sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Estehevonen kouluradalla, kaikkea 4 ja 8 välillä

Sunnuntaina meillä Chainan kanssa oli ohjelmassa jotakin täysin uutta, nimittäin koulukisat! Viimeksi olen itse ollut koulukisoissa 2009 Vivanin tultua Suomeen, jonka jälkeen koulukisat ovat unohtuneet. Viime vuonna olimme jo Chainan kanssa osallistumassa koulukisoihin, ja olinkin jo lähtölistoilla jonka jälkeen Chaina oli riehunut tarhassa ja loukkaantunut ja startti piti perua. Nyt pääsimme kisoihin asti, ja vielä radallekin. Eikä muuten hypätty radalta pois, kuten olen myös joskus tehnyt koulukisoissa...

Nauroin että olin todellinen esteratsastaja koulukisoihin ilmoittautuessa. Ensin ilmoittauduin luokkaan, jonka jälkeen rupesin vasta katsomaan mitä ohjelmaan kuului mutta onneksi ohjelma oli varsin yksinkertainen. Sen jälkeen huomasin että en kerkeä kuin kerran ratsastamaan Chainalla tasaisella, sillä torstaina ja perjantaina vuorossa oli pitkästä aikaa Mikon valmennus. Edellisenä iltana vielä muistin että en omista valkoista huopaa, mutta onneksi sen sai lainaan tallikaverilta. Chainalle tuli päälle vielä valtava kiima, ja se lähinnä seisoo jalat auki tarhassa ja ruikkii jatkuvasti. Onneksi sekä Mikon kurssi että lauantain pikaiset treenit sujuivat hyvin, ja tämän voimin oli hyvä lähteä sunnuntain radalle joka meillä oli helppo B:3 2009.

Kaikki kuvat Nea Levonius




Mitä pahempi kiima Chainalla on, sitä herkempi se on pohkeelle ja sitä pienempiä apuja se tarvitsee. Chaina on muutenkin hieman liioitteleva usein pohkeesta sivulle vievänä apuna, ja kiimassa tämä moninkertaistuu, kuten kaikkien apujen käyttö. Tämä on itselle todella hyvää treeniä, sillä apuja ei voi käyttää yhtään liian suuresti jotta hevonen pysyy paketissa. Jo etukäteen tiesin, että meidän isoimpia haasteita ja pisteitä vieviä asioita on Chainan liian syvä ja sulkeutunut muoto. Treeneissä olemme ruvenneet nostamaan muotoa pikkuhiljaa pieniä pätkiä, mutta prosessi on pitkä ja heti kun unohdan vaatia sitä Chainalta se toki myös jää kulkemaan matalana ja syvällä. Tämä muoto on kuitenkin paljon rankempaa, ja vaatii Chainalta enemmän jolloin se välillä myös vastustelee tätä hieman. Sen vuoksi päätinkin että annan tamman kulkea radalla matalammassa muodossa jotta se olisi rennompi muuten ratsastaa.

Radalle tullessa Chaina oli rento, mutta pysähdyksestä se yllättäen nosti laukan joka antoi heti radan ensimmäiseksi numeroksi 4., varsinainen aloitus siis. Raviohjelma oli muuten meillä 6-7 skaalalla, ja kuten tiesinkin jo etukäteen, kommentit koskivat muotoa ja sitä että sen pitäisi olla avoimempi, sekä positiiviset maininnat olivat hienosti tahdista useammassa kohdassa. Sama näkyi myös laukkaohjelmassa, josta saimme yhden 6 ensimmäisestä voltista jossa Chaina hetkeksi vastusteli tuntumaa. Muuten laukkaohjelman numerot olivat 6,5-7, mistä olen varsin tyytyväinen.






Radan haastavimman asian tiesin meille olevan käyntiohjelma. Tämä on suuresti itseni ongelma, sillä työstän aivan liian vähän käyntiä, ja jos työstän sitä keskityn siihen ratsastuksen alussa. Se aiheuttaa sen, että laukkaohjelman jälkeen Chainan hermot eivät kestä käyntityöskentelyä muuten kuin pitkin ohjin. Laukan jälkeen raviin siirtyminen onnistui vielä hyvin, mutta käynnissä tamman hermot meinasivat pettää. Minun olisi pitänyt heti antaa sille hieman pidemmät ohjat jotta se olisi malttanut kävellä, sillä nyt käyntiosuus ohjat kädessä oli lähinnä yritystä päästä raville, eikä rentoutta ollut ollenkaan. Tästä saimmekin jälleen nelosen, ja kommentteina "tahtivirheitä ja hieman kiireistä". Sen sijaan puoliympyrä pitkin ohjin oli Chainalle helppo, sillä pikin ohjin se rentoutuu heti, ja siitä saimmekin 8 ja kommentin irtonaista. Heti kun keräsin käynnissä ohjat käsiin, rikkoutui rytmi ja tahti, mikä näkyi numerona 4,5 vaikka siirtyminen raviin olikin hyvä.

Mikään radassa ei tullut yllätyksenä, enkä voisi olla enempää samaa mielä siitä tuomarin kanssa mitkä olivat radan heikoimmat kohdat. Alanumerot olivat 7,5 askellajeista, 6,5 lennokkuudesta ja ratsastajan asennosta, istunnasta ja apujen käytöstä, sekä 6 kuuliaisuudesta. Erityisesti alakommentit lämmittivät mieltä, ja toivat hyvin esiin isoimpia kehitysken kohteita. " Näyttävä, lupaavanoloinen hevonen, hieno tahti. Vielä epätasaisuuksia ja turpa saisi olla edempänä, uskalla avata muotoa." Prosenttimme olivat 62,955, mihin olen varsin tyytyväinen siihen nähden että rataan mahtui kaksi 4 ja yksi 4,5. Saa nähdä onko seuraaviin koulukisoihin jälleen lähes 10 vuoden tauko, vai pääsemmeko Chainan kanssa vielä joku kerta uudestaan kouluaitojen sisään.




Me selvittiin tästä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti