sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Riders Inn 1.5

Ensimmäiset ulkopuoliset kisat meillä olivat vappupäivänä Hyvinkäällä Riders Inn:issä jossa menimme 100cm ja 110cm. Lähtöjä oli vähän vapun takia, mutta se ei meitä haitannut koska tarvitsen itse vain ratoja alle, ja niitä on mukavampi mennä hyvissä puitteissa. Sen lisäksi että nämä olivat ensimmäiset ulkopuoliset kisat, olivat ne ensimmäiset aluekisat, ensimmäiset hypyt ulkona ja ensimmäinen 110cm. Eiköhän siinä ollut tarpeeksi ekoja kertoja yksiin kisoihin. Onneksi on super hevonen, niin ei tarvitse jännittää yhtään niin paljon.

Verryttelyssä Chainasta vähän kaikki oli jännittävää, se pelkäsi toista päätyä, oviaukkoa, varjoja ja ihmisiä maassa. Meno oli varsin jännittynyttä, mutta itse esteet eivät tammaa yhtään jännittäneet. En viitsinyt ottaa liikaa hyppyjä, sillä luokkia oli kuitenkin kaksi ja halusin että Chainalla on energiaa molemmissa. Hypyt pysyivät pieninä, ja olo oli varma vaikka ponia kovasti jännittikin.




Radalla sain hyvän temmon ja ensimmäinen este sujui hyvin. Siitä oli kaareva tie seuraavalle, jonne tulimme hieman pohjaan mutta sain jatkettua siitä sujuvasti seuraavalle linjalle. Linjan väli oli 26metriä, en okserin jälkeen ottanut sitä yhtään takaisin jolloin viimeinen askel oli pohjassa. Kutoselle tie oli hieman mutkitteleva, mutta Chaina suoritti sen hyvin. Seitsemän-kahdeksan linja oli myös 26m, mutta tulin sen verran sujuvasti sisään että väli oli sujuva viisi askelta hyvistä paikoista. Sarjalle sain myös ihan hyvän lähestymisen, ja siitä kaarevalle viimeinen linja jäi puolestaan hieman kauas. Tuloksena kuitenkin puhdas rata, jolla voitimme luokan. Oli kyllä tyytyväinen poni palkintojenjaossa.




Toisessa verryttelyssä en ottanut kuin muutaman hypyn, ja tamma oli hieman rennompi jo verryttelyssä vaikka toinen pääty pelottava olikin. Radalla tulin heti ensimmäisen esteen juureen ja pikku askeleeseen, mutta C suoritti sen hienosti. Nyt sain kakkoselle kuitenkin paremman paikan, mutta seuraavalla linjalla tein täysin saman virheen kuin edellisellä kerralla ja väli jäi ahtaaksi. Kuudennelle sain paremman tien kun edellisellä kerralla eikä venkoilua tullut kuten edellisellä radalla. Tässä kohtaa rupesin hieman ratsastamaan aikaa, mikä kostautui sillä että kaarteessa unohdin ulkoavut, kaarre venähti pitkäksi eikä paikkaa ollut. Tulimme aivan juureen jonka seurauksena puomi tippui. Tämä oli minulle aivan oikein, sillä olin tullut jo muutaman eteen aivan pohjaan ja nämä Chaina oli suorittanut hyvin. Linja tuli jälleen sujuvalla viidellä askeleella, josta jatkoimme ihan hyvin sarjalle. Viimeiselle lähdimme kaukaata, mutta tämän poni suoritti taas hienosti. Tuloksena 4vp, mihin voin olla tyytyväinen kun miettii omaa ratsastusta.
Miten niin lähti kaukaa...





Kokonaisuutena olen päivään tyytyväinen, vaikka toki pudotus harmitti. Se oli kuitenkin täysin omaa syytäni, ja olin tehnyt saman virheen jo useampaan kertaan radalla joten on hyvä että niistä tulee myös seuraus eikä Chaina pelasta minua joka kerta. Kuitenkin molemmissa radoissa oli paljon hyvää, ja ne olivat pääsääntöisesti sujuvia enkä jäänyt suuhun kiinni. Tästä on hyvä jatkaa, lisää ratoja vain alle ja lisää rutiinia, siinähän oppii parhaiten.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti