perjantai 26. toukokuuta 2017

Tiina Rikkosen kouluvalmennuksessa

Palataan ajassa viikko taaksepäin viime lauantaihin jolloin osallistuin extempore Tiina Rikkosen kouluvalmennukseen. Tiina käy tallillamme säännöllisesti pitämässä valmennuksia ja välillä mieleni on tehnyt mukaan, mutta valmennukset ovat aina viikonloppuisin jolloin en ole päässyt kisojen tai töiden takia. Nyt kun oli sopivasti vapaapäivä ja valmennuksessa tilaa päätimme osallistua Chainan kanssa sinne, ihan jo senkin takia että on hauska päästä Tiinan valmennukseen monen vuoden jälkeen. Viimeksi olen ollut Tiinan tunnilla Battron kanssa 2013, jota ennen kävimme niissä säännöllisesti Vivanin ja Taran kanssa.

Tässä pari kuvaa valmennuksesta, mitään huippukuvia ei saatu sillä äiti keskittyä Nalan vahtimiseen samalla.


Tuntuu hieman hassulta kirjoittaa valmennuksesta nyt kun kaikki ei ole kunnossa, mutta tuona lauantaina vielä oli joten en osannut yhtään valmistautua siihen että kisoissa kaikki ei olisi kunnossa. Tunnin alussa kerroin hieman Chainasta vaikka Tiina onkin meitä aiemmin muutaman kerran ohi mennessään nähnyt, ja kerroin suurimmista ongelmistamme. Aloitimmekin pysähdyksillä ja pienillä väistöillä uran sisäpuolella jotta hevonen kulkisi suorana. Pysähdykset eivät ole Chainan parhaita puolia sillä se ei malta aina pysyä paikoillaan ja lähtee helposti poikittamaan.

Tästä siirryimme raviin tehden siirtymisiä käyntiin ja väistöjä edestakaisin uralle ja sisäpuolelle. Näm tehtävät ovat Chainalle todella hyviä sillä se lähtee väistön jälkeen helposti poikittamaan takapäällä eikä suoristu väistön loppuessa. Tehtävän vaihtuessa usein sen on kuitenkin pakko tulla pohkeen ja ohjan väliin jotta tehtävä muuttuisi sille helpommaksi. Alkuun se muutaman kerran vastusteli tilannetta jonka jälkeen lähti kuuntelemaan ja rentoutui. Ravissa minun tulikin keskittyä siihen ettei tahti kasva liikaa ja takapää tulisi alle eikä potkisi vauhtia taaksepäin.



Laukassa työskentely oli ympyrällä sitä suurentaen ja pienentäen, ajatuksena saada taas takapää paremmin alle. Laukassa muoto ei pysynyt tällä kertaa niin rentona niskasta kun on usein pysynyt ja olisinkin tahtonut laukan pyörivän paremmin. Mitään isoa katastofia kyseessä ei ollut, mutta ei tunne selkään ollut parhammaistakaa päästä vaikka ravi hyvin rentona pysyikin. Chaina saikin paljon kehuja ravistaan, mutta laukkaan toiveena oli enemmän poljentaa, erittäin tuttua siis. Muuten Chainan kohdalta huomiot olivatkin varsin tuttuja, itseni pitää olla tarkka etten anna sen poikittaa väistöissä liikaa ja apujen pitää olla todella herkät sillä se liioittelee niin herkästi. Rytmiä tulee vahtia paljon jotta Chaina ei vain pääse hölkkäämään, sillä näin se ei joudu ottamaan takajalkojaan niin paljon alle. Muutaman alkuhypyn jälkeen Tiina totesi Chainan olevan myös harvinaisen ketterä näin isoksi hevoseksi, varsin totta ja hämmästyttänyt monen sillä tuolla rungolla ei uskoisi heti löytyvän ketteryyttä ja nopeutta.

Näin monen vuoden jälkeen on hauska käydä Tiinan tunnilla, ja nopeasti mieleeni muistikin se mihin asioihin kiinnitetään huomiota. Tämä on itselleni hyvä, sillä saan jatkuvasti muistutuksia omasta ryhdistä joka helposti menee kumaraan, kuten myös katse. Tiina painotti myös todella paljon pehmeää kättä, mikä on helposti itselleni iso ongelma vaatiessani liikaa tuntumaa. Tämän takia on hauska käydä aika ajoin eri valmentajilla sillä kaikki kiinnittävät hieman eri asioihin huomiota ja itse voi löytää uusia keinoja tehdä asioita sekä saada uusia tehtäviä omaan ratsastukseen.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti