perjantai 4. elokuuta 2017

Miksi toisten epäonnistuminen kiinnostaa?

Mietin jo pelkästään otsikkoa pitkään tästä aiheesta enkä osaa vieläkään sanoa onko se mielestäni paras mahdollinen. Miksi olemme kiinnostuneita toisten epäonnistumisesta? Saako toisten epäonnistuminen tuntemaan olomme paremmaksi? Emmekö osaa iloita toisten puolesta? Miksi negatiivisuuteen on helpompi tarttua? Miljoona muotoilua, mutta kaikilla on sama tarkoitus. Tämä on aihe jonka varmasti moni hevosen omistaja, ratsastaja, blogia pitävä tai hevosten kanssa toimiva henkilö tunnistaa.

Olen pidempään jo pohtinut kirjoittavani aiheesta mutta en ole osannut muotoilla asiaa kuten haluaisin. En ehkä vieläkään saa kaikkea kirjoitetuksi, mutta yritetään. Olen huomannut jo pelkästään omassa blogissani sen, että useimmiten eniten mielenkiintoa saavat ne postaukset jotka käsittelevät epäonnistumista. Sama on nähtävissä myös muualla, mitä muita blogeja seuraan, useimmiten kommentteja saavat juuri ne kirjoitukset jotka käsittelevät negatiivisia asioita. Tämä on nähtävissä myös kaikkien suosikkipaikassa, hevostallinetissä, jossa arvostellaan kovin sanoin erilaisia tapahtumia. Huomattavasti harvemmin huomio on positiivisissa asioissa, toki välillä näinkin, ja näistä myös löydetään ne negatiiviset puolet.

Kuvituksena Karin kurssin kuvia ensimmäiseltä päivältä. Kaikki kuvat Karo Pihlström


Onko tosiaan niin ettemme me suomalaiset osaa iloita toisen puolesta, vaan koemme iloa siitä että toinen epäonnistuu. Tämä tuntuu mielestäni käsittämättömältä, sillä jokainen meistä on varmasti joskus kokenut huonoja hetkiä ja tietää miltä ne tuntuvat. Siinä kohtaa ei auta se että joku tulee vielä kääntämään veistä haavassa lisää kuten tiedämme. Kuitenkin internet mahdollistaa tämän, ja monet meistä unohtavat käytöstavat. Kuitenkaan kasvotusten tällaista käytöstä harvemmin tapahtuu ja osaamme käyttäytyä muita kohtaan. Toinen tapa on toki myös seläntakana puhuminen mikä myös on inhottavan yleinen tapa.

Olen miettinyt syitä tälle, enkä voi sanoa että tietäisin syytä tälle. En usko että kukaan ratsastaja voi sanoa etteikö olisi tehnyt ikinä virheitä hevosen kanssa. Usein opimme näistä ja pyrimme välttämään niitä tulevaisuudessa. Näin olen itse oppinut valtavasti tästä lajista, välillä satuttaen itseäni. Tämä kuitenkin kuuluu tähän lajiin, vaikka kuinka yrittäisimme parhaamme voimme epäonnistua. Jos ammattilaiset välillä epäonnistuvat, miksi tavalliset harrastelijat eivät epäonnistuisi? Kuitenkin jos näemme jonkun toisen epäonnistuvan on hänelle helppo antaa neuvoja, mutta mietimmekö itseämme samankaltaisessa tilanteessa. Tunnetusti toista on aina helpompi neuvoa kuin itse tehdä kuten sanoo. En sano etteikö osa saatavista neuvoista voisi olla hyödyllisiä, mutta eivät kaikki. Olen saanut hyödyllisiä neuvoja, mutta myös niitä jotka eivät liity millään tavalla asiaan. Onko niin että puramme omaa huonoa oloamme muihin ja koitamme sitä kautta saada tuntemaan itsemme paremmaksi?


Laitoin tarkoituksella tämän kuvan jota en muuten julkaisisi. Se on otettu hieman huonoon aikaan eikä asentoni ole hyvä. Saako tämä siis jonkun tuntemaan mielihyvää siitä että makaan kaulalla? Tämä on kuitenkin tilanne jota tapahtuu jokaiselle hyppäävälle joskus, sillä emme ole koneita ja toimi täydellisesti aina
Se mitä kirjoitamme ja jaamme julkisesti ei ikinä ole kaikki. Tämä unohtuu usein helposti kun lähdemme neuvomaan muita. Emme tiedä ikinä toisesta kaikkea, sillä emme elä hänen elämäänsä. Lisäksi kirjoitetussa tekstissä on se haaste, että se voidaan tulkita eri tavoin. Emme välttämättä osaa ilmaista asiaa siten kuten ymmärrämme ja koemme sen itse. Yksi syy miksi näen toisten epäonnistumisen kiinnostavan on se, että voimme kokea itsemme paremmaksi. Tämä ei kuitenkaan mielestäni toimi, sillä aina on joku jolla menee paremmin ja olemme jälleen toista huonompia. Eikö meille antaisikin parempaa mieltä se, että toinen onnistuu ja voisimme iloita hänen puolestaan? En sano etteikö se olisi haastavaa, erityisesti silloin kuin itselle menee huonommin.

Olen kokenut itse näitä tunteita, ja silloin kun itsellä ei mikään suju on saanut vertaistukea siitä että toisella ei suju. Tällöin on vaikeampi iloita toisen puolesta, mutta miksi iloitsisin siitä että toisella menee yhtä huonosti kuin minulla. Ei se loppujen lopuksi tee oloani yhtään paremmaksi. Olen aiemmin kirjoittanut siitä miksi kiitos unohtuu niin helposti, ja tämä aihen on mielestäni samankaltainen. Saatamme usein ajatella että olemme toisen puolesta onnellisia, mutta se unohtuu mainita toiselle ääneen. Sen sijaan kun jokin asia ei ole hyvin, muistamme kyllä mainita siitä. Ehkä vain valittaminen, negtiiviset asiat ja epäonnistuminen ovat asioita joihin on helpompi kiinnittää huomiota, kuin kiitoksen antaminen, positiivinen kommentointi tai toisen kehuminen. Sanonta, "jos ei ole hyvää sanottavaa kannattaa olla hiljaa", toimii mielestäni välillä. Palautetta saa, ja pitääkin antaa, mutta toisen haukkuminen tai kritisoiminen ilman perusteita ei tuo mitään hyödyllistä sen saajalle. Perusteluiden kanssa hyvin esitetty kritiikki voi puolestaan tuoda keskustelua tai auttaa ratkaisuissa.

Onko teillä mietteitä siitä miksi toisten epäonnistuminen niin paljon kiinnostaa? Ja oletteko samaa mieltä? Tämä on mielestäni mielenkiintoinen ja tärkeä aihe, mutta vaikea puhua.



12 kommenttia:

  1. Hyvä aihe! Olen miettinyt joskus samaa. Ainakin minulle muiden epäonnistumiskertomukset toimivat jonkinlaisina lohdukkeina: en ole ainoa, joka mokaa tai jolla käy huono tuuri. Vertaistuki on minulle hyvin tärkeä syy olla mukana blogimaailmassa. Siitä syystä itsekin kirjoitan hyvin avoimesti myös vastoinkäymisistä. Ja kyllä, olen huomannut että ne tekstit vetävät paremmin kuin ihkutukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä pitää varmasti paikkaansa, vertaistuki on äärimmäisen tärkeätä ja se luo itselle uskoa siitä että epäonnistumisista voi selvitä. Suurimman epätoivon hetkellä paljon lohtua tuo se että muillakin menee joskus huonosti, ja tässä kohtaa toisten epäonnistumisista voi oppia. Ikävä kyllä välillä tuntuu siltä, että jotkut vain nauttivat siitä että toisella menee huonosti ilman mitään muuta syytä.

      Poista
  2. Ihmiset etsivät jonkinasteista vertaistukea lukemalla toisten epäonnistumisia. Ne voivat viihdyttää, rohkaista, antaa neuvoja omaa toimintaa varten tai ne voivat toimia paskamyllyn alkusoittona. Suomalaisten perusluonteeseen on koodattu naapurikateus, "ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen" ja toisten vastoinkäymisistä saatu hetkellinen nautinto. Epäonnistumiset vetävät koska ne ovat muotia. Epäonnistuminen on mielenkiintoisempi kuin onnistuminen. Vittuilu on tyydyttävämpää kuin puolueeton onni toisen puolesta.

    Internetaika on aikaansaanut sen että ihminen kommunikoi yhä vähemmän kasvokkain ja yhä enemmän tekstimuotoisena. Ei osata olla niin välittäviä ja aidosti läsnä kuin ennen. Sanotaan anonymiteetin suojissa ilkeyksiä vaikka asioista ei tietäisi mitään. On helpompaa samaistua epäonneen kuin onneen. Ihmisten singulariteetti on katoamassa ja sitä kautta aito, moraalivelvoitteinen välittäminen on kuolemassa pois ja tilalle on astumassa jotain paljon kamalampaa.

    Muiden epäonni tietää että ei muillakaan mene hyvin, omahyväisyys kukkii.
    Muiden onni taas tietää että muilla on asiat paremmin kuin sinulla, ja kateus kukkii. Kateus synnyttää omahyväisyyttä ja omahyväisyys kateutta. Lohikäärme siis syö omaa häntäänsä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä mainitsemasi asiat pitävät varmasti paikkaansa ja ovat yksi isoimpia syitä siihen miksi toisten epäonnistuminen kiinnostaa. Vertaistuki onkin mielestäni tärkeä asia, mutta yhtälailla me voisimme oppia olemaan onnellisia toisten puolesta, ja etenkin silloin kun olemme itse onnellisia tämä on helpompaa. Kuten sanoit, vittuilu on ikävä kyllä helpompaa kuin toisen onneen liittyminen. Anonymiteetti tekee tästä kaikesta helpomman ja auttaa purkaman omaa pahaa oloaan toiseen, mutta harvoin se mielestäni sitä todella tuo, etenkään pidemmäksi ajaksi.

      Internet mahdollistaa läsnäolon vähenemisen, ja ikävä kyllä usein myös sitä kautta sosiaalinen kanssakäyminen voi heikkoutua. Luotetaan siihen että mitä tahansa voi kirjoittaa kun kukaan ei tiedä kuka asioita sanoo. Samalla kuin tekniikka helpottaa kommunikointia, se ikävä kyllä myös laskee sen tasoa. Olen huomannut tämän myös omassa käyttäytymisessä, puhelin on aivan liian usein kädessä vaikka olen jonkun seurassa. Olenkin pyrkinyt vähentämään tätä, sillä tiedän sen aiheuttavan läsnäolon puutetta toisessa ihmisessä kun huomio on useassa asiassa kerrallaan. Itsekin saan irti keskusteluista kun keskityn vain toiseen, enkä siihen mitä instagramissa tapahtuu. Sinulla olikin paljon hyviä pointteja siitä miksi epäonnistuminen kiinnostaa, ja kuinka sitä ei todellisuudessa hyödynnetä oikeisiin asioihin, kuten vertaistukeen ja toisen virheistä oppimiseen.

      Poista
  3. Osa ihmisistä on sellaisia että ne tuntee olevansa jotenkin parempia, kun saa päteä toisen epäonnistumisen hetkillä - tai siltä se ainakin vaikuttaa. Kuitenkin epäilisin että kaikilla on vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia ja varsinkin hevosten kanssa puuhastellessa sitä huomaa aina välillä saavansa ns. palautuksen maan pinnalle. Joskus ihan kirjaimellisestikin :)
    Blogisi on virkistävä rehellisyydessään ja täältä saa paljon vinkkejä siihen miten työstää omia ongelmiaan. Se mitä meistä ihmisistä tulee ihmisinä tai ratsastajina sisältää ilman muuta myös ne kaikki vaikeammat asiat ja hetket. Ilman niitä ihminen ei taitaisi kasvaa hyväksi, rehdiksi, vahvaksi ja onnistuneeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, pyrin tuomaan tänne rehellisesti ajatuksia aiheista jotka ovat mielessäni ja haluan olla rehellinen. Epäonnistuminen kuuluu arkeen, ja niin kuuluvat myös onnistumiset, sillä tätä elämä on. Pyrin olemaan mahdollisimman positiivinen ihminen enkä halua myllätä vain huonoissa asioissa jonka takia haluan pitää tämän paikan positiivisena, mutta myös aitona. Ilman epäonnistumisia emme kuitenkaan ole aitoja, sillä olemme eläviä henkilöitä ja jokaisella meistä on huonompia hetkiä, ja mielestäni ne on aivan yhtä tärkeä tuoda esille kuin onnistumiset. Nämä luovat tasapainon kaikkeen, ja epätoivon jälkeen osaamme jälleen arvostaa sitä tasaista arkea usein enemmän :)

      Poista
  4. Itse tykkään blogeissa lukea juurikin näitä epäonnistumispostauksia kehittääkseni itseäni. Luen erityisesti treeniblogeja, joissa analysoidaan omaa tekemistä, jotta saisin itsekkin jotain irti. Hyviä tehtäviä ja "ilmaista virheiden korjausta", parasta! Monesti blogeista bongannut hyviä vinkkejä ja korjauksia, joita bloggaaja on saanut, omaan tekemiseeni.

    Vaikka on ihanaa että jengillä menee hyvin, en saa irti mitään "Polle sujui hyvin esteille ja korotettiin vain ja oli ihanaa lopettaa onnistuneisiin ratoihin"-postauksista. Kun oikeasti analysoidaan virheitä ja kritisoidaan valmentajan avulla, saan valtavasti vinkkejä omaan tekemiseen. Ikinä ei kyllä tule ajateltua "hyvä että mokomakin epäonnistui, hyvällä hevosellahan kaikki pärjää", vaan nimenomaan uteliaisuudella. Erään bloggarin taivalta olen seurannut alkuajoista, ja valtavan ylpeä olenkin hänen istuntansa kehityksestä! Matkalla hyviä treenejään jakaessaan, sama bloggari on myös tuuppinut minua, puskaratsastajaa, eteenpäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on hyvä pointti, ja tullut mainittuakin aiemmin. Epäonnistumisista voi, ja pitääkin oppia, mutta niistä ei tarvitse nauttia toisen puolesta mielestäni. Itse pyrin pitämään blogini positiivisina, mutta aitona jolloin epäonnistumiset kuuluvat aiheisiin joista kirjoitan. Jos joku toinen ei niistä kirjoita, ei se kuitenkaan tarkoita heti sitä etteikö niitä ole. En usko että ne ovat kenellekään mieluisia aiheita, ja ainakin itselleni ovat usein vaikeampia juuri sen takia että sen lisäksi että itse on maassa huonosta suorituksesta, joutuu "pelkäämään" sitä että muut sanovat saavasi vihdoin ansiosi mukaan.

      Pitää täysin paikkaansa, että "kaikki sujui täydellisesti" postaukset eivät tuo usein mitään lisäarvoa kenellekään. Pyrinkin itse analysoimaan myös ne onnistumiset, miettimään mitä tein nyt että onnistuminen tuli, mitä pitää seuraavalla kerralla tehdä jotta pystyn toistamaan suorituksen, ja ennenkaikkea, mitä tästä voi vielä parantaa. Näistä onnistumisista voi myös oppia mutta se vaatii myös oikeanlaista analysointia kirjoittajalta. Tämän tyyppisistä postauksista tykkään itse eniten, ei ole väliä onko kyse onnistumisesta tai epäonnistumisesta jos tekeminen on osattu analysoida kunnolla. Olen itsekin saanut hyviä ideoita omaan ratsastukseen muiden blogeista, ja nämä ovat usein suurin etu miksi tykkään lukea juuri treenaavien ihmisten blogeja, sillä nääistä koen saavani eniten irti.

      Poista
  5. Mä itse jotenkin samaistun epäonnistumisten kanssa, ihana nähdä että muillakaan ei aina suju niinkuin toivoisi :D Blogit joissa on pelkkää onnistumista, antavat lisäksi liian ruusuisen kuvan hevosen omistamisesta ja harrastuksesta ylipäätään.
    Mielestäni sulla on kivasti tasapainossa kaikkea, onnistumiset ja epäonnistumiset, hevosen omistamisen ilot ja surut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaistuminen ja vertaistuki ovatkin syitä miksi haluan kirjoittaa myös epäonnistumisista. Kun lukee ja näkee että toinen on selvinnyt ongelmista, antaa se toivoa siihen että itsekin pystyy niistä selviämään. Etenkin kun kyseessä on asia joista kukaan tuttu ei ole kärsinyt, on "kiva" lukea että en ole yksin asian kanssa ja kuulla muita kokemuksia. Liian ruusuinen kuva ei mielestäni ole ikinä todellisuus, mutta kun asioista on vaikea kirjoittaa jätetään ne usein kirjoittamatta kun halutaan suojella itseään.

      Kiitos kommentistasi, tämä onkin tavoitteenani, aitoa ja rehellistä mutta kuitenkin mahdollisimman usein positiivisella kannalla. Epäonnistumisistakin kun voi kirjoittaa kahdella tavalla, pyrkien oppimaan niistä itse, tai vaihtoehtoisesti vain surkuttelemalla tilannetta josta ei todellisuudessa saa kovinkaan paljon irti. Haluan pitää tunnelman yleisilmeeltään mahdollisimman positiivisena, jolloin arjen epäonnistumiset kertovat siitä että kaikki ei ole aina hyvin vaikka niin kuinka toivoisi :D

      Poista
  6. Itse olen huomannut saman.

    Mitä epäonnistuneempaa asiaa postaus käsittelee, sitä enemmän on näyttökertoja. Jos tulee onnistumisia, ne ei tunnu kiinnostavan niin paljoa. Siltikään en halua pitää blogia minään kiiltokuva blogina, sillä sehän ei ole realististi. Kaikki mokaa joskus, ihan kaikki. Kaikki ei sitä vaan sano ääneen tai kirjoita siitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä pitää paikkaansa, ja on tietyllä tavalla mielestäni surullista. Toisen onneen ei välttämättä voi samaistua sydämensä kyllyydestä, mutta ei myöskään toisen epäonnesta tarvitse nauttia kuten välillä tuntuu. Välillä kun epäonnistumisiin kohdistuvat kommentit saavat tuntumaan siltä että muut eivät tee ikinä virheitä, vaikka näin ei olekaan. Olen positiivinen ihminen, joten miksi kuitenkaan "pakon" takia tuoda negatiivisuutta esiin, sillä se tulee aivan itsestään jossakin vaiheessa kumminkin. Emmekö saa enemmän irti siitä kun nautimme hyvistä hetkistä ennen huonoa :) Toisaalta kun huonot asiat sanoo ääneen, saa niihin usein itsekin selvyyden ja parhaimmassa tapauksessa joku kommentti voi auttaa myös pääsemään tilanteesta edes hieman eteenpäin. :)

      Poista