perjantai 14. heinäkuuta 2017

Uskalla epäonnistua

Tämä teema on tullut meille viime aikoina usein esille valmennuksissa, ja ajattelinkin avata tätä hieman. Kirjoitin aiheesta sivuten muutama viikko sitten erään kouluvalmennuksen yhteydessä, kun puheeksi tuli Petran kanssa se kuinka Chaina on päässyt hieman liian helpolla. Tämä liittyy siihen että olemme liikkuneet mukavuusalueellamme jossa töitä ei ole tarvinnut antaa kaikkeaan.

Kuvituksena isän ottamia kuvia maastoreissulta jossa otimme muutamia "perhepotretteja", näitä kuvia myöhemmin lisää.




Epäonnistuminen onkin vahvasti yhteydessä mukavuusaluleella toimimiseen. Mukavuusalueella työskentely on helppoa ja siinä itseluottamus pysyy hyvänä kun asiat onnistuvat. Huonona puolena siinä on kuitenkin se, että kehittyminen pysähtyy jossakin kohtaa. Joka kerta ei missään nimesä tarvitse alueelta poistua, mutta jos tarkoituksena on kehittyä ei se onnistu tällä alueella. Mukavuusalueella treenaaminen on tärkeää, mutta välissä pitää pystyä myös menemään sen ulkopuolelle opettelemaan haastavampia asioita, jonka jälkeen voidaan taas palata hieman helpomien asioiden pariin. Näin itseluottamus pysyy hevosella ja ratsastajalla hyvänä, ja haastavampien asioiden pariin palaaminen on mukavaa.

Tosiasia on kuitenkin, että uusia asioita opetellessa epäonnistuminen on usein välttämätöntä. Riittää että asia on toiselle osapuolelle uusi niin epäonnistumisia voi syntyä. Se ei kuitenkaan ole ole maailmanloppu vaikka välillä siltä tuntuukin, ja ilman näitä oppiminen on lähes mahdotonta. Itsestäni olen usein huomannut sellaisen piirteen, että muutaman huonomman yrityksen jälkeen onnistuminen tuntuu vieläkin paremmalta.





Onkin välillä huvittavaa kuinka paljon epäonnistumista "pelkää". En tarkoita tällä sitä ettenkö vaatisi Chainalta kunnolla asioita, mutta usein aloitan vaativamman asian hieman varovaisemmin josta lähden nostamaan vaatimustasoa. Joihinkin asioihin tämä sopii, mutta todellisuudessa Chaina ei esimerkiksi siihen kuole jos heti alkuun vaadin siltä vastalaukassa kokonaisen ympurän, en vain pitkää sivua. Etenkin kun asiaa on treenattu jo useampaan kertaann. Kuten Petra usein sanookin; "pahinta mitä kouluratsastuksessa voi tapahtua on turha laukanvaihto tai ylimääräinen siirtyminen". Tämä on kärjistettyä, mutta uskon että sanoma on hyvinkin selkeä meille kaikille. Riskiä loukkaantua ei ole, ja todellisuudessa vaadittavat asiat eivät ole niin vaikeita etteikö niihin suurin osa hevosista pystyisi. Kyse on enemmänkin siitä että ratsastaja ei uskalla vaatia kun haluaa mielummin tehdä varmasti sen mikä tietä osaavansa.

Hypätessä tämä ei toki ole yhtä yksinkertaista, mutta myös tässä on välillä tehtävä myös niitä asioita jotka eivät tunnu heti niin helpoilta. Tällöin korkeus voidaan pitää pienenä ja tekniikka vaikeampana, ja välillä tas toisinpäin. Kun osa-alueet alkavat toimia voidaan nämä yhdistää ja lisätä vaikeustasoa. Kuitenkin myös esteiden parissa on välillä uskallettava mennä tilanteeseen jossa epäonnistuminen on mahdollista mutta toki järjen kanssa, aivan kuten kaikessa ratsastuksessa. Pelko epäonnistua voi ajaa meidät siihen tilanteeseen että kehittyminen pysähtyy, ja kiinnostus hiipyy pikkuhiljaa. Tyhmä ei pidä olla, mutta kyllä onnistumisen tunne epäonnistumisen jälkeen on aina vain suurempi kuin ainainen onnistumisen tunne.





Onko kuvista suosikkia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti