lauantai 30. heinäkuuta 2016

Sea Horse Week, päivä 1

Torstai aamuna lähdimme ajamaan kohti Hankoa ja Sea Horse Weekiä. Olin varannut Chainalle karsinan ja itsellemme hotellin, joten pääsimme lähes lomailemaan etelään. Suunnitelmissa oli että torstaina hyppään 100cm ja 110cm, perjantaina pelkästään 110cm. Karsina ei ollut vielä vapautunut saapuessamme paikalle ja Chaina saikin odottaa ensimmäiseen starttin asti trailerissa. Lähdin luokassa heti alussa, ja rata oli meille sen suhteen haastava että siinä oli paljon kääntämistä jolloin Chainan ristilaukat korostuvat.. Heti verryttelyssä Chaina oli hyvin epätyypillinen Chaina, se pelkäsi milloin mitäkin ja hyppi sivuun muiden hevosten tullessa liian läheltä. Kaikki kuvat ovat metrin radalta, sillä jälkimmäisestä luokasta en löytänyt yhtään kuvaa meistä.
Viisi ensimmäist kuvaa Henni-Leena Helenius





Radalle lähtiessä tämä kiemurtelu ja pomppiminen näkyi heti, ennen ensimmäistä estettä tuli muutama loikka toisen hevosen tullessa hieman läheltä ohi. Kerkesin kuitenkin korjata laukan ja rytmin ja sain ensimmäiselle esteelle hyvän paikan ja hypyn. Kakkoselle tulimme ristilaukassa hieman lähelle, mutta hyppy oli ihan hyvä. Linja kolmoselle tuli ihan hyvin, siinä ei ollut ongelmia. Neloselle tulimme taas juureen mutta muistin ratsastaa välissä heti eteen, tosin videolla näkyy hyvin kuinka Chaina kiemurtelee ties kuinka paljon ja ponnistus on hieman kaukaa, mutta ollessani varma päätöksestä lähtee Chaina hyvin hyppyyn. Kutoselle kaarre oli ristilaukassa ja olimme hieman juuressa, mutta tamma selvitti sen jälleen hienosti. Seiskalle löytyi hyvin paikka, kaarteessa tuli ylimääräisiä vaihtoja mutta sarja sujui ongelmitta. Pääsimme tästä jatkamaan uusintaan, tosin kaarre ei ollut sujuva kun laukka oli ristiä. Muuten rytmi rupesi vihdoin löytymään ja kaikki paikat olivat hyviä lukuunottamatta viimeistä sarjaa jossa olimme liian lähellä. Tuloksena kuitenkin 0-0, jolla lopulta irtosi 7. sija 71 lähdöstä. Tyytyväinen olin erityisesti siihen, että uusinnassa rytmi rupesi löytymään sillä alkuradasta Chaina oli todella vempula ja ei pysynyt millään suorassa tai kunnolla avuilla.


Seuraavat kuvat Nea Levonius




Luokkien välissä Chaina saikin levätä karsinassa, ja koko odotteluajan olikin satanut mikä näkyi hieman märkänä pohjana. Chaina oli verryttelyssä jo paljon rennompi ja heti paremmin ohjan ja pohkeen välissä. Chainan hypyt olivat verryttelyssä todella hienoja mutta tamma oli selvästi varovaisempi kun pohja oli aavistuksen liukkaampi. Ykköselle tulimme hieman lähelle, mutta tämä ei tuottanut ongelmaa ponille. Kaksi-kolme linja sujui hyvin, paikat olivat hyvät ja pääsimme tästä jatkamaan sujuvalla kaarteella neloselle jonne paikka löytyi myös helposti. Vitonen ja kuudentena ollut sarja onnistuivat myös hyvin. Sarjan jälkeen pohdin että Chaina on niin hyvin avuilla että voisin kääntää tiukemman tien, mutta päätin kuitenkin kiertää esteen. Seiskalle paikka ei ollut aivan nappi, mutta ollessani itse valmiina ja varma päätöksestä lähti Chaina kuitenkin hyvin hyppyyn. Välissä olisi pitänyt ratsastaa hieman voimakkaammin eteen, mutta ponnistus lähti hyvin kun muistin tukea hevosta. Viimeiselle esteelle löytyi myös paikka hyvin, ja tuloksena hidas 0. Sijoituksissa olimme lopulta 18./52. Toki hieman harmitti että itse heräsin liian myöhään ratsastamaan aikaa, mutta toisaalta rata oli yksi siisteimmistämme ja parhaimmistamme sekä hevonen hyppäsi todella kivasti.


Katsoimme vielä illalla viimeisen luokan jonka jälkeen kävimme syömässä. Illalla Chaina pääsi vielä pienelle iltakävelyllä ankkalammen ympäri taluttaen. Olimme jo päivällä olleet kävelemässä ratojen jälkeen siellä, mutta johan illalla jännittivät jo uudet asiat. Tamma oli kuitenkin karsinassa koko ajan todella rento ja pääsääntöisesti nukkui ja söi siellä. Vesikin maistui hyvin, joten ei voinut ollenkaan valittaa tai stressata Chainan puolesta.

Iloinen ratsastaja, iloinen hevonen. Kummallakin palkinto suorituksesta


"Ai miten niin mua jännittää?!?"

maanantai 25. heinäkuuta 2016

Kari Nevalan valmennus, päivä 2

Sunnuntaina vuorossa oli radan hyppäämistä ja Chaina oli hieno. Ennen tuntia oli meillä pientä sählinkiä ilmassa ötököistä johtuen. Olin laittanut tallissa ponin täyteen ötökkämyrkkyä, mutta paarmat häiritsivät silti vatsan alustaa. Päätin laittaa sinne vielä lisäannoksen geelimäistä myrkkyä purkista jota olin kerran käyttänyt. Juuri ojentaessani kättä vatsan alle potkaisi Chaina kuitenkin paarmaa pois minkä seurauksena potku osui myös sormiini ja purkkiin. Purkki lensi kaaressa ilmaan, suurimman osan geelistä lentäessä päälleni niin että naamani valui sitä, hiukseni uivat siinä ja paita oli läpimärkä ja kuorrutteessa. Sain onneksi Petralta vaihtopaidan ja kävin vesikarsinassa pesemässä hiukseni juuri ennen valmennusta.

Kaikki kuvat Nea Levonius



Alkuun Chaina puri kuolaimeen todella paljon, ei ollut raskas edestä mutta aivan kiinni siinä koko ajan. Taivuttelulla tämä kuitenkin unohtui hetken päästä, eikä tämä ollut ongelma enää lopputunnista. Verryttelimme samoin tavoin kuin lauantaina, taivutellen hevosia rennoksi. Hyppäämisen aloitimme yksittäisellä pystyllä oikeassa kierroksessa. Itse hyppyjen suhteen meillä ei ollut suurempia ongelmia mutta esteen jälkeen laukka vaihtui usein takaa ristille. Kari antoikin ohjeeksi vain vahvistaa ulko-ohjan tuntumaa ja rentoutua oikealla kädellä, helpommin sanottu kuin tehty. Heti kun sain enemmän tuntumaa vasemmalle ohjalle, korjasi Chaina hyvin myötälaukalle.



Seuraavana tehtävänä oli kaksi yksittäistä estettä linjalla, väli oli pitkä (n.32m) jolloin askeleilla ei ollut väliä ja tarkoituksena olikin tulla esteet yksittäisinä. Ensimmäinen pystyn tulimme juureen jonka seurauksena se tippui, mutta väliin sain hyvät askeleet ja okserille hyvän hypyn. Tästä siirryimme hyppäämään rataa joka alkoi samalla linjalla. Nyt ratsastin kaarteessa paremmin laukkaa eteen jolloin hyppy lähti paremmasta paikasta. Nyt tempoa oli hieman enemmän ja otin väliin yhden askeleen enemmän. Sen seurauksena olimme hieman kaukana eikä ponnistus ollut paras mahdollinen, mutta hyppy itsessään oli ihan hyvä. Yksittäisessä muurissa ei ollut mitään sanomista ja kahden askeleen sarja sujui myös hyvin. Keskityin itse lähinnä siihen että ylläpidän laukkaa kaarteissa jolloin paikat löytyvät helpommin. Sarjan jälkeen sain vaihdettua myötälaukalle mutta kaarteessaChaina heitti itsensä jälleen ristilaukalle jonka korjasi suoristaessa myötälaukaksi. Tämän jälkeen tulimme vielä kaarevalla linjalla sarjalle, onneksi Kari oli huutelemassa rauhaa jolloin tajusin ottaa pidätteet ajoissa, muuten väli olisi tullut liian ahtaaksi.




Tulimme radan vielä uudestaan korotettuna jotta saisin lisää ratarutiinia. Ensimmäinen este oli hyvä, mutta linjalla tein samoin kuin edellisellä kerralla. Ponnistus oi hieman kaukana taas, mutta jalan tukiessa itse hyppy oli kuitenkin hyvä. Muurilla ei myöskään ollut ongelmia, ja laukka rullasi hyvin kaarteissa muistaessani ylläpitää sitä. Kahden askeleen sarja sujui myös hyvin, ja nyt myötälaukka pysyi läpi kaarteen. Esteelle suoristaessa Chaina vaihtoi ristille ja askelta ennen ponnistusta korjasi myötälaukalle. Nyt kaarevan linjan kuusi askelta sujuivat paremmin, rytmi oli tasaisempi ja pääsimme hyvin sisään sarjalle. A osan okserin takapuomi heilui hiukan takajalkojen osuessa siihen, mutta puomit pysyivät ylhäällä. Chainaan olen todella tyytyväinen, se hyppäsi hyvin ja nyt voin lähteä positiivisin mielin Hankoon. Oli myös nyt hyvä hypätä hieman isompaa kuin kisoissa jolloin korkeus tuntuu paljon pienemmältä siellä. On tämä tamma vaan niin hieno.


sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Kari Nevalan valmennus, päivä 1

Tallillamme oli viikonloppuna Kari Nevalan valmennus johon osallistuimme. Tämä oli hyvä viimeinen treeni ennen ensiviikon Hangon kisoja jossa hyppäämme torstaina ja perjantaina. Hölkkäilimme alkuun itsenäisesti jonka jälkeen aloitimme taivuttelun käynnissä. Tarkoituksena oli vain saada hevonen rentoutumaan ja taipumaan rungosta, jonka jälkeen jatkoimme taivuttelua ravissa. Ravin ollessa kunnossa siirryimme kevyeen laukkaan ja ylös satulasta jotta hevosten selät saivat liikkua vapaammin ja tämän jälkeen jatkoimme kootumassa laukassa kunnolla taivutellen.

Kaikki kuvat Mari Stendahl-Juvonen




Lauantaina keskityimme teknisiin tehtäviin esteiden pysyessä pieninä, ja seuraavana päivänä oli perinteisen radan hyppäämisen vuoro. Aloitimme ympyrällä jossa oli kolme estettä. Itse "pelkäsin" tehtävää hieman etukäteen sillä edellisellä kerralla ympyrällä hypätessä meillä oli pieniä haasteita sen kanssa. Aloitimme tehtävän oikeassa kierroksessa mikä on Chainalle hankalampi, mutta tamma yllätti minut ja suoritti sitä paljon odotettua paremmin. Välillä välissä tuli toki turhia risti- ja vastalaukkoja, mutta yllättävän nopeasti sain niitä korjattua ja osa väleistä tuli suoraan myötälaukassa. Vasemmassa kierroksessa ensimmäinen hyppy lähti hieman kaukaa enkä päässyt kunnolla mukaan, mutta tämän jälkeen sain rytmistä kiinni ja tehtävä ei enää tuntunut niin mahdottomalta kun Chainakin taipui paremmin tähän suuntaan.




Tämän jälkeen vuorossa oli pieni rata tehtävään yhdistettynä, vasemmassa kierroksessa kierros ympyrällä josta viidellä tai kuudella askeleella okserille. Pyrin itse olemaan mahdollisimman rento kädellä ja olemaan rauhassa jolloin väli oli rennot viisi askelta. Tämän jälkeen tulimme innarille josta palasimme ympyrälle. Chaina selvästi ensimmäisen esteen päällä tajusi kyseen olevan innarista, mutta lähti silti hyvin hyppyyn josta saimme sujuvan kaarteen viimeiselle kavaletille. Tulimme saman tehtävän toisinpäin oikeasta kierroksesta, ja se oli selvästi haastavampi meille. Ensimmäiselle kavaletille tulimme pikku askeleesta lähelle, toiselle sain korjattua sen mutta kolmannelle tuli taas töpö askel kun en saanut laukkaa kuntoon kaarteessa. Innarin kanssa ei ollut ongelmia, okserin jälkeen minun olisi pitänyt ottaa hieman takaisin jotta väliin olisi mahtunut kunnolliset kuusi askelta, nyt jälleen viimeinen oli liian lähellä. Chaina kuitenkin suoritti tehtävät hyvin ja poniin voi olla oikein tyytyväinen.



Kuinka onnellinen pieni poni onkaan 


perjantai 22. heinäkuuta 2016

Kuinka monelle mutkalle saan käännettyä itseni

Pari viimeistä kouluvalmennusta ovat olleet Chainalle paljon vaikeampia kuin aimmin, sillä siltä on vaadittu aivan eri tavoin suoruutta kuin aiemmin. Lisäksi katsoessani viime viikon videoita järkytyin jälleen kerran itse siiitä, miten monella mutkalla istun selässä. Huomaan kyllä usein selässä että ryhtini valahtaa hieman, mutta vinouttani en huomaa. Erityisesti väistöjä katsellessa huomaan että toinen kylkeni on aivan lysyssä, mikä ei auta Chainaa ollenkaan suoristumaan kuskin ollessa selässä vino.




Viime viikolla teemana olivat väistöt ja vastataivutukset niissä. Chaina väistättää pääsääntöisesti oikein kivasti, mutta ongelma on siinä että sen takapää johtaa helposti liikettä. Itse on välillä hidas korjaamaan, ja unohdan usein muutenkin tukea liikettä vastakkaisen puolen avuilla. Videosta näkee myös hyvin sen, kuinka vinoksi Chaina heittäytyy heti väistön jälkeen enkä saa suoristettua takajalkoja ollenkaan linjalle vaan ne ovat koko ajan sisällä. Heti kun joku muistuttaa minua jatkuvasti tukea antavasta pohkeesta ja käytän sitä, suoristuu hevonen edes hetkittäin paremmin vaikka se sitä hetkittäin vastustelee. Jatkuvalla muistuttamisella saan Chainan liikettä kuitenkin suoristettua, mutta muuten se ikävä kyllä helposti minulta jää.



Saimmekin monta sakko kierrosta muiden kävellessä jotta saisin Chainan paremmin suoremmaksi. Huomaan myös itse, että keskittyessäni suoristamaan hevosta en pysty tekemään mitään muuta jolloin muoto menee vielä syvemmälle. Ajoittain Chainan ravi rupeaa kuitenkin olemaan jo varsin kivaa, erityisesti kun vertaa siihen mistä lähdimme liikkeelle.


Laukassa väistöissä takapää ei onneksi johda liikettä, mutta vastalaukassa tulevat väistöt ovat vielä vaikeita tammalle mikä näkyy niissä usein rikkoina. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, ongelmani laukassa on että otan laukan helposti liian lyhyeksi. Hieman kootumpana Chaina ei jaksa polkea pitkiä aikoja, suoralla se vielä onnistuu mutta esimerkiksi väistöt ovat sille tällöin liian haastavia. Heti kun muistan ylläpitää laukkaa tarpeeksi ja tukea sitä kummallakin pohkeella, esitti C kuitenkin hetkittäin ihan hyviä väistöpätkiä. Heti kun unohdan tukea antavan pohkeen, rikkoutuu tai vaihtuu laukka mutta nykyään korjaaminen sujuu jo paremmin eikä riko rytmiä pidemmäksi aikaa. Loppuun lisäsimme vielä toiselle sivulle isompaa laukkaa, jossa ensimmäisellä kerralla tamma vaihtoi takaa ykkösellä useamman kerran putkeen. Ja tämä siis johtui siitä että yritin suoristaa hevosta...

En muuten tiedä olenko ainoa, mutta huomaan usein katsoessani videoita omasta ratsastuksesta huomaan automaattisesti suoristavani ryhtiäni heti kun huomaan kuinka paljon könötän selässä. Pikku hiljaa ryhti taas valuu alaspäin kunnes videossa näkyy kohta jossa olen vinossa, ja jälleen suoristan itseni... Hyvä sentään että edes hetkittäin tulee istuttua suorassa hyvässä ryhdissä.



keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Puoli vuotta sitten jännitti aika paljon

Tasan puoli vuotta sitten 20.1 elin jännittävää päivää kun lähdin aamulla lentokoneella kohti Saksaa Amsterdamissa pysähtyen. Tuona keskiviikko aamupäivänä ajoimme Emman kanssa kohti Bremeniä ja ensimmäistä tallia jossa kokeiltavana oli useampi hevonen. Ensimmäinen näistä jonka selkään kipusin oli Chaina. Se ei ollut rakkautta ensi silmäyksellä, mutta heti ensimmäisten hyppyjen jälkeen minulle tuli olo että tämänlaisen hevosen tarvitsen. Vaikka se ei ollut tasaisella mikään parhain mahdollinen pystyin kuvittelemaan että sen kanssa voisi yhteistyö luonnistua ajan kanssa. Seuraavana päivänä tunne valmistui, ja lentokentälle päästessä torstaina sovittiin jo ostotarkastus seuraavaalle päivälle.

Ensimmäinen kuva Chainasta
Kokeillessa tuli varmaan hypättyä siihen asti isoimmat esteet 
Ensimmäistä kertaa selässä Suomessa
Ja viime viikolla. Jos ei muuta niin ainakin massaa ja lihasta on tullut hieman
Helmikuun alussa Chaina saapui Suomeen, ja päätöstä ostaa hevonen ei ole tarvinnut katua kertaakaan. Chainahan ei ollut mikään kedon kaunein hevonen, eikä ole sitä vieläkään mutta nyt sen saatua lisää massaa ja lihasta on siitä tullut jo selvästi sopusuhtaisempi. Alkuun aloitimme kevyesti työskentelyn ja vapaapäiviä oli useita viikossa sillä sen kunto oli varsin heikko enkä halunnut rasittaa sitä liikaa jotta hyvä työmotivaatio säilyisi. Alkuun haasteita oli erityisen paljon tasaisella muodon kanssa, sillä jännittyessään se laittoi selän alas ja katsoi yläkautta silmiin enkä saanut sitä tästä rentoutumaan. Paras tapa ratkaista ongelma oli apuojat jolla se itse pystyi hakemaan pyöreämpää muotoa jolloin liikkuminen sille oli helpompaa. Toki vieläkin käytämme apuohjia kouluvalmennuksissa, sillä näin pystyn tasapainottamaan Chainaa paremmin sillä suorana kulkeminen on sille vieläkin haastavaa.




Chaina on yllättänyt kaikki, sillä vaikka tiesinkin ostaneeni rutinoituneen hevosen on se osoittautunut paljon paremmaksi. Sen liike on parantunut huomattavasti tasaisella, ja moni onkin todennut ettei olisi ikinä uskonut että se näin kivannäköisesti tulee liikkumaan. Hyppääminen tällä tasolla on sille vielä helppoa, mutta silti olen itse ollut erittäin positiivisesti yllättynyt siitä kuinka nopeasti olemme päässeet etenemään. Toki tästä eteenpäin ei korkeus enää nousemaan samalla tavalla mutta se, että pääsimme tälle tasolle näin nopeasti on jo minulle paljon. Nyt pystyn hyvin saamaan reilusti rutiinia kisoista, sillä Chainan kanssa on helppo käydä kiertämässä kisoja kun se ei mistään mitään sano ja näin pystyn kehittymään itse saadessani paljon ratoja alle. Ja täytyy sanoa vielä, etten ikinä olisi voinut haaveilla tällaisesta kaudesta, 13 rusettia 17 startista.





Chainassa parasta on sen luonne. Se on äärimmäisen yritteliäs ja tekee aina parhaansa jos vain osaa ja ymmärtää mitä siltä halutaan. Hypätessä mikään ei tunnu sen kanssa mahdottomalta ja oma itseluottamukseni on parempi kuin koskaan aiemmin mikä helpottaa hyppäämistä huomattavasti. Tasaisella se toki tekee välillä virheitä ja vastustelee välillä jos jokin asia on sille vaikea, mutta sen perus ratsastettavuus on todella mukava ja se kuitenkin yrittää jos asian vain kunnolla pyytää. Mikään asia hoitotilanteissa, maasta käsin tai selässä ei ole tuottanut ongelmia sillä se luottaa ihmiseen niin paljon ja pyrkii tekemään sen mitä siltä pyydetään.


Ilman sopivaa valmentajaa emme kuitenkaan olisi tässä tilanteessa. Ensinnäkin hänen avullaan pääsin Saksaan Mikon ja Emman luokse katsomaan hevosia, jotka oli valittu minulle juuri oikein kriteerein. Heille siis kiitos siitä, että pystyin löytämään tällaisen helmen. Kotona kehitys olisi kuitenkin tyssännyt heti alkuun jos emme olisi päässeet valvovan alle treenaamaan, oikeassa suhteessa neuvoja ja patistelua toimii meillä hyvin. Chaina on täysin erilainen kuin aiemmat hevoseni, jolloin olin sen kanssa aivan hukassa siinä miten sitä kuuluu ratsastaa. Oikeilla neuvoilla olen kuitenkin päässyt jyvälle siitä, ja hevonenkin on ruvennut kehittämään massaa ja lihasta oikeisiin kohtiin eikä näytä enää laihalta mäyräkoiralta joksi sitä aluksi kutsuimme. Tästä meidän on hyvä jatkaa ja toivottavasti kehitys jatkuu yhtä hyvänä eteenpäin.