sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

"Laukka eteen jotta Chaina joutuu itse löytämään tasapainonsa"

Perjantaina vuorossa oli jälleen estevalmennus ennen lauantain Solbackan kisoja. Chaina oli jällee heti ensimmäisestä hypystä menossa niin paljon eteen että itse olin hieman pihalla miten tässä näin on käynyt. Ainakin hevonen tykkää hyppäämisestä eikä mihinkään satu, hyvä siis näin. Aloitimme pienellä pystyllä, tarkoituksena että esteen jälkeen laukka on heti eteen. Chainan kanssa oikea kaarre on vaikeampi ja otankin laukan usein pois jotta pystyn tasapainottamaan sen ja korjaamaan lauka sitä kautta. Nyt kuitenkin tarkoituksena on saada Chaina pois siitä tilasta että se vain nojaa käteeni eikä itse joudu tasapainottamaan itseään, joten laukka piti ratsastaa eteen jolloin se joutuu itse kantamaan kehonsa ja löytämään sitä kautta tasapainon. Ei helppoa, mutta tulevaisuutta varten paljon parempi tapa kuin ottaa laukka pois jolloin hevonen voi romahtaa kädelle.




Chainan ollessa näin menossa oli itselläni ongelma jälleen käden suhteen. Olen nyt ymmärtänyt että laukan tulisi pyrkiä eteen ja käteni olla rento eikä ennen estettä nypätä laukkaa. Nyt kun Chaina on näin menossa ja meinaa lähteä ennen estettä rykäisemään sinne, on pakko ottaa kuitenkin pidäte ettei se lähde käsistä. Tämän huomasi myös esteen jälkeen kun Chaina innostui välillä pomppimaan sillä pyrki vastustamaan pidätteitä. Tämän huomasi myös sarjalle tultaessa sillä vauhtia meinasi usein olla hieman liikaa ja ensimmäinen väli tuli hieman kiireellä.



Viimeinen radanpätkä oli hyvä viimeiselle esteelle asti jossa oli talo alla. Jännitin sitä itse aavistuksen mutta pyrin olemaan keskellä satulaa. Chaina kuitenkin aisti sen ja katsoi sitä myös itse hieman jonka seurauksena meni oikealta ohi. Seuraavalla kerralla olin itse varma ja ulkopohje tuki voimakkaasti jolloin este sujui ongelmitta. Loppuun tulimme vielä sarjan ja viimeisen linjan uudestaan ja nyt ne sujuivat ongelmitta. Tähän oli hyvä lopettaa, Chaina oli rento ja menossa, mutta kuitenkin alun jälkeen rupesi kuuntelemaan pidätteitä paremmin ja tuli myös takaisin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti