perjantai 20. huhtikuuta 2018

"Älä anna sen maata lavoilla" Torstain estevalmennus

Torstaina vuorossa oli hyppäämistä, ja odotin innolla miltä Chaina tuntuisi nyt kun osteopaatti käsitteli sen. Aloitimme pienellä pystyllä, ja oikeastaan tamma oli varsin erilaisen tuntuinen kuin viime aikoina. Se imi aivan yhtä hyvin esteelle, mutta tuntui ettei se ole pohkeen edessä vaikkakin lähti pohkeesta täysin eteen. Useamman hypyn jälkeen tasainen tuntuma löytyi jälleen, jonka jälkeen Chaina olikin todella kiva ratsastaa. Olen useampaan otteeseen todennut, mutta joululoman jälkeen hyppääminen on tuntunut joka kerta todella kivalta ja helpolta vaikka haasteita onkin. Tuntuu, että olemme vihdoin samalla sivulla ja voimme luottaa toisiimme; uskallan tehdä ratkaisuja ja Chaina puolestaan toimii niiden mukaan eikä kyseenalaista niitä. Yksi tärkeimmistä asioista on kuitenkin se, että sopiva rytmi tuntuu löytyneen ja aiemman eteenratsastuksen sijaan voin odottaa ja ottaa jopa pidätteitä linjoissa sen sijaan että joudun "jahtaamaan" seuraavaa estettä.






Chainan kanssa isoimpia haasteita on ollut aina se että se meinaa helposti maata hieman lavoillaan. Erityisesti silloin kun se on väsähtänyt asia korostuu, mutta myös tavallisissa hypyissä tämä on nähtävissä usein. Minun tulee keskittyä siihen että en makaa kaulalla liian aikaisin hyppyyn lähdössä, sillä tämä tuo vain lisäpainoa lavoille. Minun tulee lisäksi kiinnittää huomio siihen että laukka suuntautuisi hieman enemmän ylöspäin jotta painopiste olisi koko ajan ylempänä, jolloin lavoilla makaaminen vähenisi jo sitä kautta. Se mikä hyppäämisessä oli nyt positiivista, oli ristilaukkojen vähäisyys. Vaikka niitä tuli toki muutamissa väleissä ja etenkin tiukempi kaarre vasempaan on ollut meille haastava, oli laukka paljon paremmin tasapainossa tällä kertaa.

Pidempi rata sujui hyvin, isoin haaste meille oli juuri edellä mainitsemani tiukempi kaarre vesimatolle. Olen huomannut saman haasteen muutamissa viime kisoissa, jonka takia olikin hyvä päästä harjoittelemaan sitä. Haaste on siinä, että kaarteen ollessa tiukempi kokoan laukkaa hieman, ja kaarteen jälkeen hellitän, jolloin Chaina lähtee itse lisäämään tempoa innostumalla ja vaihtaa laukan takaa ristille. Este tulee kuitenkin kaarteesta nopeasti eteen, jolloin muutaman askeleen aikana laukkaa ei saa enää korjattua jolloin hyppy lähtee ristilaukasta usein ilman hyvää paikkaa. Muuten rata tuntui hyvältä, rytmi säilyi läpi radan ja Chaina teki kaiken kuten pyysin.




Viimeisen radan pätkän tulimme hieman isompana,  jonka lisäksi tulimme haastavan kaarteen jotta saisin ideaa kuinka ratsastaa sitä. Ensimmäisellä kerralla tulin suhteutetulle linjalle turhan pienesti sisään jonka takia jouduin ratsastamaan hieman eteen linjalla, ja välissä olevat askeleet olivat turhan kiireisiä. Chaina jännittyy aina hieman tästä, ja tämä kostautuikin välissä ristilaukalla vaikka itse hyppy okserille olikin ihan hyvä. Toisella kerralla paikka ei vieläkään ollut aivan hyvä, mutta väli oli parempi vaikka se jäi vieläkin hieman ahtaaksi. Lopuksi tulimme vielä kaarteen vedelle, ja nyt keskityin siihen että laukka eteni läpi kaarteen, ja paikka tuntuikin löytyvän helposti. Kaareva linja tuli ristilaukalla, mutta tähän oli hyvä lopettaa sillä itse vaikein asia onnistui hyvin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti