perjantai 30. marraskuuta 2018

Back in business

Kolme viikkoa sitten Chainalla oli vuorossa puolivuositarkastus jälleen vuorossa heti Ainon kisojen jälkeen. Tamma hyppäsi kisoissa hyvin ja tuntui hyvältä muutenkin. Hypyt ovat suoristuneet valtavasti, ja eivät ole painuneet oikealle kuten ovat helposti tehneet. Tasaisella hevonen on myös tuntunut hyvältä, mutta tiedän tamman heikkouden olevan sen vasen takajalka.

Olin jo etukäteen päättänyt että Ainon kisat ovat meille vuoden viimeiset, jonka jälkeen halusin huollattaa hevosen heti jotta pääsemme ajattelemaan jo ensi kautta. Tamma katsottiinkin läpikotaisin läpi, ja voin sanoa että yllättävän pienellä selvittiin. Chaina sai kehuja sen ulkonäöstä, karva kiiltää ja hevonen on tyytyväisen näköinen. Kuten eläinlääkäri meille sanoi, on Chainan yksi iso heikkous sen pitkä runko. Etenkin hypyissä selkä voi mennä helposti jumiin, mutta siitä ei löytynyt mitään sanomista. Tamma ei onneksi muutenkaan saa selkäänsä jumiin, ainakaan niin että itse olisin huomannut, mutta on aina mukava kuulla ammattilaisen mielipide siitä että hevonen on hyvässä kunnossa.

Koulukisoista kuvia syksyltä, kaikki kuvat Nea Levonius




Chainan jalat olivat aavistuksen nesteiset, ja takajalat keräävät helposti kotonakin nestettä joka lähtee liikkuessa. On päiviä jolloin jalat ovat täysin kuivat, ja joinan päivänä hieman nesteiset. Tämän vuoksi haluankin pitää jaloista huolta ja ne kylmätään lähes jokaisen liikutuksen jälkeen. Rankempien treenien jälkeen Chaina saa vielä yöksi yösuojat jalkaansa. Koen että päivittäisellä hoidolla voin pyrkiä ainakin auttamaan jalkojen hyvinvointia. Jalkojen nesteisyydestä ei kuitenkaan oltu huolissaan, sillä erityisesti etusissa se oli pientä ja tämä syksynä on ollut normaalia enemmän kuulemma muutaman viikon mittaista nesteisyyttä liikkeellä. Jalat eivät kuitenkaan aristaneet mistään jonka vuoksi niistä ei tarvinnut olla huolissaan.

Ulkona siirryimme katsomaan hevosen liikkeessä asfaltilla. Kuten tiedossa oli, kiertää vasen takajalka käynnissä hieman. Lisäksi liike askel oli vasemmalla hieman jäykempää ja lyhyempää, vaikka jo muutaman ympyrän aikana vertyi hyvin. Ympyrällä oikeassa kierroksessa jalan ollessa ulkojalkana liike ei ollut täysin puhdasta (1/5), mutta sisäjalkana liikkuminen oli normaalia ja puhdasta. Taivutukset olivat positiiviset ja ennalta odotetut pienellä ilolla. Etujalat, oikea takajalka sekä vasen alataivutukset olivat kaikki 0, ja ylätaivutuksessa saatiin reaktio 2/5, joka kuitenkin vertyi jo suoran aikana. Positiivista on, että hevonen ei ole rasittanut itseään muualta, ja vasen polvi sekä kinner ovat jo ennalta tiedetysti Chainan heikko kohta.



Nyt riitti!

Päätimme hoidattaa tamman nyt vain hyaloronilla, sillä toiveena oli että se riittäisi eikä tarvitisi esimerkiksi kortisonia tai kallista osphosta. Ohjeena olikin lievän hoidon takia vain neljä päivää käyntiä jonka jälkeen siirtyminen viikon aikana asteittain siirtyminen normaaliin liikuntaan. Heti ensimmäisestä ratsastuskerrasta tamma tuntuikin hyvältä, ja uskoin että hoito olisi riittävä. Muunmuassa kouluvalmennuksessa viime viikolla saimme palautetta siitä, että Chaina liikkui ehkä paremmin kuin koskaan. Tiistaina saimme vielä varmistuksen siitä että hoito on todellakin tehonnut, ja tulokset kaikkien jalkojen taivutuksista olivat 0 kovalla maalla.

Tiistaina hieronnassa Chaina olikin hieman jumissa, sillä viimeisen viiden päivän aikana ohjelmassa oli ollut kaksi estevalmennusta, kouluvalmennus sekä kangilla menoa. Paikat saatiin kuitenkin hyvin auki, ja saimme vinkin lisätä öljyä Chainan ruokintaan sillä sen lihaskalvot olivat aavistuksen kuivat vaikka muuten iho onkin kimmoisa. Keskiviikkona vuorossa oli vielä hammaslääkäri, ja viime raspauksesta oli kulunut aikaa viisi kuukautta. Väli oli vielä aavistuksen liian pitkä, sillä vasemmalla puolella oli paljon piikkejä, mutta onneksi suu oli kuitenkin ehjä. Nyt on hevosta taas huollettu, ja kyllä se onkin tuntunut todella hyvältä tämän kaiken jälkeen! Tällä hetkellä mielessä lähinnä onkin jo ensi kausi ja hevonen on ainakin nyt varsin hyvässä kunnossa sitä ajatellen.



Tässä näky hyvin se kuinka muoto muuttuu usein liian syväksi 


torstai 8. marraskuuta 2018

Aino 3.11, hyvällä mielellä kisakauden lopetus

Viime lauantaina vuorossa olivat kauden viimeiset kisat, kohteena Aino ja pitkästä aikaa 110cm luokka. Treenit ovat sujuneet hyvin jonka vuoksi tiesin että palaaminen 110cm tasolle on jälleen realistista kunhan vain muistaisin pitää rytmin ja laukan läpi radan. Pitkästä aikaa myös valmentaja oli kisoissa auttamassa, mikä auttoikin sekä verryttelyssä sekä siinä että sain kesken rataa vielä neuvoin pitää rytmin kunnossa.

Kaikki kuvat Elli Heimonen





Verryttelyssä Chaina oli hyvä, mutta maneesin ollessa hieman ahdas ja muiden tullessa eteen välillä oli etenkin okserille vaikea tulla joka kerta hyvässä isossa laukassa. Chaina kuitenkin tuntui hyvältä, se imi esteille ja hypyt tuntuivat hyviltä jolloin radalle pystyi lähtemään hyvällä mielellä. Etukäteen tiesin että viidennelle esteelle olisi radan vaikein lähestyminen sillä okseri tuli todella nopeasti seinältä ja kaarteesta. Lisäksi olin lähes varma että maneesin toinen pääty aiheuttaisi tammalle jännitystä, ja arvaus osui täysin oikeaan, sillä radalle tullessa omaa vuoroa odotellessa huomasin jo että tamma ei halunnut mennä toisen päädyn lyhyellä sivulle ollenkaan. 

Radan aloittaeesa pyrin ottamaan heti hyvän rytmin sillä usein ongelmani on että tulen ensimmäiselle esteelle alitemmossa jonka seurauksena paikka on huono. Nyt laukka oli hyvä, mutta muutamaa askelta ennen hyppyä tunsin selkään kuinka Chaina jännittyi ja katosi pohkeen taakse. Olin kuitenkin hereillä kerrankin ajoissa, ja pienellä raipan kosketuksella lavalle tamma siirtyi jälleen pohkeen eteen ja pääsimme hyvästä paikasta ja rytmistä hyppyyn. Tämä kuitenkin selvästi toi Chainaan hieman painetta, ja kun itsellänikin oli pientä kisajännitystä, toivat ylimääräinen paine rataan ristilaukkaa joita treeneissä on jo ollut paljon vähemmän. 





Itselleni olin asettanut tavoitteeksi sen etten lähde liian ajoissa hyppyyn jotta en jätä Chainaa yksin ennen estettä, ja toiselle esteelle paikka onnistui myös hyvin vaikka rytmi ei ollutkaan rento.  Kolmoselle pyrin saamaan tamman lyhyelle sivulle jotta tie ei leikkaisi liikaa kolmoselle ja pääsisin suhteutetulle linjalle suorana sisään. Pääsimmekin pystylle hyvään hyppyyn josta oli helppo saada sujuvat kuusi askelta sarjalle. Olen tyytyväinen siihen että sain väliin nyt etukäteen päättämäni kuusi askelta, sillä vielä viime kisoissa ratsastin linjoille ylimääräiset askeleet. 

Viidennelle esteelle mieleni olisi tehnyt ottaa ylimääräisiä pidätteitä ja yksi askel lisää, mutta onneksi valmentaja kerkesi kaarretta ratsastaessa huomattaumaan että ylläpidän rytmin jolloin pääsin okserille kaarteesta isommasta sujuvasta laukasta sisään jolloin sain siitä helpon suhteutetun linjan pystylle. Laskeutuessa Chainan laukka oli ristillä, ja kun keskityin korjaamaan laukkaa sekä työntämään tamman seinälle, estelle kääntäessä Chaina ampaisi eteen jolloin näin että paikka ei tule olemaan hyvä. Heräsin tähän kuitenkin liian myöhään enkä saanut ratsastettua sitä tarpeeksi takajoille ja tehtyä pidätteitä jolloin tulimme aivan liian juureen ja ponnistuksessa mukaan lähti puomi. Viimeiselle esteelle tuli jälleen hyvä paikka, ja tuloksena perusradalta oli yksi puomi. 


Olen huomannut kuvia katsellessa, että radan jälkeen taputan Chainaa aina automaattisesti oikealle kädellä, mutta vasemmalle puolelle kaulaa. Olisi ehkä loogisempaa taputtaa vain vasemmalla kädellä suoraa, sillä pidän raippaa myös oikeassa kädessä jolloin siirrän raipan vielä ensin vasempaan käteen jotta voin taputta tammaa..
Radan jälkeen ensimmäinen tunne oli helpottunut sekä onnellinen. Chaina toimi jälleen kisatilanteessa hyvin ja rytmi säilyi läpi radan varsin hyvin kun en nyppinyt ylimääräisiä askeleita. Tyytyväinen itsessäni olin siihen että olin hereillä ensimmäiselle esteellä jonka jälkeen Chaina rupesi selvästi luottamaan minuun radalla, ja kolmoselta eteenpäin se oli rehellisemmin pohkeen edessä. Varsin nopeasti kuitenkin itseä rupesi toki ärsyttämään oma virheeni seiskalle josta mukaan lähti puomi, sillä paremmalla ratsastuksella puomi olisi pysynyt ylhäällä, sillä nyt tammalla ei ollut mahdollisuutta selvitä tilanteesta. Kuitenkin kaiken loppukesän ja syksyn jälkeen olen varsin tyytyväinen päivään, ja vielä tyytyväisempi olen hevoseen joka jälleen taisteli ratsastajan puolesta. 


maanantai 5. marraskuuta 2018

Tiukkoja kaarteita ja paino takajaloille

Torstaina vuorossa oli estevalmennus jossa pääpainona oli pienin kaarteiden ratsastaminen kavalettien avulla. Valmennuksen alussa keskityimme kunnolla siihen että hevonen saataisiin kunnolla avuille, ja tähän jäi toivomisen varaa. Meillä oli ensimmäistä kertaa hypätessä beris kuolain, ja Chaina tuntuu tykkäävän itse tästä kuolaimesta ja imee sitä hyvin. Tasaisella sen kanssa on vielä hieman hakemista tällä kuolaimella ja erityisesti nyt tuntuman saaminen oli varsin haastavaa.

Chainan kanssa tasaisen tuntuman saaminen on aina ollut haastavaa, ja pikku hiljaa tilanne on lähenyt paranemaan kun olen oppinut ratsastamaan hieman paremmin hevosta. Paljon tuntuman ja muodon kanssa on vielä tekemistä, mutta etenkin tasaisella hyviä hetkiä on jo varsin paljon. Hypätessä tasaisen tuntuman ja pyöreämmän muodon saaminen on vielä huomattavasti haastavampaa, ja erityisesti laukassa tämä korostuu. Osittain uskon tämän johtuvan siitä, että olen ollut liian "kiltti" tammalle hypätessä enkä ole vaatinut siltä ensimmäisen kahden vuoden aikana estevalmennuksissa alkuun pyöreyttä, jonka vuoksi Chaina on tottunut pääsevänsä helpommalla. Tähän ei auta kuitenkaan kuin treenaaminen ja säännöllinen vaatiminen jotta hevonen tietää mitä siltä halutaan, ja itse opin ratsastamaan Chainaa niin että saan sen pyöreämmäksi ja muodon pysymään siirtymien läpi. Juuri siirtymiset askellajin sisällä ovat meille vaikeita, ja kuten Mikon treeneissä viimeksi huomasin hyvin, en saa hevosta pysymään tasaisena kun kokoamisia ja eteenratsastuksia tapahtuu nopeasti.



Hyppäämisen aloitimme pienillä kavalateilla joita tulimme tiukasta kaarteesta lyhyellä tiellä. Vasemmasta oikeaan kierrokseen laskeutuessa Chainan haasteena on, että se usein laskeutuu vasemmassa laukassa jonka jälkeen vasta vaihtaa laukan. Oikeasta vasempaan kierrokseen tätä ongelmaa ei ole, ja laskeutuminen on helppoa myötälaukassa. Lopulta Chaina kuitenkin laskeutui myötälaukassa kun esteen jälkeen käännettiin oikealle. Sain kuitenkin hyviä ideoita siihen millä pystyn auttamaan oikeassa laukassa laskeutumista, ajatellen jo esteelle tullessa "väistättäen" vasemmalle oikealla pohkeella jolloin saan sen paremmin tulevan sisäpohkeen ympäri ja tulevalle ulko-ohjalle.

Kuvien puutteessa lokakuun tasaisen kuvia




Seuraavassa tehtävässä yhdistimme keskellä olevan okserin, ja tarkoituksena oli saada sama askelmäärä ennen ja jälkeen olevalle kavaletille  kootussa laukassa. Ensimmäinen väli oli meille oikeassa kierroksessa haastavampi, sillä keskityin siihen että saisin laskeutumisen oikeassa laukassa jonka seurauksena muistin koota hevosta vasta hieman liian myöhään. Vasemmassa kierroksessa tehtävä itsessään oli helpompi, mutta viimeinen tiukka käännös oikealle oli meille todella vaikea sillä Chaina lähes automaattisesti haluaa vaihtaa kaarteen aikana laukan takaa ristille.

Loppuun tulimme kavaletin jälkeen pitkillä lähestymisillä pystyn ja okserin. Pystylle tullessa ei ollut ongelmia kierroksen ollessa vasem ja sen vaihtuessa oikeaan. Oikeassa kierroksessa puolestaan pitkä lähestyminen oli haastavampi sillä Chaina olisi halunnut vaihtaa laukkaa esteelle tullessa eikä pysyä oikeassa laukassa. Loppuun tulimme esteet vielä yksittäisinä hieman lyhyemmillä teillä. Ensimmäisellä kerralla Chaina pääsi ampaisemaan eikä lähestyminen ollut tasaista nähnytkään. Toisella kerralla pääsimme hyvin sisään, ja vaikka olimme okserilla hieman lähellä hyppäsi Chaina hyvin ja rennosti johon oli hyvä lopettaa.