maanantai 12. kesäkuuta 2017

Milloin mennä eläinlääkäriin?

Vuosikontrollin jälkeen voisinkin kirjoittaa mietteitäni siitä milloin hevonen on hyvä viedä eläinääkäriin. Karkeasti jaon voi tehdä kahteen ryhmään, niihin jotka käyttävät eläinlääkäriä silloin kun jotakin on vialla ja ne jotka käyvät eläinlääkärillä vuosikontrollissa jotta vikoja pystyttäisiin välttämään. Olen kuulunut kumpaankin ryhmään, ja voisinkin avata hieman tätä.

Aikoinani ensimmäisen hevosen hankkimisen aikaan kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Teetätimme tuolloin ostotarkastuksen, ja kun kaikki oli kunnossa emme edes ajatelleet että muunlaista eläinlääkäriä pitäisi ajatella. Toki säännölliset rokotukset ja raspaukset olivat kunnossa, mutta tässä kaikki. Vivanin kanssa jatkoimme samantyyppisesti sillä en ollut nähnyt muita tapoja toimia. Tässä kohtaa lisäsimme kuitenkin mukaan hieronnan sillä kuulin siitä positiivisia kokemuksia ja uskoin sen olevan hyväksi hevoselle.

Kuvituksena satunnaisia kuvia eläinlääkäristä 


Käytimme hevosta aina eläinlääkärissä kun jokin oli vialla, ja ensimmäistä kertaa kävimme myös niin että mikään ei suoranaisesti ollut vialla. Tämä näennäisesti, hevonen ei ontunut mutta tunne selkään ei ollut hyvä. Tuolloin emme saaneet minkäänlaisia selityksiä tuolle joten en kokenut että noista käynneistä olisi ollut hyötyä. Battro oli se hevonen joka sai mieleni muuttumaan, sillä ikävä kyllä jouduin oppimaan siltä kantapään kautta mitä ennalta ehkäisevä hoito on. Kun ostimme Battron teetimme ostotarkastuksen, jaloisa ei ollut sanomista, selässä pientä kaventumaa.

Kun Battro rupesi kieltämään voimakkaasti, käytimme sen eläinlääkärissä. Tuolloin ei löytynyt mitään selittävää, joten ajettelimme sen johtuvan testaamisesta. Nyt toki voisin sanoa että hevonen olisi voitu tutkia paremmin, sillä röntgenkuvia ei otettu jolloin muutokset olisi huomattu. Lopulta nivelrikko huomattiin kun hevonen meni yllättäen kolmijalkaiseksi ja sen jalat kuvattiin. Battro oli ollut minulla tuolloin alle kaksi vuotta, ja yhtäkkiä tilanne oli se ettei hevosen tulevaisuudesta voinut sanoa mitään.



Tuo kokemus opetti minulle sen kuinka tärkeää ennalta ehkäisevä hoito on. Sen takia haluankin että Chaina tutkitaan puolen vuoden välein, sillä jos jotakin hälyttävää näkyy siihen voidaan puuttua ajoissa. Taivutus on helppo tapa nähdä miltä kaikki näyttää, ja se kertoo usein jos muutoksia on. Jos kaikki on kunnossa, ei kuvia tarvitse ottaa ja kotiin voi lähteä tyytyväisenä. Uskonkin, että jos Battroa olisi taivutettu säännöllisesti, olisi nivelrikko huomattu aiemmin. Koen että puolivuosittainen rytmi on sopiva, näin tilanne tulee säännöllisesti katsottua ja muutoksiin voi puuttua ajoissa.

Toki säännöllinen eläinlääkärin tutkimus maksaa aina, etenkin kun ilman vikaa se ei mene vakuutukseen. Koen kuitenkin että se on pieni hinta siitä, että voin olla varmempi siitä että hevonen on terve ja asiat kunnossa. Toki eläinlääkärin tutkimukset pitää suhteuttaa aina hevoseen ja sen käyttöön, ja miettiä mikä on hevoselle parasta. Uskon että jokainen hevosen omistaja toimii parhaalla katsomallaan tavalla, ja se onkin mielestäni tärkeintä. Jos lähdetään siitä olettamuksesta kuitenkin että hevonen käytetään eläinlääkärillä silloin kun sitä oikeasti tarvitaan. Ylimääräiset tarkastukset sitten tehdään oman mieltymyksensä mukaisesti.


2 kommenttia:

  1. Nyt on pakko kysyä, että koska itse en käytä ehkäisevää klinikalla käyntiä, niin mitä sille voi jos kontrollissa löytyy esim. rikkoa? Tai siis, että mitäs sitten. :D

    Sitä ei voi ehkäistä, sitä ei voi parantaa. Eli onko vain kyse omasta pääkopasta, että on henkisesti valmistautunut siihen, että käyttöhistoria on tulossa loppuunsa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erityisesti ehkäisevän käynnin tehtävänä on minulle varmistaa se hevonen ei joudu liikkumaan kipeänä, ja jos jotakin löytyy voidaan vikaa hoitaa ajoissa pois jotta siitä ei seuraisi isompia muutoksia. Itse koen, että on parempi tietää heikkoudet jotta niitä pystyy parhaalla mahdollisella tavalla korjaamaan.

      Kuten sanoit, ei nivelrikkkoa voi parantaa joten toki tuolloin käynti auttaa valmistamaan itseäni tulevaan. Kuitenkin, jos rikko huomattaisiin siinä vaiheessa kun muutokset ovat vasta alkamassa, voisi muuttaa tapoja ja toivoa että ne toisivat pidemmän ajan yhdessä. Esimerkiksi Battron kanssa kengitystä olisi voinut sen avulla muuttaa jo aiemmin, kuten myös lopettaa kävelykoneen käytön ja muuttaa liikkumista. Tämä on toki speklaatiota, mutta jos olisin aiemmin tiennyt nivelrikosta olisin voinut kenties edesauttaa sen hidastumista, en vasta siinä kohtaa kun muutokset olivat valtavia.

      Poista