sunnuntai 1. lokakuuta 2017

Syyskuu toi syksyn

Syyskuu on nyt takanapäin, ja loppukuun olen viettänyt lomalla täällä Albaniassa. Alkukuukausi on ollut minulle hieman kiireistä opintojen alettua, ja tämä meno jatkuukin läpi syksyn. Erityisesti alkukuun Chaina on ollut todella mukava ratsastaa, rento ja hyvin avuilla. Loppukuusta kiima on tuonut vähän enemmän haastetta, vaikk todella pienellä olemmekin päässeet verrattuna siihen mitä kiima tekee joillekin hevosille.



Treeneissä hyppääminen on siirtynyt jo sisään, vaikka viimeiset ulkokisat hyppäsimme kuun puolessä välissä Hyvinkäällä. Tuohon kisaan olikin oikein hyvä lopettaa ulkokausi, sillä Chaina oli etenkin jälkimmäisessä luokassa jo todella mukava ratsastaa. Tuloksena oli yksi puomi molemmissa luokissa, mutta mikä tärkeintä se halusi hypätä ja imi hyvin esteelle. Kotona hypyt ovat sujuneet hyvin, tosin monessa valmennuksessa emme ole vielä kerenneet käydä. Loman jälkeen tähän tulee kuitenkin muutos kun saan valmennupäivät ainakin hetkeksi paremmin vapaiksi töistä, eikä valmennuksia tarvitse erikseen sumplia. Ennen lomaa pääsimme vielä Mikon silmän alle treenaamaan, ja tämä oli jälleen todella hyödillistä. Mukava oli myös nähdä Mikko Chainan selässä, ja omiin treeneihins sai myös hyvin ideoita valmennuksesta.

Ensi kuulle tavoitteena on lisätä puomeja kaarteisiin ja harjoitella jo Mikon kurssilla ollutta ympyrää puomien avulla jotta laukka säilyisi hyvänä. Kisoja ei ole suunniteltu vielä, sillä loman jälkeen haluan hypätä kotona muutaman viikon tauon jälkeen ja HIHS viikonloppuna ei kisoja järjestetä. Eiköhän loppukaudelle kuitenkin saada vielä muutamat hallikisat joten kisakausi ei vielä ohi ole. Tärkeintä olisi kuitenkin saada nyt löytynyt hyvä fiilis jatkumaan, sillä ilman sitä on treenaaminen paljon haastavampaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti