maanantai 2. tammikuuta 2017

Lihakset tekevät kuolemaa ja hevonen vie... Paluu kavaleteille

Kuten otsikosta voi päätellä, oli meillä vuoden ensimmäisenä puomivalmennus. Tämä oli myös meidän ensimmäinen valmennus tauon jälkeen, ja puomeja tai esteitäkään emme ole hypänneet sitten marraskuun puolenvälin jälkeen. Puolentoista kuukauden tauko näkyi ja tuntui, meillä kummallakin. Tunneille en ole viitsinyt mennä aiemmin sillä Chainan kunto ei olisi tätä kestänyt, mutta nyt se jaksaa jo niin hyvin että paluu arkeen tuli kummallekin meistä.

Tunnin teemana oli yksinkertainen ympyrä, kummallakin puolella puomi-kaksi askelta-kavaletti-kaksi askelta- puomi. Niin helppoa, mutta niin äärimmäisen vaikeaa. Ympyrällä meneminen esteiden kanssa on itselleni vaikeaa, tämä juontaa juurensa Battroon jonka kanssa ne olivat lähes mahdottomia ja itselle tuli lähes kammo niitä kohtaan. Treenasimme niitä Chainan kanssa viime vuonna toki, mutta se oli lähinnä alkuverryttelyä joten selvisimme hengissä. Tähän auttoi erityisesti se, että Chainalla oli menty ratoja paljon jolloin se oli valmiiksi notkeampi. Nyt kun takana on tauko, jonka jälkeen olemme ratsastaneet kolme viikkoa josta alkuun vain kevyesti kuntoa kohotellen on hevonen päässyt helpommalla. Toki olen myös itseni päästänyt tällöin helpommalla, joten kunto  on päässyt hieman tippumaan.

Aloitimme tulemalla vain toisella olevalla tehtävää, ensin vasemmassa kierroksessa. Tästä ei ole videota, mutta tämä sujui ihan hyvin sillä kierros on meille helpompi. Video alkaa oikeasta kierroksesta jolloin ongelmat alkoivat. Itse yllätyin positiivisesti siitä, että paikat löytyivät helpommin kuin mitä etukäteen pelkäsin, mutta siihen positiiviset yllätykset jäivät. Ongelma oli sama vanha risti/vastalaukka esteen jälkeen kuten etukäteen jo tiesin, sillä näitä pitää myös tasaisella huomioida kaarteissa.

Nyt valitettavasti vain pari huonoa videokaappausta


Puomille sain Chainan usein tuotua ihan hyvin, mutta kavaletin päällä laukka vaihtui takaa ja korjautui vasta kaarteessa. Pääsääntöisesti sain tehtyä korjaukset kohtuun nopeasti, mutta vasta puomilla mistä yritimmekin päästä eroon. Ongelma oli myös vauhti, lähdin kavaletin päällä liikaa hyppäämään jolloin pakka levisi käsiin. Alkuun myös kavaletin jälkeinen väli puomille meinasi jäädä liian ahtaaksi kun en saanut pidätteitä kunnolla läpi. Hyvin monen ympyrän jälkeen otin raipan ulkokäteen jotta pystyin sillä muistuttamaan vasemmasta pohkeesta. Mitä pidempään menimme ympyrällä putkeen, sitä enemmän toki väsähdin jolloin ajoittainen pohkeenkäyttö unohtui kokonaan kaarteessa ennen ensimmäistä puomia.

Videolta tilanteet eivät näytä yhtä pahoilta miltä ne tuntuivat selkään, mutta vauhtia meinasi välillä tulla aivan liikaa ja muutamaan hieman reilumman pidätteen tekeminen on pakollista jotta Chaina ei päässyt viemään täysin. Tätähän ei ole koskaan aiemmin tapahtunut, mutta nyt se oli jopa oletettavaa sillä tauko on pitkä ja Chainalla oli hauskaa vaikkakin vaikeaa. Mitä enemmän se vielä väsähti, sitä enemmän se rupesi myös painamaan kädelle joka on tänään tuntunut kyllä yläkropassa.


Hups. Juuri näissä tilanteissa huomaa kuinka pieni olen suhteessa Chainaan, niin helposti se saa minut kiskottua satulasta pois. 

Tehtävään lisäsimme toisen ympyrän kaaren ravissa, jolloin kontrolli piti olla kunnossa jotta ennen puomia sai ravin. Ravissa hypyt eivät usein olleet parhaimmasta päästä, sillä keskityin vielä edelliseen siirtymiseen jolloin paikka oli usein huono. Tässä kohtaa oma jaksaminen teki tiukkaa, jolloin laukan korjaaminen kavaletin jälkeen hieman jäi. Vasemmassa kierroksessa rupesi kavaletin jälkeen olemaan hieman liikaa, ja välillä väliin tuli vain yksi askel kun Chaina pääsi kiskomaan minut kunnolla satulasta irti. Heti kun sain istuttua kunnolla sen ympäri pysyi pakka koossa eivätkä välit olleet pitkät, mutta kun syöksyin eteen syöksyi Chainakin. Otimme loppuut gramaanit jotka olivat ylhäällä kiinni, jotta sain pidettyä sitä paremin hieman lyhyempänä kun kummankin kunto alkoi loppumaan, ja etenkin sain sitä paremmin ylös.

Toinen kaarre sujui jo oikeassa kierroksessa ihan hyvin, mutta toisen kanssa on vielä paljon tehtävää. Vasemmassa kierroksessa viimeiset ympyrät sujuivat jo paremmin ja Chaina malttoi hieman odottaakin. Paljon on siis tehtävää, mutta toisaalta se oli jo aiemmin tiedossa. Vasta- ja ristilaukat pyrimme saamaan pois, ja siihen juuri tälläiset tehtävät ovat todella hyviä. Kuten Petra totesi, ei ole mitään hätää tällä hetkellä. On vain hyvä että hevonen on menossa, siitä näkee että se on kunnossa. Kontrollikkin rupeaa varmasti löytymään kunhan pääsemme säännölisesti puomeja menemään ja parin viikon päästä jatkuvat myös estetreenit. Tänään kaikki paikkani ovat olleet aivan jumissa, hyvä että paitaa saa päällä kun kädet ja hartiat ovat niin kipeät. Chaina eilen aivan höyryisi ja oli läpimärkä, mutta sillä ei ollut mitää jumeja tänään, niin kivasti ja letkeästi se liikkui. Positiivinen asia oli kuitenkin se, kuinka pyöreänä Chaina liikkui laukassa sillä viime vuonna se usein muistutti lähinnä hirveä jo pelkästään puomeilla. Jotain siis olemme oppineet vuodessa.


2 kommenttia:

  1. Kaikilla on noita huonompia päiviä välillä, kyllä se siitä! Videolla meno näytti suhteellisen hyvälle, mutta tiedän sen tilanteen, kun videolla/katsojan silmään näyttää ihan hyvältä ja selässä onkin ihan toinen fiilis...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätähän se hevosten kanssa on, enkä ole tilanteesta yhtään huolestunut. Paljon pahempaakin kontrollin menettämistä voisi tapahtua, kuten aiempien hevosieni kanssa on tapahtunut, mutta Chainan kanssa kontrolli ei ole ikinä ollut ongelma. Itsekin hämmästyin kun videota katsoin että eihän se aivan yhtä katastrofaalista ollut miltä tuntui, vaikkei se kaunista ollutkaan :D

      Poista