tiistai 20. helmikuuta 2018

Hyvä mieli tarttuu

Viime päivien pakkanen ei ole paljoa meitä haitannut, ja huomaan että olen ollut harvinaisen hyvällä tuulella. Tiedä sitten mistä se johtuu, mutta luultavasti ainakin Chainalla on hyvinkin suuri merkitys tähän. Kun Chainalla on hauskaa ja hyvä mieli, tarttuu se itseenkin kun näkee kuinka toinen nauttii elämästään. Aivan sama asia on myös Nalan kanssa, sen seurassa ei voi olla kuin iloinen ja hyvällä tuulella kun seuraa sen toilailuja ulkona. Kun ympärillä on ihmisiä jotka hymyilevät ja ovat iloisia, tarttuu hyvä mieli kuin itsestään, aivan kuten muut huomaavat sen kun itsellä on hyvä päivä. Lisäksi monena peräkkäisenä päivänä loistanut aurinko ei ainakaan laimenna hyvää mieltä.


Onni on iso tarha, vapaa heinä ja paras kaveri


Voidaan syödä samaa heinänkortta kun ollaan bestiksiä

Chainan hyvään mieleen on ainakin hyvin helppo löytää syitä. Se on päässyt vihdoin liikkumaan normaalisti, tiistaina ensimmäisellä puomi/kavaletti tunnilla, ja muuten tasaisella. Kuten aiemminkin mainitsin, on Chaina ollut puolentoista viikon taluttelun jälkeen todella hyvä ratsastaa. Chainalle sopii muutenkin kylmemmät ilmat hyvin, se innostuu aina selvästi enemmän ja on todella energinen, välillä jopa liiallisen kun sillä on niin hauskaa. Vaikka yleensä suurimpaan osaan hevosista pakkanen tuo lisäenergiaa, mutta verrattuna aiempiin hevosiin Chaina on paljon pirteämpi ja tykkää selvästi viileämmistä keleistä toisin kuin muut hevoset ovat olleet enemmän lämpimien ilmojen perään.

Liikunnan lisäksi Chainalle hyvää mieltä on ehkä vielä enemmän isoon tarhaan pääseminen kavereiden kanssa. Halusin ottaa varmuuden vuoksi viikon ekstraa sairastarhassa jotta tamma pääsisi ensimmäiseksi liikkumaan normaalisti, ja sen jälkeen vasta isoon tarhaan jotta olisi saanut hieman purettua ylimääräistä energiaa ratsastettaessa. Illalla on hyvin huomannut että tamma on ollut hieman tylsistyneen oloinen ja tullut paljon normaalia energisemmin sisään nähden mörköjä, kun normaalisti se on aivan rauhallinen ja rento. Kun Chaina maanantaina kouluvalmennuksen jälkeen tajusi että käännymme tallin ovelta isojen tarhojen suuntaan emmekä saikkuihin, oli hyvä että se pysyi nahoissaan kun lähti kiitämään kohti kavereita ja vapaata heinää. Siellä tammat ovat nyt onnessaan olleet yhdessä tämän viikon, yhdessä syöden ja toisiaan rapsutellen.




Chainalle on muutenkin tainnut tulla kevättä rintaan, ja hormonit hyrräävät. Chaina on aina ollut tarhassa lauman alimmainen, se on kiltti eikä yritä sanoa ikinä takaisin. Ratsastaessa tilanne on kuitenkin toinen, alku- ja loppukäynneissä se kiukuttelee lähellä olevilleen korvien ollessa luimussa, vaikka siihen kiukuttelu jääkin. Tilanne on nyt täysin samanlainen, paitsi silloin kuin vieressä on suomenhevosruuna. Jostain syystä jo viime syksyn kiimoissa suokit olivat ne jotka sulattivat Chainan sydämen, niille se hörisee hellästi heti kun saa jonkun lähelleen mutta muut hevoset ovat täysin neutraaleja sille. En ole vielä selvittänyt mikä suokeissa on se joka tammaan iskee, mutta aivan selvästi niissä on jotain erikoista kun ne ovat Chainan suosikkeja.

Ja loppuun vielä kaksi muuta onnellista parasta kaveria keskenään



2 kommenttia:

  1. Aivan mielettömän söpöt koirat, toki Chainakin on todella suloinen!
    En tiedä onko se toi auringonpaiste vai mikä, mutta munkin ruunalla on alkanut olla kevättä rinnassa aika reippaasti. Tänään luuli pellolla olevansa varsinainen villi ori.. :'D



    Milla // Kultaakin kalliimpaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Nala ja Taco ovat kyllä niin hauskoja yhdessä, sopivasti ovat vielä varsin samankokoiset ja väriset. Varmasti tuo auringonpaiste tuo varmasti kevään rintaan ja onkin hauska katsoa kuinka hevosetkin piristyvät tästä :)

      Poista