lauantai 3. kesäkuuta 2017

Paluu menneeseen, osa 5. Videoita vuosilta 2012-2013

Vivan palasi Belgiasta Suomeen kesäkuussa 2012 huonossa kunnossa jonka jälkeen alkoi kova kuntoutus sen ollessa täysin lihasköyhä sekä laiha. Se ei ollut muuttunut hypätessä yhtään sen varmemmaksi tai paremmaksi, mikä oli oikeastaan ymmärrettävää sillä hevosta ei oltu varmasti treenattu viimeisien kuukausien aikana. Tuona aikana valmentaja oli vaihtunut Pinjaksi ja pitkästä aikaa rupesi näyttämään että hyppääminen saattaisi onnistua. Saimme paljon hyviä pätkiä, mutta toki myös paljon kieltäytymisiä tuli. Ne olivat yllättäviä usein, sillä tulivat yhtäkkiä kesken treenien ja sen jälkeen saattoi sujua taas ongelmitta.

Tämä kesäkuulta 2012 Suomeen tulon jälkeen



Tässä näkee kuinka takapäässä oli voimaa


Nyt jälkikäteen kun katson videoita valmennuksia monen kieltäytymisen näkee jo ajoissa, mutta moni tulee myös täysin yllättäen ja nopeasti. Liikkuminen oli kuitenkin mukavaa kunnes talven tultua epämääräistä kompuroimista rupesi tulemaan aina silloin tällöin. Tämä oli yllättävää sillä Vivan oli aina todella varmajalkainen eikä kompuroinut jolloin aloimme jälleen kerran miettimään ettei kaikki ole kunnossa. Varasimme helmikuussa 2012 ajan Tupamäelle laukaalle ja vihdoin saimme diagnoosin mikä selitti monen vuoden ongelmat hypätessä. Diagnoosi oli spondyloosi, jossa rintarangan nikamat olivat kasvaneet yhteen. Tuolla hetkellä viisi nikamaa oli kasvanut jo yhteen, ja kasvuvaiheessa olevia välejä oli kuusi. Kun ne kaikki olivat peräkkäin ei ranka tietysti joustanut enää samalla tavalla jolloin hyppääminen teki kipeää sillä erityisesti alastullessa liike oli töksähtävä. Sen lisäksi kukaan eläinlääkäri jolle näytimme kuvia ei antanut meille positiivista näkemystä kouluhevosen elämästä, sillä Vivan oli vasta 11 ja tilanne tuolloin jo noin paha. Tämä näkyi kaikessa, välillä oli hyviä päiviä jolloin tasaisella ei muutosta huomannut, välillä taas näki että päivä oli huono jolloin liikunta pidettiin lähinnä talutteluna ja selästä kävelyttämisenä. 

Tästä näkee kuinka lihasköyhä Vivan oli Suomeen tultuaan, lihotusta taustalla kuitenkin jo lähes kuukausi 





Olisin tuolloin jo halunnut tehdä Vivanista kovasti varsan sillä se oli hyväsukuinen tamma, ja sen näytöt Ruotsista olivat hyvät. Kukaan eläinlääkäreistä ei kuitenkaan suositellut tätä minulle sillä diagnoosin sanottiin olevan periytyvä, mutta puhkeamisikä on vasta seitsemän vuoden jälkeen hevosilla. Riskin ollessa liian suuri ei meille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin lopettaminen. Tosiasia kuitenkin on, että hevosen pito on äärimmäisen kallista pääkaupunkiseudulla. Sen lisäksi Vivanin tilanne vaati säännöllistä liikuntaa, sillä ilman hyvää lihaskuntoa kipua olisi ollut paljon enemmän sillä lihakset eivät olisi tukeneet rintarankaa. Kuitenkin liikuttaminen oli välillä varsin riskialtista sillä kivun tullessa tuli äkkinäisiä reaktioita mitkä puolestaan ovat vaarallisia ratsastajalle. Lopettaminen tapahtui lopulta kesäkuussa kotitallilla ja Vivan pääsi ikiuneen nukahtaen pää sylissäni. Tuo hevonen opetti minulle aivan valtavasti ja vaikka tiedän ettei se ollut minulle sopivin hevonen tuolloin, en olisi vaihtanut päivääkään pois siitä ajasta kun sain nauttia Vivanin kanssa olosta.


Nämä kuvat otimme helmikuussa 2013 kun sain tietää että toivoa tulevasta ei ole


Ja nämä ovat viimeiset kunnolliset kuvat meistä kesäkuun alussa 2013



Viimeinen kuva Vivanista, 17.6.13, lopetuspäivältä


2 kommenttia: