keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Muistammeko sanoa kiitos

Aihe on mielessäni aina silloin tällöin, ja viime aikoina erityisen paljon sillä kandidaatin tutkielmani liittyy löyhästi myös tähän. Usein valitamme milloin mistäkin kun asiat ovat huonosti, tai ainakin tuntuvat että ovat huonosti. Myönnän itsekin tekeväni tätä liian usein, helposti tulee valitettua että nyt väsyttää, nyt on kiire, nyt ei kerkeä nähdä kavereita, ja mitä tahansa muuta mielessä nyt onkaan. Kuullessamme jollekin tutulle tapahtuvan jotain ikävää huomaamme usein että ehkä meillä ei asiat nyt oikeasti olekaan niin huonosti kun vertaa muihin. Tai näin ainakin itselläni. Juuri kuulin äitini työkaverin kaatuneen työmatkalla ja jääneen auton alle, tuloksena murtunut niskanikama ja leikkaus, hetkeksi taas unohtui valittaa kuinka inhottavaa on kun ulkona on liian kylmä.

Muistamme valittaa kyllä huonoista asioista, mutta ainakin itse olen huomannut kuinka paljon harvemmin kehumme kun meillä menee hyvin. Erityisesti tämä tilanne on itselle silloin tuttu kun meidän pitäisi kiittää toista henkilöä, olemme kyllä iloisia mutta helposti unohdamme sanoa sen toiselle. Oletamme vain että toinen tietää että olemme kiitollisia hänelle. Valittaa muistamme kuitenkin selvästi enemmän jos olemme tyytymättömiä toiseen. Samahan asia on työelämässä, negatiivista palautetta tulee helposti, mutta harvemmin asiakkaat antavat positiivista palautetta.

Kuvituksena tällä kertaa poikaystäväni perheen koira




Sama on rinnastettavissa ratsastukseen. Usein olemme tyytyväisiä valmennuksen jälkeen, mutta silti kiitos jää helposti sanomatta, ainakaan enemmällä ajatuksella. Olenkin pyrkinyt tekemään tähän viimeisen vuoden aikana muutoksen, se ei vie paljoa aikaa, mutta saa minulle hyvän mielen, ja luultavasti myös toiselle osapuolelle. Olen tänä vuonna useampaan kertaan kiitellyt facebookissa valmentajaani sekä Mikkoa ja Emmaa, siitä että olen löytänyt noin täydellisen hevosen, ja siitä että olen saanut sen kanssa niin hyvää valmennusta. Kun työnsä tekee hyvin, siitä on mielestäni ansainnut kiitoksen jonka myös muut voivat kuulla, sillä negatiivista palautetta leviää aina, miksei siis myös positiivista.

Mielenkiintoista on kuitenkin huomata omassa toimissani se, että harviten muistan kiittää äitiäni joka on kuitenkin ollut suurimmassa osassa harrastukseni tukemisessa. Hän ansiostaan Chaina oli mahdollista hankkia, hän on se joka yleensä herää viikonloppuna aikaisin kisoihin seurakseni sekä kuvaa valmennuksia. Jos hän ei pääse mukaan, kiitän kyllä isosti sitä joka tulee mukaani, mutta tärkeimmän tukijan kohdalla kiitos jää helposti sanomatta. Siinä siis tsempin aihe itselleni ensi vuodelle.

Kiitos on pieni sana, mutta sillä voimme saada aikaan paljon parempia vuorovaikutus suhteita muiden kanssa. Tärkeimpänä siinä on kuitenkin arvostus toista kohtaan, sillä osoitamme ettemme pidä toista itsestäänselvyytenä vaan arvostamme mitä hän tekee. Parhaimmat kiitokset valmentajani saavat silloin kun tunti on alkanut todella huonosti, kun sen jälkeen voimme lopettaa onnistuneeseen suoritukseen, tiedän että minä, hevonen ja valmentaja ovat kaikki työtä sen eteen. Tällöin kiitoksen on ansainnut sekä valmentaja että hevonen, ja yleensä myös tässä kohtaa saa kiitosta valmentajalta siitä että ratsasti hyvin. Tasavertaista siis.

Annatteko te kiitosta lähipiirillenne ratsustuksessa, vai jääkö se vain helposti oletukseksi ja unohtuu?





4 kommenttia:

  1. Hyvin kirjoitettu postaus ja suloinen koira kuvittamassa! :) Itsellä tapana kiittää valmentajaa / tunnin pitäjää aina tunnista ja opetuksesta - oli ratsastus mennyt omalta osaltani hyvin tai huonosti. Mutta muutoin se pieni sana saattaa unohtua, vaikka se veisi sekunnin aikaa, ja usein antaa hyvän mielen kiitoksen saajalle. :)

    Toiseen asiaan: Onko kandidaatin tutkielman teko vaikeaa/haastavaa/tms? Mistä aiheet jne? Vähän jänskättää tuo, kun ensi vuonna olisi haku eläinlääkikseen ja kahdi edessä... :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia paljon :) Se on hyvä kun on tullut tavaksi, sillä muuten sen niin helposti unohtuu vaikka onkin hyvin nopea sanoa.

      Ja onhan se haastavaa toki, sillä samaan aikaa on muiden kurssien työt tehtävänä sekä muu elämä, mutta jos siihen jaksaa panostaa kyllä sen saa varmasti suoritettua. Toki välillä pitää repiä itseä niskasta ylös sillä kaikkea muutakin kivaa olisi tehtävänä. Itsekin aihetta panikoin aiemmin, mutta kuultuani muiden aiheita rupesi ideoita keksimään helpommin ja niistä sai muotoiltua nykyisen aiheen. Tärkeintä siinä on se että aihe on itseä kiinnostava jotta sen eteen jaksaa tehdä töitä. Tsemppiä sinulle ensi keväseen ja pääsykoe lukemiseen :)

      Poista
  2. Todella hyvin kirjoitettu postaus!
    Usein olen tyytyväinen tunteihin ja kehtaan sanoa sen ääneen opettajalle. Joka tunnin jälkeen kiitän tunnista, kiitän tallinomistajaa, hevosia ja perhettäni siitä, että minulla on mahdollisuus tähän ei-niin-halpaan harrastukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :)

      Se on minusta juuri tärkeintä että muistaa kiittää niitä jotka sen ansaitsevat, ja suurimpana niistä on usein juuri perhe. Usein itse juuri muistan kiittää muita paitsi niitä läheisimpiä jotka vaikuttavat eniten tähän, ja siksi onkin ihana huomata että muut muistavat sen valmentajien lisäksi.

      Poista