perjantai 2. maaliskuuta 2018

Pienet esteet tuottavat eniten haasteita

Eilen vuorossa oli hyvin pitkästä aikaa estevalmennus, ja Chaina nautti tästä selvästi, aivan kuten kuskikin. Aloitimme verryttelyn kahdella pienellä kavaletilla ympyrällä vasempaan kierrokseen niin että näiden väliin tuli kolme askelta. Vasemmassa kierroksessa tämä sujuikin hyvin, Chaina odotti hyvin ja pysyi sopivasti taivutettuna välissä pysyen vasemmassa laukassa. Oikeassa kierroksessa tehtävä ei sitten ollutkaan aivan niin helppo, ja kuten videosta näkee oli laukan kanssa varsin paljon haasteita. Alkuverryttely ei videolle ehtinyt, mutta muuten siinä näkee kaiken, kuinka haastavaa tuo pieni kavalettiympyrä oikeassa laukassa oli.






Hyppäämisen aloitimme pitkällä jumppalinjalla niin että esteiden väliin tuli yhtä ja kahta askelta. Tämän Chaina suoritti oikeastaan joka kerta hyvin, ja minun tehtävänä olikin kiinnittää huomio vain siihen että pysymme keskellä emmekä valu oikealle linjan loppua kohden. Linjan jälkeen laukka vaihtui helposti takaa, mutta ennen seuraavaa kaarretta sain se jo helposti korjattua. Kuten ympyrällä näkee, haaste on se että Chaina ei taivu edestä oikealle vaan on etuosa sisällä jolloin laukka vaihtui kavaletin jälkeen ja välissä painuimme oikeaan reunaan. Ongelma Chainan kanssa on se, että en saa sitä oikean pohkeen ympärille jonka takia se ei taivu ympyrällä rehellisesti ja vastustaa tuntumaa tappelemalla sitä vastaan. Tämä näkyy erityisesti kun lähden kääntämään sitä uralta ympyrällä, ja teen voltin jossa Chaina lähtee heti pomppimaan ristilaukkaa kun ei halua taipua oikealle rungostaan. Jäädessämme voltille kavaletilla hetken päästä videolla näkee kuinka Chaina lähtee antamaan periksi suustaan ja rupeaa taipumaan rehellisesti. Vaikka laukan kanssa oli silti vielä ongelmia kavalettien välissä, muuttui Chaina jo selvästi paremmaksi.

Seuraavana tulimme saman linjan, jonka perään tuli ympyrä ja halkisija. Nyt muutin ratsastusta linjan jälkeen ja otin Chainan tiukemmalle tuntumalle, jotta se olisi paremmalla tuntumalla ja pohkeen ympäri. Tämä toimikin paremmin, vaikka laukka ei pysynytkään myötänä se oli kuitenkin ratsastettavissa. Tämä on itselleni haastavaa, sillä hypätessä Chainalle sopii vapaampi tuntuma ja olen vasta oppinut tähän sillä itse helposti tykkäisin ratsastaa tiukemmalla tuntumalla ja mennä alitempoa. Vasta viime vuonna loppukaudesta opin antamaan Chainalle enemmän vapautta ja se liikkuu ja hyppää siinä rennommin, ja nyt usein jos joudun ottamaan lyhyemmän tuntuman kesken rataa saattaa tämä vaihde jäädä päälle. Nyt kuitenkin muistin rentouttaa käteni ympyrän jälkeen jolloin laukka rullasi rennosti taas loppuradan ajan. Tämä näkyikin siinä että suoralinja tuli ongelmitta kuudella askeleella vaikka osa otti väliin myös seitsemän ensimmäisellä kerralla.




Kuten Petra sanoikin, tuottavat valmennusten pienimmät tehtävät meille lähes aina eniten vaikeuksia ja itse hyppääinen sujuu hyvin. Treenasin tänään itsenäisesti tuota samaa ympyrää, ja se sujuikin jo paljon paremmin vaikka välissä laukka on helposti vasenta. Nyt viikoittaiseen treeniin pitääkin lisätä vähintään yksi puomi/kavaletti tehtävä kaarevilla linjoilla, sillä nämä ovat meille kaikista vaikeimpia. Tämä näkyi myös viime vuonna Mikon kurssilla kun ympyrällä oli kolme puomia emmekä päässeet niitä myötälaukassa, mutta kuukauden treenin jälkeen tehtävä sujui jo ongelmitta. Nyt vastaavanlainen harjoittelu on unohtanut, ja se näkyi hyvin selvästi. Haaste on erityisesti siinä, että lyhyessä kootummassa laukassa tehtävät onnistuvat kohtalaisen hyvin vielä, mutta heti kun laukkaa kasvattaa isommaksi ei Chainan tasapaino meinaa kestää ja se menee ristilaukalle kaarteessa. Millään muulla kuin isompaa laukkaa ja erilaisia kavaletteja kaarteissa treenaamaalla emme kuitenkaan ratkaise ongelmaa, ja nyt itselleni onkin hyvin selvää mitä harjoittelemme tulevaisuudessa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti