kun nähnyt kuinka hevonen toimii vieraassa paikassa. Chainan kylkikarvoihin on tullut hieman hiertymiä, ja saimme onneksi lainaan kylkisuojuksen joka on auttanut hyvin ja karvat alkaneet kasvamaan.

Aloitimme tunnin kolmella ravipuomilla joiden väli oli 3metriä. Chaina tuli näitä hyvin, tärkeää oli että ravi oli tarpeeksi aktiivista mutta kuitenkin lyhyttä. Tulimme samaa laukassa, ja tässä piti pitää huoli siitä että se ei painunut puomien ulkoreunalle. Nostimme keskimmäisen puomin esteeksi, ja tätä tulimme lyhyessä laukassa. Tämän jälkeen Mikko hieman pidensi väliä, ja este piti tulla kevyessä istunnassa suuremmassa laukassa. Tämä oli itselleni vaikeaa, sillä ratsastan hyvin vähän kevyessä istunnassa ja tuntuu vaikealta jättää hevonen vähemmälle tuelle, kun on tottunut muuhun.



 Jatkoimme tämän jälkeen linjalle, jossa ensimmäinen väli oli 15metriä ja jälkimmäinen 18metriä. Ensimäiseen väliin piti tulla 4 askelta ja toiseen 5. Chaina tuli tätä oikein hyvin ja mahtui väleihin hyvin. Tämän jälkeen kaksi ensimmäistä nostettiin oksereiksi, jolloin välit olivat 14,5m ja 17,5m ja askeleita vähennettiin yksi. Tie ensimmäiselle okserille oli minulle vaikea, sillä okseri tuli nopeasti kaarteesta, ja tätä vielä hankaloitti että tulimme oikeasta kierroksesta mikä on Chainalle vaikeampi. Tämä näkyi siinä, että se vaihtoi usein ristilaukalle ja teki vaihtoja aivan miten sattui. Se oli muutenkin hieman herkempi ratsastaa, ja protestoi vaihdoilla heti kun otin tuntumaa suuhun, saattaa olla että kiima tulossa. Vaikka ensimmäiselle esteelle lähdimme usein hieman kaukaa, se venyi hyvin väleihin ja linja sujui hyvin. Toinen ongelma oli esteen jälkee, sillä se saattaa jopa laskeutua oikeassa laukassa, mutta vaihtaa sen sen jälkeen ristille tai vastalaukaksi. Tulimme linjaa useamman kerran, ja yritimme korjata tilannetta. Linjalla huomaa myös hyvin, miten ajaudumme koko ajan oikeaan reunaan koska olen itse vino sinne.

Tämän jälkeen tulimme vielä kolmoissarjaa, ensimmäinen väli 7,4m ja toinen 10,5m. Chaina tuli tätä täysin ongelmitta, itse toin sen pari kertaa hieman huonoon paikkaan, mutta poni pelasti hienosti. Tulimme veden perään, joka sujui myös ongelmitta. Harmittavasti en viimeistä kertaa saanut videolle sarjasta ja vesimatto okserista, viimeinen hyppy oli nimittäin todella hienon tuntuinen selkään.




Chainan jännittämistä ei huomannut oikeastaan muusta kuin siitä, että se kompasteli normaalia enemmän. Tätä tapahtui myös kotona alkuun, mutta nyt se on jäänyt kokonaan pois. Lisäksi ongelmana oli oikeankierroksen risti- ja vastalaukka, sillä vaihtoja tuli paljon enemmän kuin kotona. Sama jatkui toisena päivänä, mutta kompastelua oli paljon vähemmän, sillä paikka oli jo tuttu. Jätinkin videolla pätkän siitä kuinka paljon se laukkoja vaihtelee. Vaikka korjaan tilannetta, kerkeää se silti vaihtamaan laukkaa useamman kerran. Ongelma on kuitenkin vain aloittaessa sillä radalla tätä ongelmaa ei ole, ja lisäksi se on vain oikeassa kierroksessa.

Perjantaina aloitimme täysin samoilla tehtävillä, ja nämä sujuivat hyvin. Tulimme laukkapuomeja niin että käännyimme niiden jälkeen tiukasti oikealle, jotta vahvistaisimme tällä oikeaa laukkaa. Keskityimme tämän jälkeen pelkästään linjaan, ja siihen että saisimme sen jatkamaan oikeassa laukassa. Linjalla pysyin paremmin jo keskellä esteitä itse, mutta myötälaukka oli haaste. Koitimmekin vahvistaa laukkaa sillä, että siiryimme esteen jälkeen raviin.


Viimeisenä tulimme koko radan. Linja sujui hyvin, sen jälkeen oli laukan kanssa hieman räpiköintiä mutta aikaa korjata oli hyvin. Kapealle pystylle toin sen hieman juureen mistä johtuen puomi putosi, mutta se ei haitannut minua. Sarja sujui taas hyvin, ja vesimatto loppuun myös. Käänsin maton jälkeen hieman liian nopeasti ja rytmi meni hieman rikki siitä johtuen.

Kuten Mikko totesi, ei meille hyppäämisessä meillä ole niinkään ongelmia vaan esteiden välissä. Sainkin hyviä neuvoja siihen miten jatkaa tästä laukkojen kanssa treenaamista. Poniin olin enemmän kuin tyytyväinen, se hyppäsi hyvin ja käyttäytyi nätisti.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Elämäni hevonen

Tämä aihe on minulle vaikea, sillä minulla on monta vaihtoehtoa tähän, Tara, Vivan, Battro ja Chaina. Jokainen niistä on ollut minulle äärimmäisen rakas, enkä niitä halua tärkeysjärjestykseen laittaa. Kun rupesin miettimään aihetta enemmän, oli minulle kuitenkin selvä ketä pidän tällä hetkellä elämäni hevosena. Vivania. Sen kanssa kasvoin yhteen ja opin luottamaan siihen täysin. Opin siltä enemmän kuin mitä ikinä uskalsin unelmoida.



Vivaniin rakastuin ensisilmäyksellä. Pidin sitä hieman rumana, mutta jokin siinä vetosi minuun täysin. Kun näin sen pepun tallikäytävällä tiesin että tuo on se hevonen jonka haluan. En tiennyt siitä mitään, ja peppukin oli vielä valtavan luiseva. Siitä alkoi jännittäminen miltä hevonen näyttää ratsastaessa, ja erityisesti miltä se tuntuu. Ihanahan se oli, vaikka sen olin tainnut jo päättää ennenkuin selkään pääsin. Se vei minua hieman, mutta luotin että ongelman saa ratkaistua. Samalla kuulin hevosen taustoja ja rakastuin siihen  vain entistä enemmän. Se oli tuolloin 7-vuotias, 135-luokkia kisannut hollantilainen tamma, joka oli muuttanut Ruotsiin 3-vuotiaana. Tallissa selvisi hintakin joka ylitti budjetin, ja samalla tuli tieto että päätös pitäisi tehdä nyt sillä siitä on muitakin kiinnostuneita. Tuolloin juuri 18-vuotta täyttäneenä soitin kiireellä äidille, ja kyselin mielipidettä sanoen samaan aikaan että päätös pitää tehdä heti.

Asioiden järjestettyä Vivan tuli hetkeksi Ruotsiin minun luokse, josta kevään loppuessa tulimme takaisin Suomeen. Tallin pihalla monen ensimmäinen ajatus taisi olla mikä luukasa sieltä on ostettu, sillä ei se kovin edustavalta näyttänyt. Ensimmäinen kuukausi meni lähinnä siinä että opettelimme tuntemaan toisiamme, sillä välillä se vei laukassa rennosti ympäri kenttää kun en sitä istunnalla osannut ratsastaa. Hypätessä poni vei välillä sata-nolla, mutta hyppäsi kaiken. Pääsimmekin kisaamaan, ja tulokset oliat hyviä. Opin ratsastamaan sitä koko ajan paremmin, ja erityisesti se auttoi paljon kun valmentajani läpiratsasti sitä viikoittain.






Ensimmäinen talvi oli ponille järkytys. Se pelkäsi lunta, ja erityisesti maneesissa olevia lumisia jälkiä ja jäätyneitä peilejä. Niihin se tottui pikkuhiljaa, vaikka ei vahingossakaan astunut ikinä lumisten jälkien päälle. Toisen kauden yhdessä pääsimme aloittamaan hyvin ja starttasimme ensimmäisen 110-ratamme. Ilo loppui kuitenkin lyhyeen, kun Vivan sairastui ja siltä löytyi hiusmurtuma. Tätä parantelimme kolme kuukautta, kävin lähes päivittäin tallilla harjaamassa hevosta vaikka mitään muuta sen kanssa ei saanut tehdä. Se onnenmäärä, kun Vivan todettiin terveeksi ja kuntouttamisen sai aloittaa. Olimme varautuneet pitkään aikaan, mutta jo kahdessa kuukaudessa hevonen oli entisensä. Kävimme ensimmäiset kisammekin tauon jälkeen ja elämä näytti valoisalta.




Hyppääminen muuttui kuitenkin välillä vaikeaksi, ja kävimme hevosta tutkituttamassa klinikalla. Syitä ei löytynyt, ja tasaisella hevonen oli kuin unelma. Luottamus jonka tasaisella Vivanin kanssa sain oli uskomatonta. Ei ollut asiaa mitä sen kanssa en olisi uskaltanut tehdä, sillä tiesin miten se reagoi missäkin tilanteessa. Hyppäämisen kanssa tilanne oli toinen, ja kummallakin oli itseluottamus toiseen mennyt. Oikean valmentajan kanssa tähänkin rupesi löytymään avaimia, kunnes yhtäkkiä hevonen muuttui. Tässä kohtaa tiesin ettei kaikki ole hyvin, sillä tamma pisti kyllä kaikkensa aina peliin ja rakasti työntekoa.




Kohtalon päivänä menimme klinikalla ilman epäilyksiä siitä mikä vikana voisi olla, ja tulos oli pahin mahdollinen. Spondyloosi, useampi rintanikama luutuneina toisiinsa kiinni, ja monta luutumisvaiheessa olevaa. Näitä ei näkynyt normaaleissa selkäkuvissa, sillä niiden valossa kaikki oli hyvin. Olin aina laskenut sen varaan että teen sillä varsan kun aika on oikea, mutta kukaan eläinlääkäri ei tätä suositellut luultavan periytyvyyden takia. Tämä vaikutti myös kaikkeen muuhun tekemiseen, hyvinä päivinä hevonen ei ollut kipeä, mutta huonoina aivan selvästi. Sairaus selitti täysin sen, miksi se oli vaikea hypätessä ja oli ihana saada kaikkeen järjellinen selitys. Oli kamala kuulla kuinka toista oli vain käskenyt kärsimään kun kukaan ei ollut osannut paikantaa vikaa vaikka sitä oli useamman kerran eläinlääkäreille näytetty. Kesäkuussa 2013 koitti siihen astisen elämäni kamalin päivä kun paras ystäväni laukkasi vihreämmille laitumille aivan liian varhain.





Koin Vivanin kanssa uskomattoman kasvutarinan. Juuri täysi-ikäistyneenä oppimista oli paljon ja kasvoimme Vivanin kanssa yhteen. Opin tuntemaan toisen täysin ja pystyin luottamaan siihen mitä tahansa tehdessä. Siinä oli ne kaikki ominaisuudet mitä hevoselta halusin, ja sen luonne oli kultaa. Isäni joka ei mitään hevosista tiedä, totesi Vivanin kanssa että ymmärtää nyt miksi hevosiin rakastutaan; se oli kuin koira hieman suuremmassa koossa. Vaikka meillä oli kuinka vaikeita hetkiä polullamme, en ikinä ajatellut luovuttavani sen kanssa. Olin valmis tekemään mitä vain sen puolesta, sillä tiesin että  niin se on minunkin. Sinä päivänä kun sen sain omakseni, tiesin että minulta se ei pois lähde. Ja niin se sai olla luonani viimeiseen hetkeen asti, painaen päänsä syliini viimeiseen hengenvetoon asti. Elämäni hevonen jonka puolesta olin valmis tekemään myös sen raskaimman päätöksen. Uskon että Chainan kanssa tämä on mahdollista, mutta vielä se ei ole tässä tilanteessa sillä yhteinen taipaleemme on vasta aluillaan.

Viimeinen kuva Vivanista

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Valmentajan merkitys

Tallin vaihdoksen jälkeen olen jälleen kerran huomannut valmentajan merkityksen. Minulla on vuosien saatossa ollut useita valmentajia, jotka ovat syystä ja toisesta vaihtuneet. Se, että valmentaja on hyvä ei tarkoita että hän olisi kaikille hyvä. Valmentajan tulee sopia erityisesti ratsastajalle, mutta myös hevoselle. Olen itse vaihtanut valmentajaa sitä varten, siksi että valmentaja ei ole sopinut minulle, mutta myös siksi ettei valmennus ole sopinut hevoselle.

Silloin kun hankimme ensimmäisen oman hevosen, tallimme omistaja oli kouluvalmentaja jolloin tunneille pääseminen oli helppoa. Tiina Rikkonen opetti minulle tuona aikana aivan valtavasti, sillä loimme tuona lähes neljänä vuotena valtavan hyvän pohkan perusratsastukselle. Tuo aika opetti minulle aivan valtavasti, ja tarkoituksena oli jatkaa tunneilla käymistä tallin vaihduttua. Tämä onnistuikin epäsäännöllisesti alkuun, mutta pikku hiljaa se vain jäi. 

Pinja Immonen oli minulle erittäin hyvä valmentaja, ja mielelläni olisin jatkanut hänen kanssaan. Tehtävät jotka hän teetti olivat hyviä, ja harjoittelimme nimenomaan ratojen hyppäämistä mikä on tärkeää, jos tarkoituksena on kilpailla. Tehtävät olivat hyviä, tarpeeksi haastavia ja opettivat sekä kontrollia että ratatemmon löytymistä. Haasteena kuitenkin oli epäsäännöllinen pääseminen, ja kun en ole ammattilainen eikä kokemusta ole vielä paljon on minulle erittäin tärkeä saada ohjausta.



Niin pitkään kun asiat sujuvat hyvin, pystyy ilman valmentajaa menemään välillä, mutta ongelmatilanteita en osaa ratkaista. Näin ollen ongelmien syntyessä, lähtee pakka helposti hajoamaan kun ei ole ketään jolta saada neuvoja. Hyvä valmentaja osaa lähestyä tilannetta eri tavoin, ja hänellä on useita ratkaisuehdotuksia joilla koitetaan ratkaista ongelma. Juuri tämä ongelma meille muodostui Battron kanssa, sillä pitkien taukojen kanssa pakka hajosi liiaksi käsiin ja yksi ongelma johti toiseen. Lisäksi ongelmien tullessa itseluottamus alkaa katoamaan, jolloin ongelmien ratkaisu on entistä vaikeampaa. 

Viime kesänä totesin, että nyt haluan kehittyä ja saada valmennuksen kuntoon, enkä nähnyt tähänn muuta ratkaisua kun tallinvaihdon, sillä uudella tallilla oli oma valmentaja. Olin käynyt aiemmin jo Petra Hackmanin valmennuksissa sillä tallilla oli iso kenttä ja paljon erikoisesteitä. Battron kanssa oli paljon ongelmia hypätessä kun muutimme, ja aloitimme tuolloin täysin nollasta. Tarkoituksena oli rakentaa minulle itseluottamus itseeni sekä hevoseen, sekä hevoselle luottamus kuskiin ja itseensä. Tässä kohtaa valmentajalla on tärkeä rooli, sillä hänen tulee oikeassa suhteessa osata kannustaa, vaatia ja kiittää. Yllättävän nopeasti Battro rupesikin toimimaan, sillä ratsastin yhdenmukaisesti joka kerta ja hyppääminen oli säännöllistä. Huomasi heti, kun tuli viikon tai kahden tauko kummallakin oli palikat heti hukassa. 




Itselleni valmentajan merkitys on juuri siinä, että hän osaa harjoitusten avulla antaa minulle itseluottamusta. Hyvät harjoitukset jotka tukevat tavoitetta, eli meidän kohdalla estekisoja tulee sen jälkeen. Meidän kohdalla nämä ovat radan hyppäämistä. Olen huomannut, että pelkillä yksittäisillä tai muutaman esteen radoilla en saa tarpeeksi rutiinia ratojen hyppäämistä varten. Kolmas tärkeä kohta on minulle säännöllisyys, kun rutiinia ei ole paljon on tärkeätä saada paljon toistoja alle ja näitä ei synny jos valmennus ei ole säännöllistä.

 Pidän hyvänä lisänä käydä ulkopuolisten valmentajien treeneissä, sillä ulkopuoliset silmät antavat aina uusia näkökulmia ja tuovat hyvää vaihtelua. Pelkät vierailevat valmentajat eivät kuitenkaan toimi, vaan on nimenomaan tärkeää että kotivalmennus on ensin kunnossa. Kun viime kesästä alkaen olen taas käynyt säännöllisesti valmennuksissa, tuntuu että harrastuksesta saa jälleen paljon enemmän irti. 



torstai 10. maaliskuuta 2016

Järjellä vai tunteella

Ja kyse on nyt hevosen valinnasta ostotilanteessa. Asia tuli tänään mieleeni kun pohdin autoillessa minkälaisia hevosia minulla on ollut, ja millä tavoin olen ne päätynyt ostamaan. Olen harrastanut kumpaakin tapaa, eikä kumpikaan ole kaduttanut mutta niissä on selkeitä eroja.

Ensimmäinen hevoseni Tara oli hieman kumpaakin. Meidän ei ollut tarkoitus hankkia hevosta, mutta kun tuttu vuokrahevonen tuli myytiin päätimme sen ostaa meille. Se oli tunteella tehty päätös, mutta järki oli siinä mukana. Tara oli mitä parhain ensimmäinen oma hevonen, se antoi anteeksi helposti, mutta ei tehnyt asioita ennen kuin niitä pyysi oikein. Sen kanssa pystyi harrastamaan kaikkea, ja vaikkei se ollut missään lajissa kovinkan kummoinen laadultaan, se opetti valtavasti.

Taran kanssa Junnumeetingissä 2007

Vivanin kohdalla tilanne oli hieman erilainen. Siinä kohtaa tarkoitus oli hankkia hevonen jolla on potentiaalia ja kokemusta. Nähdessäni Vivanin tallikäytävällä peppu ovelle päin tiesin että tuo on se hevonen jonka haluan. En tiennyt siitä mitään ja pidin sitä jopa hieman rumana. En tiedä mikä siinä kolahti samantien, mutta jokin se oli. Tämän jälkeen jännitettiinkin sitä onko se kiva ratsastaa, ja olihan se. Niin hevonen meni eläinlääkärin tarkastukseen ja muutti Suomeen.

Se oli maailman kiltein, mutta alkuun ongelmia oli todella paljon. Se vei minua tasaisella laukassa enkä usein saanut sitä moneen kierrokseen siirtymään raviin kun en osannut ratsastaa istunnalla. Vivan opetti valtavasti tasaisella ratsastuksesta, ja kehityin valovuosia eteenpäin sen kanssa. Ostotilanteessa vaikuttaneet tunteet vaikuttivat kuitenkin varmasti siihen, että hevonen oli alkuun aivan liian vaikea minulle. Tosin sen takia en myöskään halunnut lopettaa harkoittelua hevosen kanssa, sillä se samalla mitalla antoi takaisin kun onnistui.




Battron kohdalla lähdimme hakemaan järjellä hevosta. Halusimme kokeneen tasaisen suorittajan joka ei ota nokkiinsa. Tätä ei kuitenkaan tullut, sillä tykästyin Battroon niin paljon. Toisena vaihtoehtona oli näillä kriteereillä oleva hevonen, mutta se ei jättänyt samanlaista tunnetta. Battro oli alusta asti erittäin reaktiivinen ja nopea, hyppäsi kyllä kaiken mikä oli myös yksi kriteeri. Tiesin kuitenkin Battron kanssa jo ostohetkellä, että toisen valinnan kanssa minulla olisi ollut paljon helpompi taival luultavasti edessä.





Chainan kanssa lähdin ihan eri tavoin liikkeelle. Olin vielä edellisenä päivänä ennen Saksaan lähtöä saanut hypätä eräällä tallimme hevosella, joka oli hyvin varma ja eteenpäin pyrkivä ollen samalla kuitenkin pehmeä ja vastaanottavainen. Tiesin mikä tunne minun tulee saada, sillä hevonen oli täysin erilainen kuin Battro tai Vivan mutta juuri sen tyyppinen hevonen minun tuli hankkia. Chainasta minulle tuli tämä tunne heti ensimmäiseltä hypyltä ja tiesin että tämänlaista hevosta tarvitsen. Tasaisella se oli potentiaalisen tuntuinen siihen, että pystyisin lähtemään työstää sitä. Toisena vaihtoehtona minulla oli nuori tamma, joka houkutti minua kokonsa ja ikänsä puolesta, mutta tiesin jo valmiiksi että sen kanssa tulee varmasti enemmän ongelmia matkalle kuin hieman vanhemman kanssa.

Se, että tein päätöksen enemmän järjellä kuin tunteella ei tarkoita kuitenkaan sitä etteikö Chaina olisi tunteisiin mennyt. Mietin jo silloin koko ensimmäisen päivän kuinka kiva hevonen oli ja pidin siitä kovasti, mutta päätökseen vaikutti myös järki. Se, että hevosella on jo ratoja alla paljon on tuonut sille huomattavasti enemmän itseluottamusta. Se ei ole yhtä kuuma kuin mitä aiemmat hevoseni ovat olleet, mutta se toimii täysin omalla moottorilla, imee esteille ja innostuu. Tiesin tässä kohtaa jo valmiiksi, että pelkällä tunteella tehty ratkaisu tuo enemmän ongelmia luultavasti tulevaisuuteen kuin se, että pyrin ainakin jotakin niistä välttämään. Pidän reaktiivisista ja kuumenevista hevosista, mutta olen huomannut kuinka paljon helpompaa moni asia on kun selässä ei pidä koko ajan olla varuillaan kaikesta. Ja kuitenkin, tunteellahan tätä harrastetaan ostopäätöksen jälkeen.