keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Miten meillä liikutaan kisakaudella?

Pitkästä aikaa hieman pohtivampaa kirjoitusta vaikka asia ei juuri nyt meille täysin ajankohtainen olekkaan Chainan pienen loman takia. Pyrin aina suunnittelemaan liikunnan suuripiirteisesti vuodelle, jonka jälkeen muutoksia on helpompi tehdä. Useninhan alkuperäiset suunnitelmat eivät pidä, mutta näen tärkeäksi osaksi hevosen hyvinvointia rakentaa rungon ja suunnitella mitä haluaa tehdä, ja mitä pitää ottaa huomioon. Lähden aina liikkeelle siitä, että kisakauden jälkeen on vähintään kuukauden hyppyloma, usein hieman pidempikin sillä tämä pitää motovaation hyvin yllä. Lisäksi haluan pitää kesällä muutaman viikon hyppyloman sekä yhden kevyemmän jakson jotta hevonen jaksaa tehdä töitä hyvällä asenteella. Tässä tokii pitää huomioida aina hevonen, enkä sano että tapani toimia olisi ainoa oikea, sen olen vain itse todennut hyväksi tavaksi. 

Usein hevoseni ovat saaneet juhannuksen aikoihin viikon kevyemmän jakson, sillä tuohon aikaan ajoittuu rokotus sekä raspaus ja loma on helppo pitää tuolloin. Chaina on nyt kahtena vuotena saanut pitää hyppylomaa kesäkuun alussa kun olen käyttänyt sen vuosikontrollissa, ja ensi vuonna olisi tarkoitus tehdä tähän pieni muutos. Tarkoituksena olisi siirtää vuosikontrollit marras/joulukuulle heti kauden loppuun, ja toinen kontrolli ulkokaudelle siirtyessä huhti/toukokuulle. Näin nämä lomat eivät tulisi aivan peräkkäin kuten nyt kesällä tulee. Tämä muutos oli oikeastaan tarkoitus tehdä jo tänä vuonna, mutta koska vuosikontrolli tuli jännetupintulehduksen takia alkuvuonna en nähnyt järkeväksi ottaa tarkastusta näin peräkkäin. Toivottavasti tänä vuonna ei tulisi mitään loppukaudelle niin pystyisimme siirtymään tähän rytmiin. Uskonkin, että nyt tämän hyppytauon jälkeen Chaina palaa jälleen todella innokkana treeniin kun on ollut hetken kevyemmällä. Kun Chainan hyppykuvia katsoo näkee että se nauttii työnteostaan, ja tämä asenne onkin minusta äärimmäisen tärkeä pitää. Sen takia annan sille mielummin yhden loman liikaa vuodessa, kun yhden loman liian vähän. 

Kuvituksena kisakuvia tältä ja viime kaudelta


Nyt kuitenkin otsikon aiheeseen hieman tarkemmin, ja siihen miten Chaina liikkuu kisakaudella, erityisesti näin ulkokaudella. Hallikaudella meidän rytmimme on hieman erilainen sillä talviloman jäkeen treenejä tarvitsee hieman enemmän, mutta ulkona pyrin vähentämään hyppyjen määrää hieman jotta hevonen säästyisi. Kuten eräs tuttuni kuitenkin sanoi mielestäni todella hyvin "kun on amatöörin hevonen, tulee hyppyjä hieman enemmän kun ratsastaja tarvitsee treeniä. Tämän takia hevosen vuosihuolto onkin tärkeää jotta kilometrejä saataisiin tarpeeksi."

Pyrin pääsääntöisesti siihen että hyppyjä tulisi kerta viikkoon, joko kisoissa tai treeneissä. Jos meillä on kisat niin jätämme usein estevalmennuksen välistä jos edelliset kisat tai valmennus on sujunut hyvin. Kuitenkin jos minulla on tunne että jokin asia pitää saada paremmin toimimaan, on hyppykerta kisaviikolla välttämätön. Usein pyrin kuitenkin käymään alkuviikosta puomi/kavalettitunnilla jossa saan harjoiteltua omaa silmääni, mutta se ei ole hevoselle niin raskasta. 



Tämän lisäksi pyrin käymään yhdellä koulutunnilla jossa tulee vaadittua sileällä toimimista ja notkistumista. Ennen kisoja Chainan kanssa on usein kevyt päivä, joskus jopa vapaa, sillä pidän siitä että se on kisoissa hieman energisempi. Erityisesti kesällä on kiva käydä maastossa ennen kisoja, Chaina tykkää ja innostuu siitä, eikä maastossa haittaa vaikka lenkistä tulisikin hieman pidempi. Aiempien hevosten kanssa tälläinen ei olisi tullut kuuloonkaan ja ennen kisoja piti olla aina kunnon treeni jotta hevoset pysyivät käsissä, Chainalta se puolestaan vie suurimman terävyyden. Tämän takia onkin äärimmäisen tärkeää oppia tuntemaan hevosensa kunnolla jotta voi suunnitella sille sopivan ohjelman. Kisojen sekä hyppäämisen jälkeen en ikinä halua pitää vapaa-päivää, ja usein tuolloin onkin eteen alas ratsastusta jotta paikat saa avattua. 

Tärkeintä mielestäni onkin oppia lukemaan hevostaan, jotta pystyy liikuttamaan sen sopivalla tavalla. Kisakausi on kuitenkin pitkä, ja pidän itse äärimmäisen tärkeänä antaa jossakin välissä pieni kesäloma jotta into työntekemiseen säilyy. Chainan kanssa on helppo pitää yksi kevyt hölkkäviikko, täysin vapaata en viitsi sille toki antaa jotta se pysyy vetreänä ja lihaskunto yllä. Näin treeniin palaaminen on helpompaa, ja hevosesta on taas kiva päästä tekemään töitä viikon maastoilun ja kevyen hölkkäilyn jälkeen. Battron kanssa tämä ei puolestaan tullut kysymykseen, vaan sille annettiin hyppylomaa, mutta liian moni keyt päivä sai sen käymään liian kierroksilla. Tuolloin taas useampi rankempi maastopäivä toimi hyvänä liikuntana, kuten myös irtojuoksutus ja muunlainen tekeminen. Vuosien varrella olen kuitenkin huomannut että mitään yhtä ja oikeaa tapaa ei ole, se mikä toimii yhdelle ei toimi toiselle. Tärkeää on myös oppia vaihtamaan näkökantaansa eikä olla liian kiinni vanhassa mallissa vaikka se kuinka kivalta tuntuisikin. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti