keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Paluu menneeseen, osa 11

Battron lopettamisen jälkeen sain hetken pohdittua asioita, ja päätyessäni siihen että ilman hevosta elämä on vain liian vaikeaa soitin Petralle. Kävimme  läpi millaista hevosta tulisi nyt etsiä ja millä budjetilla. Petra laittoi omia kyselyitä samalla kun itse kävin markkinoita läpi ja lähetin positiivisen oloisista hevosista linkkiä. Lopulta päädyimme Lempäälään katsomaan muutamia hevosia, mutta hukkareissun jälkeen piti todeta ettei Suomesta tuntunut löytyvän mitään meille sopivaa sopivalla hinnalla, tai ainakaan sellaista joka olisi mennyt valmentajan syynin läpi. Petra sai kuitenkin Saksasta videota eräästä tammasta Emmalta ja Mikolta, jonka seurauksena varasin lennot sinne seuraavalle viikolle ja samalla toki katsoimme myös muita hevosia.

Tuossa muutamia hevosia mitä kokeilin ennen Saksaan menoa

Päivää ennen Saksaan lähtöä pääsin vielä kotitallillamme hyppääämään eräällä hevosella, josta tiesin minkä tyyppistä hevosta minun tulisi hakea. Chaina oli hevosista ensimmäinen jonka selkään menin, ja ensimmäisen hypyn jälkeen vain mietin että tältähän hevosen pitää tuntua. Ilman tuota edellisen päivän hyppäämistä en olisi ehkä ollut yhtä varma, sillä Chaina oli täysin erilainen kuin aiemmin ratsastamani hevoset ja siksi niin vieraan tuntuinen, vaikkakin samalla niin turvallisen oloinen. Jo tuona päivänä se jätti minuun ehkä varmimman tunteen vaikka olikin valtavan kokoinen ja tiesin että töitä olisi paljon edessä. Toisen päivän ratsastus vain varmisti tuota tunnetta, ja matkalla kentälle päätös oli tehtynä. Jo kentällä ennen kotimatkaa olimme sopineet jo ostotarkastuksenkin seuraavaalle päivälle, sillä luottoeläinlääkäri olisi ollut seuraavan viikon matkalla.
Kokeilua



Juuri Suomeen saapunut

Helmikuussa 2016 Chaina saapui Suomeen, ja se oli yksi parhaista päivistä. En ole ikinä nähnyt niin fiksusti käyttäytyvää hevosta, siellä se oli täysin uudessa karsinassa ilman mitään tuttua ympärillään, rennosti syöden. Muistan kun seuraavana päivänä ratsastin sillä hieman, ja se ei ollut helpoin mahdollinen sillä etenkin laukassa katsoi lähinnä yläkautta silmiin. Nopeasti kuitenkin saimme hieman yhteisestä sävelestä kiinni valmennuksien avulla, ja vaikka välillä etenkin laukka oli hyvin haastavaa nautin jokaisesta ratsastuksesta aivan valtavasti. Chainan kanssa ongelmat olivat täysin erilaisia kuin muilla hevosilla, se ei tehnyt mitään tyhmää, mutta jännittyessään katsoi yläkautta silmiin mennen ristilaukkaa tehden miljoonia vaihtoja. Alkuunhan se ei meinannut kulkea aina pitkääsivua myötälaukassa kun sen tasapaino oli niin heikko että laukanvaihdot olivat sille helpompia.


Ensimmäistä kertaa Suomessa selässä

Vaikka Chaina ehkä nyt on hieman pyöreä, jotain on oikein silti tehty kun olemme tästä lähteneet liikkeelle

Hyppääminen oli kuitenkin Chainan kanssa koko ajan jopa ihanan helpon ja turvallisen tuntuista, kun oli tottunut yllättäviin kieltoihin ja kiihdyttämiseen ennen ja jälkeen esteen. Pääsimmekin hyvin kehittymään jo lyhyessä ajassa, ensimmäisissä kisoissa hypäten 80cm ja 90cm, seuraavissa 90cm ja 100cm, ja kolmansissa 100cm ja 110cm jota kilpailimme loppukauden. Alkuun huomasin erityisesti kuinka paljon jännitän selässä kaikkia erikoisesteitä, mutta yllättävän nopeasti tästä pääsi yli kun alla oli varma hevonen. Alkukesästä Chaina kävi vuosikontrollissa, sillä muutos sen liikunnassa oli varmasti kova verrattuna aiempaan ja takapolvet olivat sen verran löysät että näimme paremmaksi vaihtoehdoksi hoitaa ne ennenkuin ne kipeytyisivät kunnolla. Tuossa kohtaa oli hyvä antaa myös pieni loma hevoselle, sillä se oli kehittynyt todella paljon jo alle puolessa vuodessa.

Ensimmäiset kisat









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti