maanantai 19. joulukuuta 2016

Takaisin satulassa

Hyvin pitkästä aikaa videota tasaisella menosta. Mietin pitkään haluanko julkaista tätä videota, sillä juuri ennen sairaslomalle menoa Chaina liikkui paremmin kuin koskaan aiemmin ja hehkutin sitä täälläkin useampaan kertaan. Useampaan viikkoon ei tarvinnut käyttää gramaaneja, Chaina oli ymmärtänyt ihan uudella tavalla kuinka haluan sen liikkuvan, ja liike oli muutenkin hienoa. Erityiseti takaa liike oli hyvää, voimaa polvissa oli jo ihan hyvin ja hevonen liikkui suorempana kuin aiemmin. Kuten viimeksi mainitsin, tämä on kaukainen kuvitelma nyt,






Aiemmin olen toki tuntenut kuinka ajoittain polvet lonksuvat, mutta nyt tauon jälkeen tilanne on aivan eri. Juuri ennen taukoa hevonen oli hyvä, joten kun omassa muistissa on tämä liikkuminen konkretisoituu erilaisuus nyt. Onneksi kuitenkin nyt pohjalla Chainalla on hyvä kunto, joten uskon ja luotan että lihakset alkavat löytymään kun pääsemme nyt takaisin liikunnn pariin.





Sen lisäksi että tamman polvet ovat löysät, huomaa että myös muu kunto on laskenut. Muoto on tällä hetkellä hyvin alhaalla ja Chaina roikkuu lapojensa päällä. Kaikkinensa koko hevosessa on paljon tehtävää, mutta kerta kerralta se on kuitenkin parantunut vaikka kunto heikko onkin. Chainan asenne on tässä kaikessa niin hyvä että sen kanssa on ilo tehdä töitä, ja näkee että hevonen nauttii siitä täysin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti