keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Uusi tiiminjäsen

Kotikisojen postaus on tulossa myös lähipäivinä kunhan saan Ypäjältä pari kuvaa kuvittamaan sitä, mutta nyt vielä tärkeämpään aiheeseen. Kuten kuulumisissa viimeviikolla mainitsin, on meille tulossa suuria muutoksia. Pitkäaikainen haaveeni on täyttymässä ja ensi kuussa meille muuttaa uusi perheenjäsen, pieni koiranpentu. Viime viikonloppuna kävimme katsomassa pentuja ensimmäisen kerran niiden ollessa hieman päälle kolmiviikkoisia, ja tulevana sunnuntaina on samanlainen ohjelma.





Mangon lopetuksen elokuussa 2015 jälkeen olen haaveillut koirasta, mutta poikaystäväni ei ole lämmennyt ajatukselle sillä meillä on Kipsu hoidossa kolmeviikkoa kuukaudessa. Helmikuussa suunnitelmiin tuli kuitenkin yllättäen muutos kun tuttumme löysi Italiasta hylätyn koiranpennun jolle haluttiin koti Suomesta. Tämä koira sai kuitenkin parhaan mahdollisen kodin muualta, ja koirakuume jäi elämään myös poikaystävälle. Muutamassa viikossa olimme löytäneet meille sopivan rodun ja lähettäneet kyselyitä kasvattajille.

Roduksi valikoitui hieman harvinaisempi hollantilainen rotu, stabyhoun. Rotu täytti kummankin asettamat kriteerit ja miellytti ulkonäöllään sekä luonteellaan, ja mikä tärkeintä löysimme rodun josta kumpikin piti ilman että piti valita toisen haluamaa. Kävimme tutustumassa rotuun sekä emään rotupäivillä Lahdessa, ja tämä lisäsi uskoa siihen että olemme löytäneet sopivan rodun meille. Lähes kaikki on meille nyt selvää, sopiva pentu valittu vierailun perusteella ja odotus on kova. Nimestä meillä on vielä kaksi vaihtoehtoa jäljellä joiden välillä vielä neuvottelemme, mutta muuten olemme valmiita. Viimeisiä hankintoja pitää vielä tehdä, mutta tässä kohtaa ollaan voiton puolella kun tieto siitä että saamme pennun on varmaa.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti