sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Aino 5.6

Tänään vuorossa oli kisat Ratsastuskeskus Ainossa Järvenpäässä, luokkina jälleen 100cm ja 110cm. Ensimmäistä kertaa olin tuolla, ja täytyy kyllä sanoa että on hieno paikka. Kaikki toimi hyvin, ainoastaan kuulutuksia ei meinannut aina kuulla kun tuuli oli sen verran kova. 100cm verkassa poni oli hyväntuntuinen, eteni hyvin eikä ollut yhtään niin jännittynyt kun mitä on aiemmin ollut kisapaikoilla. Lisäksi huomasin, että itse olen alkanut myös selvästi rentoutua kisapaikoilla kun ratoja on saanut nyt hieman alle.

Rata alkoi totaalikatastroofilla, jotenkin juuri ennen estettä menin paniikkiin ja rupesin katsomaan esteen alla olevaa porttia ja ajattelin että Chaina pelkää sitä. Jäin vain vetämään suusta kun olin varma ettei paikkaa tule, ja hyppy lähti aivan juuresta ilman vauhtia. Sen jälkeen sain ryhdistettyä itseni ja käänsin suunnittelemani tien ja sain kakkoselle hyvän tien. Seuraava pysty sujui hyvin, josta oli kaarre neloselle. Tässä ajauduimme ihan oikeaan reunaan, mikä tosin helpotti kääntämistä vedelle. Siihen löytyi paikka hyvin josta oli pitkä tie seuraavalle. Välin olisin voinut ratsastaa enemmän eteen, sillä arvosteluna oli A.2.0, mutta se jäi ajatuksen tasolle. Linja kuitenkin sujui hyvin kuudella askeleella, mutta sarjalle rupesin liikaa tuuppamaan ja tulimme juureen. Väli jäi hieman pitkäksi, sillä oli reilu mutta siitä sain Chainan hyvin tsempattua yli kun olin itse menossa. Viimeiselle esteelle tulimme hieman pitkällä tiellä ristilaukassa, mutta paikka oli hyvä. Tuloksena 0vp, jolla sijoitumme kahdeksanneksi. Kokonaisuudessa rata parani loppua kohden, ja siihen olen tyytyväinen etten mennyt paniikkiin vaikka ensimmäinen este epäonnistui.

Videot tällä kertaa Film Me:llä


110cm verkassa poni oli selvästi jo vähän väsynyt, eikä okserille löytynyt millään paikkaa. Viimeinen hyppy ennen radalle lähtöä oli kuitenkin hyvä, ja ensimmäisiä kertoja tuntui että hevonen käytti itseään enemmän hypyssä kun okseri oli 120cm. Rata alkoi vaikealla tiellä, lähdimme hyppyyn hieman kaukaa mutta Chaina selvitti sen hyvin. Siitä matka jatkui linjalla kakkoselle, mihin onnistui hyppy ihan hyvin. Sen jälkeen laukka ei rullannut tarpeeksi ja tulimme aivan juureen. Sen jälkeen olisi pitänyt ratsastaa selvästi eteen, mutta jäin itse haahuilemaan jolloin väli jäi pitkäksi ja askeleita tuli yksi liikaa väliin ja olimme taas juuressa. Nyt kyseessä oli okseri ja puomi lähti matkaan. Sarja onnistui nyt paremmin kuin edellisessä luokassa, ja siitä sain hyvän tien seuraavalle. Tätä seurasi kaareva linja, jossa tuli ylimääräisiä vaihtoja ja olimme hieman juuressa. Siitä viimeinen kaareva linja sujui taas paremmin kuin edellisessä luokassa. Tuloksena 4vp, jonka voi laittaa täysin kuskin piikkiin.


Ongelmana oli nyt se, että keskityin liikaa siihen etten hyökkää kaulalle ja vie hevosta etupainoiseksi. Keskityin niin paljon omaan asentoon ja siihen, että ratsastaisin enemmän ylämäkeen, ja näin jalalla ratsastaminen unohtui liiaksi. Lisäksi Chaina oli hieman väsyneen tuntuinen, jolloin se ei ollut yhtä paljon menossa kuin normaalisti jolloi jalalla ratsastattomuus kostautui parissa kohdassa. Positiivista kuitenkin on, että tämä korkeus tuntui kummallakin radalla pieneltä ja kivalta, eron huomasi siinä että 110cm rata oli selvästi teknisempi jo.

Nyt poni jää pienelle kisatauolle, sillä on tehnyt niin paljon töitä. Tähän mennessä startteja on ollut 13, joista 11 on tullut sijoitus. Tämä on enemmän kuin mitä ikinä olisin voinut uskoa ja kuvitella, ja Chaina on enemmän kuin ansainnut pienen kesä- ja hyppyloman. Palkinnoksi saimme lahjakortin Aino Boutiqueen, mistä mukaan tarttui ihana Spooksin kisapaita.

Hieno aasi
Onnellinen tamma laitumella

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti