torstai 23. maaliskuuta 2017

Paluu menneeseen, osa 1

Viime viikolla poikaystäväni sai avattua vanhan koneeni josta toki löytyi myös vanhoja kuvia. Kone ei ole niin vanha, mutta sieltä löytyi paljon kuvia ja videoita reilun viiden vuoden takaa. Myötähäpeä on tullut useampaan kertaan kuvia katsoessa, mutta toisaalta on hauska katsoa vanhoja hevosia ja muistoja. Katsotaan jos saan vielä vanhemman läppärini kovalevyn jotenkin purettua, mitä tie sieltä löytyy. Ajattelin kuitenkin että olisi hauska jakaa näitä vanhoja muistoja silloin tällöin.

Ylimmät kuvat kesältä 2008


Aloitetaan ensimmäisestä hevosestani Tarasta jonka ostimme joulukuussa 2007. Sitä ennen olin kerennyt vuokrata sitä joten hevonen oli valmiiksi tuttu. Chainan lisäksi se on ollut paras hevonen, ei laadullisesti vaan luonteeltaan. Sen kanssa oppi aivan valtavasti, se ei ollut tähti missään, mutta teki kaikkea tunnollisesti. Pääsin sen kanssa kisaamaan ensimmäiet ulkopuoliset kisat, nostimme tasoa 100cm luokkiin, hyppäsin maastoesteitä, osallistuimme juniorimeetingiin ja monta muuta hienoa kokemusta.

Nämä kuvat ensimmäisistä yhteisistä kisoistamme helmikuussa 2008




Se pelkäsi välillä kaikkea, ei antanut aina kiinni tarhasta eikä ikinä laitumelta, sen liikkeet olivat pienet, mutta sen sydän oli kultaa. Se opetti valtavasti siitä mitä hevosen omistaminen on, ja miten paljon oma hevonen voi antaa. Helpolla sen kanssa ei läheskään aina päässyt, mutta juuri se opettikin niin paljon. Tasaisella se ei ollut helpoin mutta hyppäämistä se rakasti, se ei ollut varovainen ja otti usein puomeja, mutta se meni aina yli. Pieni suuri hevonen joka jätti ison paikan sydämeen.



Tuostakin Tara menii yli kiltisti


Ensimmäinen metrin ratamme


Kuvia Tarastakin löytyy sen verran että päätin jakaa ne kahteen osioon, tässä ensimmäiset kuvat vuodelta 2008.

2 kommenttia:

  1. Odotan innolla toista osaa kuvista, nää on aivan ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Itsellä on ainakin ollut hauskaa kun näitä kuvia on katsonut vaikka välillä myös myötähäpeä iskeekin

      Poista