sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Nevalan valmennus, päivä 2. Asetukset alkavat hitaasti palautumaan paikoilleen

Lauantaina oli vuorossa toinen päivä Karin valmennusta, ja pikku hiljaa oikeat asetukset Chainan suhteen alkavat palautumaan. Verryttelimme jälleen itsenäisesti ja Chaina oli heti alussa pehmeä edestä sekä hyvin pohkeen edessä. Sama tunne jatkui myös laukassa ja tamma oli selvästi suorempi. Yritin muistaa edellisen päivän neuvoja ja pitää ohjan lyhyenä ja ajoittain tämä tuntuikin onnistuvan sillä Chainan ryhti lähti heti paranemaan. Toinen asia mihin keskityin paljon oli ryhti ja olkapäiden sama taso, ei helppoa mutta äärimmäisen tärkeää. Kari kehuikin heti alussa että olin suorempana selässä, selvästi siis onnistuu jos siihen oikein keskittyy. Kehuja sai myös Chaina erityisesti ravistaan, mutta myös laukastaan. Se oli symmetrinen kumpaankin suuntaan ja polki hyvin takaa. Selvästi säännöllinen suoristaminen ja eläinlääkäri ovat tuottaneet tulosta sillä näin ei ole aina ollut.

Neljä ensimmäistä kuvaa lauantailta, muut perjantailta Karon ottamia



Hyppäämisen aloitimme pieneltä pystyltä, ja mikä positiivista Chaina oli heti kaarteen jälkeen myötälaukassa. Lähestyminen oli helppoa sillä Chaina imi hyvin esteelle jolloin myös paikka löytyi hyvin. Tärkeää olikin pitää tuntuma esteen jälkeen jotta laukka ei valahtaisi liian pitkäksi jolloin lähestyminen seuraavalle esteelle olisi helpompaa. Tästä siirryimme yksittäiselle pienelle okserille, ja vaikka hyppy ei näy videolla, näkyy siinä lähestymiset mitkä halusin jättää nähtäväksi. Tiukempi oikea kaarre aiheutti ristilaukan kaarteessa jonka jälkeen Chaina jäi hieman pomppimaan kun en antanut sen rynnätä hyppyyn, mutta hyppy itsessään oli hyvä. Toisessa kierroksessa laukka pysyikin rennompana ja saimme hyvän hypyn.

Ensimmäinen rata oli hieman hakemista vaikka mitään katastrofia ei tapahtunut. Ensimmäinen linja oli ihan hyvä ja pysyimme keskellä kumpaakin estettä. Kolmosella olimme hieman kaukana mutta ponnistus lähti hyvin jalan tukiessa, mutta kaarevalla linjalla Chaina vastuti hieman pidätteitä mikä näkyi ristilaukkana ja pään heiluttamisena. Sama näkyi myös kolmoissarjalle tullessa kun kaarteessa Chaina lähti pomppimaan ylimääräisiä vaihtoja. Sarja kuitenkin itsessään sujui hyvin vaikka kolmas väli tuntui hieman ahtaalta ja pääsimme tästä jatkamaan rennosti vedelle. Kuten videolta näkee, oli hyppy jännittynyt mutta Chaina kuitenkin hyppäsi sen mikä oli tärkeintä, ja jatkoi sen jälkeen rennosti. Viimeinen linja sujui ongelmitta, välissä sai pitää tuntumaa hieman jotta se ei jäänyt liian ahtaaksi.

Tässä näkee hyvin kuinka lähden liikaa kaulalle ponnistuksessa jonka takia Chaina on välillä etupainoinen hypyssä



Tulimme radan vielä uudestaan hieman isompana ja tämä olikin jo parempi rata. Ensimmäinen linja sujui hyvin, laukka eteni ja paikat löytyivät. Kaareva linja sujui nyt vähemmällä vastustetulla jolloin laukka pysyi myötänä. Tämä näkyi myös sarjalle tulevassa kaarteessa sillä Chaina pysyi pohkeen edessä eikä lähtenyt pomppimaan ylimääräistä. Se painui aavistuksen oikealle viimeisellä okserilla, mutta Karin sanoin, ei hälyttävästi jolloin sarjaa ei pitänyt tulla uudestaan. Chaina laskeutui väärässä laukassa mutta korjasi heti myötälaukalle ja pääsimme jatkamaan hyvin vedelle. Vedelle tullessa tajusin ettei paikka ole hyvä ja päätin ottaa yhden ylimääräisen turhan askeleen sille täysin syyttä. Viimeinen linja sujui myös ongelmitta ja tähän oli hyvä jättää päivän suoritus.




Kurssin seurauksena voi lähteä hieman paremmalla mielellä ensi viikolla Power Parkin kisoihin jonne lähdimme talliltamme isommalla porukalla. Toki tehtävät eivät olleet teknisesti haastavimpia, mutta toisaalta nyt oli hyvä saada kaksi onnistunutta päivää alle ennen kisoja ja varmuutta kummallekin. Mikä tärkeintä, Chaina on nyt todella hyvin menossa ja imee esteelle paremmin kuin koskaan aiemmin. Kari ei nähnyt oikealle painamista nyt niin isona ongelmana, ja nyt yritänkin muistaa pitää hartiani mahdollisimman tasapainossa jotta istuisin myös tällöin keskellä satulaa sillä tämä on avain suurimpaan osaan ongelmistamme. Chainalla on vuorossa kisojen jälkee myös raspaus ja saa nähdä auttaako tämä pidätteiden ajoittaiseen vastustamiseen. Chaina on raspattu viimeksi puoli vuotta sitten joten isompia ongelmia ei pitäisi olla, ja vastustelua on tapahtunut aina kun tamma on innostunut esteillä. Suurempiin ongelmiin en usko sillä Chaina on tuntunut todella kivalta viime aikoina edestä ja vaikuttaa tyytyväiseltä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti